Montin komissio kehottaa suuntaamaan katseet nopeasti pandemian jälkeiseen aikaan

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 16.3.2021 16.46
Tiedote 61/2021

Maailman terveysjärjestön (WHO) alainen riippumaton yleiseurooppalainen terveyden ja kestävän kehityksen komissio vetoaa Euroopan hallituksiin, talous- ja sosiaalialan sidosryhmiin sekä kansainvälisiin järjestöihin covid-19-pandemiasta toipumisen nopeuttamiseksi.

Komissio kiinnittää huomiota pandemian eriarvoisuutta lisääviin vaikutuksiin. Se kehottaa tekemään nopeasti uudelleen arvioinnin nykyisen toiminnan painopisteistä ja tarvittavat muutokset kielteisen kehityskulun katkaisemiseksi. Tavoitteena on saada yhteiskunnat paremmin varautumaan tuleviin terveysuhkiin. Komissio suosittaa nopeita muutoksia eri nykytoiminnan painopisteisiin, jotta yhteiskunnat olisivat valmiimpia torjumaan tulevia maailmanlaajuisia terveysuhkia.

”Meillä alkaa olla melko rajoitetusti aikaa tehdä kipeästi tarvittavat muutokset pandemian jälkeen. Aiempien kokemusten perusteella hallitusten politiikan painopiste siirtyy välittömän uhan väistyessä nopeasti toisiin asioihin. Meidän on toimittava nyt, ja murrettava välinpitämättömyyden noidankehä. Vain siten olemme valmiimpia kestämään tulevia pandemioita”, sanoo komissiossa Suomea edustava presidentti Tarja Halonen.

Komission tehtävä on laatia suosituksia covid-19-pandemian jälkeiseen aikaan. Suositukset koskevat sosiaali- ja terveysjärjestelmien tarvitsemia investointeja ja uudistuksia yhteiskunnan eri tasoilla muun muassa sosiaalisen resilienssin ja terveysturvallisuuden parantamiseksi.

Komitean puheenjohtaja on Italian entinen pääministeri, professori Mario Monti. Komiteaan kuuluu 19 jäsentä. Presidentti Halonen toimii puheenjohtajana kahdessa komission alajaostossa. 
“A call to action” -lausuma 16. maaliskuuta on komission ensimmäinen suurempi ulostulo sen aloitettua työnsä elokuussa 2020. Komissio julkaisee loppuraporttinsa syksyllä 2021.

Lisätietoja:

neuvotteleva virkamies Sarita Friman, STM, [email protected]