Pääsihteeristön kuulumiset
Strategian kieliversiot valmistuneet, kick-off -tilaisuudet käynnistyvät muutosalueilla

20.5.2022 15.26
Apulaispääsihteeri Mari Mäki ja pääsihteeri Sami Pirkkala

Kestävän kehityksen strategian englannin ja ruotsin kieliversiot ovat valmistuneet ja löytyvät valtion julkaisuarkisto Valtosta.

Touko-kesäkuun aikana pääsihteeristö järjestää kuudella muutosalueella kick-off -tilaisuudet, joihin on kutsuttu kunkin muutosalueen osalta keskeisimpiä toimikunnan jäsentahoja. Tilaisuuksien tarkoituksena on tunnistaa kunkin muutosalueen osalta vaikuttavimpia strategiaan sisältyviä toimia. Lisäksi tunnistetaan sellaisia toimia, joissa suhteellisen pienillä panostuksilla voidaan synnyttää varteenotettava vaikutuksia. Suunnitelma strategian lähivuosien toimeenpanosta rakentuu näissä tilaisuuksissa tunnistettujen asioiden ympärille.

Kick-off tilaisuuksista ja niitä seuraavista askeleista raportoidaan tällä palstalla ja somessa aihetunnisteella #kekestrategia.


Suomi jälleen 1. sijalla kestävän kehityksen maavertailussa

3.6.2022 12.48
Kestävä kehitys VNK
Suomi on toista vuotta peräkkäin kärkisijalla kansainvälisessä kestävän kehityksen maavertailussa. Vertailussa arvioidaan, miten valtiot edistävät globaalia kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda2030:tä ja siihen kuuluvia kestävän kehityksen tavoitteita. Ohjelman 17 tavoitteesta Suomi on saavuttanut tai lähellä saavuttaa erityisesti sosiaaliseen kestävyyteen liittyvät tavoitteet. Useassa ekologiseen kestävyyteen liittyvässä tavoitteessa Suomi on vielä kaukana maalista. Suomen kestävän kehityksen tilasta järjestetään keskustelutilaisuus 8. kesäkuuta.

Tavoittelemisen arvoinen tulevaisuus korostui kestävän kehityksen tila ja tulevaisuus –tapahtumassa

9.6.2022 9.54
Kuvakooste kestävän kehityksen tila ja tulevaisuus-päivän puhujista
Kestävän kehityksen tila ja tulevaisuus -tapahtumassa keskusteltiin keskiviikkona 8. kesäkuuta hyvästä koulutuksesta, sukupuolten tasa-arvosta sekä merten hyvinvoinnista ja luonnon monimuotoisuudesta. Teemana oli taiteen ja kulttuurin rooli kestävän kehityksen edistäjänä.

Kestävän kehityksen tila ja tulevaisuus 2022 - lähetys suorana keskiviikkona 8.6. kello 9 – 12

17.5.2022 12.54
Tila ja tulevaisuus 8.6.2022 logo
Kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda2030 ohjaa maailmaa kohti kestävämpää tulevaisuutta. Ohjelman edistymisen seuranta on tärkeää. Vuosittain järjestettävässä tapahtumassa keskustellaan toimeenpanon edistymisestä Suomessa. Tervetuloa seuraamaan vuoden 2022 Kestävän kehityksen tila ja tulevaisuus -lähetystä keskiviikkona 8.6. klo 9:00–12:00.

Kestävän kehityksen toimikunta järjesti uuden strategian julkistustilaisuuden

28.4.2022 16.35
Suomen uusi kestävän kehityksen strategia vuosille 2022-2030 julkistettiin Tiedekulmassa maanantaina 25. huhtikuuta. Strategian tavoitteena on luonnon kantokyvyn turvaava, hyvinvoiva ja globaalisti vastuullinen Suomi.