Suomen kriisinhallintaosallistuminen, Suomen Nato-kumppanuus, Kiina ja puolustusselonteko esillä TP-UTVA:ssa

valtioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 21.5.2021 12.50
Tiedote 329/2021

Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta käsittelivät perjantaina 21. toukokuuta 2021 kansainvälistä kriisinhallintaa koskevia kysymyksiä. Suomi osallistuu tällä hetkellä kymmeneen sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon yhteensä noin 360 sotilaalla YK:n, EU:n ja Naton sekä kansainvälisen Isisin vastaisen koalition puitteissa.

Kokouksessa linjattiin, että ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon linjausten sekä kriisinhallinnan parlamentaarisen komitean suositusten mukaisesti kriisinhallintaosallistumista Afrikassa vahvistetaan niin, että Suomi valmistautuu kasvattamaan vaiheittain osallistumista EU:n sotilaallisessa koulutusoperaatiossa Malissa. TP-UTVA linjasi myös, että Suomi osallistuu Naton nopean toiminnan joukkojen (NRF) valmiusvuoroon vuonna 2023 jääkärikomppanialla ja vuonna 2024 raivaajasukeltajaosastolla. Suomi on osallistunut NRF-joukkojen täydentävään toimintaan vuodesta 2012 alkaen, ja se on tärkeä osa Suomen kumppanuusyhteistyötä Naton kanssa.

TP-UTVA sai katsauksen Naton kehitykseen ja ajankohtaisiin asioihin Suomen Nato-kumppanuudessa. Suomi jatkaa tiivistä kumppanuusyhteistyötä Naton kanssa.

Lisäksi TP-UTVA keskusteli valtionhallinnon Kiinaan liittyvästä toimintaohjelmasta.
Kokouksessa keskusteltiin myös puolustusselonteon valmistelusta.

Lisätietoja: apulaisosastopäällikkö Tanja Jääskeläinen, p. 0295 350 303, osastopäällikkö Piritta Asunmaa (Kiina), p. 0295 350 353 ulkoministeriö; ylijohtaja Esa Pulkkinen p. 0295 140 300, puolustusministeriö

Anna-Maja Henriksson Annika Saarikko Antti Kaikkonen Jussi Saramo Pekka Haavisto Sanna Marin Ville Skinnari