Neljälletoista puhtaan energian RRF-hankkeelle investointitukea yhteensä liki 109 miljoonaa euroa

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 15.2.2023 9.31
Tiedote

Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt 14:lle Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelman mukaiselle puhtaan energian hankkeelle investointitukea yhteensä 108 730 715 euroa. Tukea myönnettiin tällä kertaa 7:lle energiainfrastruktuuri- ja 7:lle uuden energiateknologian hankkeelle.

”Nyt tukea saaneiden 14 hankkeen investointien kokonaisarvo tulee toteutuessaan olemaan liki puoli miljardia euroa. Tähän mennessä ministeriön kautta kyseistä tukea on saanut 38 hanketta, jotka tuottavat monipuolisesti puhtaan energian ratkaisuja ja puhtia aluetalouksiin eri puolille Suomea”, toteaa elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Energiainfrastruktuurihankkeet ja uuden energiateknologian hankkeet rahoitetaan EU:n elpymis- ja palautumistukivälineestä (RRF). Työ- ja elinkeinoministeriö on nyt myöntänyt 38 hankkeelle yhteensä 328 miljoonaa euroa kolmessa erässä (10/2022, 12/2022 ja 2/2023). Lisäksi Business Finland on myöntänyt tukea kahdelle puhtaan vedyn IPCEI-hankkeelle yhteensä 61,3 miljoonaa euroa. 

Hakemusten arvioinnissa on kiinnitetty erityistä huomiota hankkeiden toteutettavuuteen, sillä investointien tulee valmistua 30.6.2026 mennessä.

Myöntövaltuudesta on käyttämättä vielä noin 93 miljoonaa euroa teollisuuden sähköistämiseen ja energiainfrastruktuuri-investointeihin kohdennettua tukea. Vielä käyttämättä olevasta myöntövaltuudesta avataan lisähaku keväällä 2023. Hausta tiedotetaan myöhemmin.

Energiainfrastruktuurihankkeille investointitukea yhteensä 40 615 518 euroa

Gasgrid Finland Oy:lle myönnettiin 9 541 250 euroa vedyn siirtojärjestelmän rakentamiseen. Hanke mahdollistaa Kemira Oyj:n Lappeenrannan tehtaalla syntyvän vedyn siirron Ovako Imatra Oy:n tehtaalle. 

Imatran Lämpö Oy:lle myönnettiin 3 027 875 euroa lämpöpumppulaitos- ja siirtolinjainvestointiin. Laitos ottaa talteen hukkalämpöä Stora Enso Oyj:n Imatran tehtaiden puhdistukseen menevästä jätevedestä ja hyödyntää sen Imatran kaukolämpöverkossa.

Fortum Power and Heat Oy:lle myönnettiin 9 557 220 euroa hankkeeseen, jossa Espoon Hepokorpeen rakennettavasta datakeskuksesta talteen otettavalla hukkalämmöllä korvataan maakaasun ja puupohjaisten polttoaineiden käyttöä Espoon kaukolämpöalueella.

Fortum Power and Heat Oy:lle myönnettiin 9 804 173 euroa hankkeeseen, jossa Kirkkonummen Kolabackeniin rakennettavasta datakeskuksesta talteen otettavalla hukkalämmöllä korvataan maakaasun ja puupohjaisten polttoaineiden käyttöä Espoon ja Kirkkonummen kaukolämpöalueella.

Oy Alholmens Kraft Ab:lle myönnettiin 2 102 250 euroa Pietarsaaren lämpöpumppulaitoksen investointiin. Laitos hyödyntäisi UPM Oyj:n Pietarsaaren sellutehtaan jäteveden hukkalämpöä kaukolämmön tuotannossa.

Savon Voima Oyj:lle myönnettiin 4 002 750 euroa Joensuun CHP-voimalaitoksen yhteyteen sijoittuvan lämpövaraston ja lämpöpumppulaitoksen investointiin. Se mahdollistaa voimalaitoksen hukkalämmön hyödyntämisen talvisaikaan ja jokiveden lämmön kesäaikaan.

Helen Oy:lle myönnettiin 2 580 000 euroa ilma-vesilämpöpumppuinvestointiin Helsinkiin. Hankkeessa toteutettaisiin kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä tuottava ilma-vesilämpöpumppulaitos Salmisaaren voimalaitosalueelle.

Uuden energiateknologian hankkeille investointitukea yhteensä 68 115 195 euroa

Suomen Hyötytuuli Oy:lle myönnettiin 30 000 000 euroa merituulivoimainvestointiin Porin Tahkoluotoon. Investointihankkeessa toteutettaisiin kaksi merituulivoimalaa, jotka sijaitsisivat syvemmällä vesialueella kuin Suomen merialueille aiemmin rakennetut merituulivoimalat.

Elisa Oyj:lle myönnettiin 3 900 000 euroa sijainniltaan hajautetun virtuaalivoimalaitoksen rakentamiseen sekä virtuaalivoimalaitoksen ohjausjärjestelmän kehittämiseen. Laitos muodostaisi noin 2100-2200 mobiiliverkon tukiaseman varavirtajärjestelmistä, jotka sijaitsevat useilla eri paikkakunnilla.

Nokia Solutions and Networks Asset Management Oy:lle myönnettiin 12 034 000 euroa Ouluun rakennettavaan energiakeskukseen uusien rakennettavien toimitilojen sähkön-, lämmön- ja kylmäntuotantotarpeet täyttämiseksi. 

Helen Oy:lle myönnettiin 1 582 356 euroa aurinkosähkövoimalaitoksen investointiin Lohjalle. Voimalaitoksen yhteyteen rakennettavan sähkövaraston avulla yritys voi osallistua sähkön reservimarkkinoille. 

Utajärven Solarpark Oy:lle myönnettiin 13 271 189 euroa aurinkosähkövoimalaitoksen investointiin Utajärvelle. Voimala rakennetaan käytöstä poistetulle turvetuotantoalueelle. Investointiin sisältyy myös sähkövarasto, jonka tarkoituksena on tasapainottaa puiston tuotannon vaihteluita.

Lempäälän Lämpö Oy:lle myönnettiin 1 576 100 euroa Lempäälän lämmöntuotannon uudistamiseksi. Hankkeen tarkoituksena on lisätä uusiutuvan energian tuotantoa ja vähentää fossiilisen maakaasun käyttöä kunnan kaukolämpöverkon alueella.

Raahen Monivoima Oy:lle myönnettiin 5 751 550 euroa uusiutuvan vedyn ja uusiutuvan sähkön tuotantoa ja varastointia yhdistävän kokonaisratkaisun toteuttamiseksi Kokkolaan ja Raaheen.

Lisäksi muut tuet

RRF-energiainvestointuen lisäksi tukea on voinut hakea suuriin uuden energiateknologian demonstraatiohankkeisiin. Elokuun lopussa päättynyt haku pitää sisällään myös vetyhankkeet. 

Suurille uuden energiateknologian demonstraatiohankkeille alun perin vuodelle 2022 varatusta myöntövaltuudesta on käyttämättä noin 100 miljoonaa euroa. Tarkoituksena on tehdä kyseiset tukipäätökset alkusyksystä.  

Vuodelle 2023 suuriin demonstraatiohankkeisiin on varattu yhteensä noin 200 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 haku avataan myöhemmin keväällä ja siitä tiedotetaan erikseen. 
 
Lisätiedot:
elinkeinoministerin erityisavustaja Hannes Torppa, p. 0295 047 405
teollisuusneuvos Pekka Grönlund, TEM, p. 0295 064 815

Euroopan unionin rahoittama – NextGenerationEU