Kilpailukykyneuvostossa tavoitellaan EU-jäsenmaiden yleisnäkemystä yritysvastuusta ja sirusäädöksestä

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 1.12.2022 8.04
Tiedote
EU-lippuja

EU:n kilpailukykyasioista vastaavat ministerit kokoontuvat vuoden viimeiseen kilpailukykyneuvostoon joulukuun alussa. Sisämarkkinat- ja teollisuuskokouksessa on tavoitteena saavuttaa EU-maiden yleisnäkemys yritysten huolellisuusvelvoitteesta ja EU:n sirusäädöksestä. Tutkimus- ja innovaatiokokouksessa hyväksytään päätelmät Euroopan uudesta innovaatio-ohjelmasta.

Torstaina 1.12. kilpailukykyneuvostossa käsitellään sisämarkkina- ja teollisuusasioita. Suomea edustaa työministeri Tuula Haatainen. Perjantaina 2.12. neuvosto käsittelee tutkimus-, innovaatio- ja avaruusasioita ja silloin Suomea edustaa elinkeinoministeri Mika Lintilän valtiosihteeri Ann-Mari Kemell.

Huolellisuusvelvoite vaatisi yrityksiltä ihmisoikeus- ja ympäristövaikutusten vahvempaa huomioimista

Euroopan komissio antoi helmikuussa direktiiviehdotuksen yritysten kestävää toimintaa koskevasta huolellisuusvelvoitteesta. Huolellisuusvelvoitteen tavoitteena on saada yritykset arvioimaan ja hallinnoimaan ihmisoikeus- ja ympäristöriskejä sekä niiden vaikutuksia omissa toiminnoissaan ja arvoketjuissaan.

”Reilujen markkinoiden pelisääntöihin kuuluu keskeisesti se, että yritysten toiminta on ekologisesti kestävää ja kunnioittaa ihmisoikeuksia. Myös kuluttajien pitää voida luottaa siihen, etteivät he arkipäivän valinnoillaan tietämättään tue esimerkiksi työntekijöiden riistoa tai ympäristön tärvelyä”, työministeri Haatainen sanoo.

Kilpailukykyneuvostossa on tavoitteena hyväksyä neuvoston eli EU-jäsenmaiden yleisnäkemys. Neuvotteluissa ehdotukseen on tehty useita Suomen neuvottelutavoitteiden mukaisia muutoksia ja Suomi tukee tavoitetta neuvoston yleisnäkemyksen saavuttamisesta. Varmuutta yleisnäkemyksen saavuttamisesta ei ole, sillä ministerit neuvottelevat asiasta vielä kokouksessa.

Puolijohteiden saatavuuden varmistaminen tehtävä EU-tasolla

Komissio antoi helmikuussa myös ehdotuksen EU:n sirusäädöksestä, jonka tavoitteena on vahvistaa Euroopan puolijohde-ekosysteemiä, kasvattaa sirutuotantoa Euroopassa ja vahvistaa EU:n kilpailukykyä. Puolijohteet ovat erittäin tärkeitä nykyaikaisen talouden ja yhteiskunnan toiminnalle.

Myös sirusäädöksestä on tavoitteena saavuttaa joulukuun kilpailukykyneuvostossa yleisnäkemys. Uusin kompromissiehdotus sirusäädöksen sisällöstä vastaa monelta osin Suomen keskeisiä neuvottelutavoitteita. 

Näiden aiheiden lisäksi joulukuun kilpailukykyneuvostossa on tavoitteena saavuttaa yleisnäkemys asetuksesta koskien käsityö- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojaa, hyväksyä päätelmät Euroopan matkailuohjelmasta 2030 ja kuulla edistymisraportti ekosuunnitteluasetuksesta. Tutkimus- ja innovaatioministerikokouksessa hyväksytään päätelmät tutkimusinfrastruktuureista ja Euroopan uudesta innovaatio-ohjelmasta. Avaruudesta vastaavat ministerit keskustelevat EU:n avaruusdatan hyödyntämisestä. 
 
Lisätiedot:
erityisasiantuntija Taru Löyttymäki, TEM, p. 0295 047 177
työministerin virkamiesavustaja (EU- ja kv. asiat) Leila Vilhunen, TEM, p. 0295 047 120

* Tiedotteen alkua muokattu 1.12. klo 12.20 ja 2.12. klo 9.45. Lisätty tieto elinkeinoministeri Lintilän valtiosihteeri Ann-Mari Kemellin osallistumisesta neuvostoon perjantaina 2.12.