Toimikunta mukana Euroopan kestävän kehityksen viikoilla

Julkaisuajankohta 15.9.2023 10.03
Euroopan kestävän kehityksen viikot logo

Euroopan kestävän kehityksen viikkoja ja Agenda 2030:n puolivälikatsausta vietetään syys-lokakuun vaihteessa 18.9.-8.10.2023. Viikot alkavat YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden huippukokouksella, jonka yhteydessä julkaistu "The Global Sustainable Development Report 2023" tarkastelee kestävän kehityksen tilaa Agenda 2030 -toimintaohjelman puolivälissä.

Suomen kestävän kehityksen toimikunta täyttää tänä vuonna 30-vuotta. Samalla tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä, kun YK:n jäsenmaat sitoutuivat kestävän kehityksen tavoiteohjelmaan, ja olemme Agenda 2030 -ohjelman puolivälissä. Uusimman GSDR2023-raportin valossa ilman merkittävää kestävän kehityksen toimien jouduttamista tavoitteiden saavuttaminen ei ole mahdollista, mutta toivoa on edelleen.

Suomen kestävän kehityksen toimikunta on mukana kestävän kehityksen viikoilla monin tavoin ja haluaa näin kannustaa ihmisiä uskomaan kestävämpään tulevaisuuteen.

Perjantaina 16.9. New Yorkissa järjestettävä "SDG Action Weekend" -tapahtuma on varaslähtö kestävän kehityksen viikoille. Toimikunnan pääsihteeristö on mukana järjestämässä kahta tilaisuutta.

Virallinen sivutapahtuma "Multi-stakeholder platforms enhance the sustainability transformation for Agenda2030: Cases from local to global" järjestetään aamulla YK:n New Yorkin päämajassa. Sivutapahtumassa jaetaan kokemuksia ja oppeja sekä keskustellaan tulevista askelista kohti yhteiskunnan kestävyysmurrosta.

Illalla Scandinavia House:ssa järjestetään vastaanotto "Common Agenda Paves the Way for Future Global Co-operation: Achieving the 2030 Agenda and SDGs Challenges Us All”

18.9.-19.9. järjestetään YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden huippukokous, SDG Summit. Toimikunnan pääsihteeri Eeva Furman ja apulaispääsihteeri Taru Savolainen ovat paikan päällä New Yorkissa. Lisää huippukokouksesta voit lukea täältä. Uusimman ”The Global Sustainable Development Reportin 2023” löydät täältä.

Maanantaina 25.9. vietetään ensimmäistä kertaa kestävän kehityksen tavoitteiden kansainvälistä liputuspäivää "SDG Flag Day". Liputuspäivän ympärillä julkaistaan viestintää liittyen YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin yhdessä muiden ministeriöiden kanssa.

Tiistaina 26.9. Vietetään kestävän kehityksen toimikunnan juhlavuoden kunniaksi järjestettyjä kolmansia virtuaalisia aamukahveja klo 08.00-09.00. Teamsissä. Tällä kertaa aiheena on miten kaupungit ja kunnat ovat mukana kestävässä kehityksessä. Alustukset aiheesta tulevat pitämään Kuntaliiton Ville Nieminen ja Espoon kaupungin Helena Kyrki.

Ilmoittaudu mukaan tästä.

Kestävän kehityksen viikot huipentuvat toimikunnan puolesta 5.10. järjestettävään Tila ja tulevaisuus –seminaaritapahtumaan. Tilaisuus on osa suomalaisen kestävän kehityksen toimikunnan 30-vuotisjuhlaa ja sen teema on tänä vuonna ”Toiveikas tulevaisuus ja tiedepohjaisuus päätöksenteossa”.

Kestävän kehityksen Toiveikas tulevaisuus –kirjoituskilpailu on ollut käynnissä jo heinäkuusta lähtien ja aikaa osallistua on lokakuun loppuun asti. Nyt onkin oiva tilaisuus inspiroitua kestävän kehityksen teemoista ja tavoitteista. Lue lisää täältä.

Syyskuussa ilmestyy myös kestävän kehityksen vuoden kolmas uutiskirje. Uutiskirjeen voit tilata itsellesi täältä.