Ketään ei jätetä - Leaving no one behind

Eriarvoisuuden ja köyhyyden vähentämisessä riittävän toimeentulon turvaaminen sekä yhdenvertaiset ja tasa-arvoiset sosiaali-, terveys-, koulutus- ja työvoimapalvelut ovat tärkeitä. Väestön hyvinvoinnista ja työllisyydestä huolehtiminen sekä koulutuksen ja osaamisen kasvattaminen kaikilla sektoreilla ja tasoilla mahdollistavat avoimen, yhdenvertaisen, osallisuutta edistävän ja tasa-arvoisen yhteiskunnan toteutumisen.

Pohjoismainen hyvinvointimalli on torjunut tehokkaasti eri väestöryhmien eriarvoistumista yhteiskuntien sisällä. Pohjoismaisen hyvinvointimallin yhteiseen arvoperustaan kuuluvat julkisten hyvinvointipalvelujen laaja tarjonta, verorahoitteiset palvelut, tiivis kolmikantayhteistyö työmarkkinaosapuolten ja valtion välillä, itsehallinnollisten kuntien merkittävä rooli palvelujen tuottamisessa, sukupuolten tasa-arvon edistäminen ja aktiivinen kansalaisyhteiskunta. Näistä perusperiaatteista vallitsee suuri yksimielisyys puoluerajojen yli. Lisäksi vallitsee laaja yhteisymmärrys syrjäytymisen ehkäisystä, tuloerojen vähentämisestä ja sosiaalisen osallisuuden tärkeydestä. Näin on saavutettu luottamus siihen, että yhteiskunnan instituutiot toimivat kaikkien parhaaksi. 

Pohjoismaisen hyvinvointimallin hyväksi todettuja perusperiaatteita ja arvoja on syytä pitää jatkuvasti esillä. Ne eivät periydy tuleville sukupolville itsestään. Sosiaalipalvelu- ja etuusjärjestelmät ovat osa laajempaa hyvinvointipolitiikkaa, jolla pyritään vaikuttamaan myös sosiaalisten ongelmien syihin ja syntyyn. Yksittäisten kohderyhmien irrallisessa käsittelyssä kokonaisnäkemys helposti unohtuu, eivätkä toimenpiteet johda silloin kestäviin ja pysyviin tuloksiin. 

Eriarvoisuutta vähennetään tehokkaimmin muuttamalla yhteiskunnan rakenteita. Yhteiskunnan rakenteellisten tekijöiden kuten köyhyyden ja heikkojen elinolojen, matalan koulutuksen ja työttömyyden yhteyksistä yksilöiden kokemaan heikkoon terveyteen ja hyvinvointiin sekä edelleen kansantalouteen on vankka tutkimusnäyttö. Suomessa sosioekonomisten hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen on ollut politiikkatavoitteena jo pitkään, mutta haasteita riittää edelleen eriarvoisuutta kasvattaviin syihin vaikuttamisessa.  

Eriarvoisuutta vähennetään ottamalla ”Hyvinvointi kaikissa politiikoissa” tietoiseksi tavoitteeksi kaikilla hallintotasoilla. Työttömyyden vähentäminen, perusturvan ja -palveluiden parantaminen, osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen sekä riskiryhmien huomioiminen ovat avainasemassa. Terve, työkykyinen ja osaava väestö on myös kestävän talouden perusta.

Suomen työlainsäädäntö edistää työntekijöiden yhdenvertaista kohtelua ja yritysten tasavertaista kilpailua. Lainsäädäntö on hyvin sukupuolineutraali ja osallistava. Tämä pätee myös sosiaaliturvalainsäädäntöön. Suomessa työssä olevien köyhyys on EU:n alhaisin vuoden 2017 tilaston mukaan (alle 3 %).

Sosiaalinen dialogi, toimiva neuvottelujärjestelmä ja järjestöjen yhteistyö hallituksen kanssa työelämän kehittämiskysymyksistä ja työllisyyden edistämiseksi on keskeistä haettaessa yhteisiin haasteisiin ratkaisuja. Sosiaaliturvajärjestelmän tarjoama suoja on olennainen keino suojata yksilöitä erilaisilta riskeiltä ja ehkäistä köyhyyttä. Osattomuutta torjutaan myös laajalla kansalaisjärjestöjen toiminnalla, jota julkinen valta avustaa.  

Yli 20-vuotiaiden suomalaisten elämänlaatu on kohentunut jatkuvasti. Naiset ja miehet arvioivat oman elämänlaatunsa yhtä hyväksi. Koettu hyvinvointi on yhteydessä sosiaaliseen ja taloudelliseen asemaan niin, että parempiosaisilla on parempi elämänlaatu. Yleisesti suomalaisten terveys on parantunut 1990-luvulta lukien. Eri väestöryhmien suuret terveyserot ovat edelleen merkittävä huolenaihe Suomessa. Etelä- ja länsisuomalaiset ovat terveempiä kuin itä- ja pohjoissuomalaiset. Terveyspalveluihin pääsyssä on eroja eri väestöryhmien ja alueiden välillä. Pitkät jonotusajat vaivaavat julkista perusterveydenhuoltoa. Mielenterveysongelmien yleisyys on ongelma, joka johtaa helposti koulunkäynnin keskeyttämiseen, työttömyyteen ja toimettomuuteen sekä syrjäytymiseen.  Lähisuhdeväkivalta uhkaa erityisesti naisia; Suomi on naisille EU:n toiseksi väkivaltaisin maa.

Yhä useampi 15-24-vuotias nuori on koulutuksessa tai töissä. Työn ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten aikuisten osuus on laskenut huomattavasti viime vuosina. Myös yksinäisyys on vähentynyt nuorten, erityisesti poikien keskuudessa.

Väestön koulutustaso on noussut jatkuvasti, ja viime vuosikymmeninä kasvu on ollut tasaista. Huolestuttavaa on, että suomalaisnuorten lukutaito on heikkenemään päin, ja tyttöjen ja poikien väliset oppimiserot ovat OECD-maiden suurimpia. Maahanmuuttajataustaisissa oppilaissa heikkoja lukijoita oli selvästi kantaväestöä  enemmän.

Asuinalueiden eriarvoisuus on kasvanut. Suomen suurimmissa kaupungeissa köyhät ja rikkaat sekä suomalais- ja ulkomaalaistaustaiset keskittyvät asumaan eri alueille. Pienemmissä kaupungeissa ja maaseudulla palveluita on yhä vaikeampi saavuttaa.

Köyhyysriskissä elävien pienituloisten on pysynyt suunnilleen samalla tasolla ollen 11,5 % vuonna 2017 (Eurostat, OECD). Tulonjakoa tasaavalla sosiaaliturvajärjestelmää kehittämällä pystytään Suomessa tehokkaasti vähentämään köyhyyttä. Vuonna 2018 tulonsiirrot vähensivät pienituloisuusriskissä olevien määrää ja köyhyysvajatta huomattavasti enemmän kuin EU:ssa keskimäärin. Tuloerojen ja pienituloisuuden kasvu näyttää pysähtyneen. Tuloerot ovat edelleen suuret, vaikka ovatkin EU:n keskitasoa pienemmät. Työllisyysaste on parantunut ja yhä harvempi työssäkäyvä on pienituloinen. Naisten ja miesten välinen palkkaero on suurempi kuin EU-maissa keskimäärin.

Sosiaali- ja terveyspolitiikalla rakennetaan eheää yhteiskuntaa ja kestävää hyvinvointia. Vuosina 2015 -2019 toimineen hallituksen hyvinvoinnin ja terveyden kärkihankkeiden tavoitteina olivat muun muassa hyvinvoinnin edistäminen, eriarvoisuuden vähentäminen, osatyökykyisten parempi työllistäminen sekä lapsiperheiden ja ikäihmisten palveluiden uudistaminen asiakkaiden tarpeiden mukaiseksi.

Yhdenvertaisuuden toteutuminen väestöryhmien välillä

Koko väestöä koskevat työllisyys-, koulutus- ja hyvinvointipoliittiset toimet eivät välttämättä riitä varmistamaan kaikkien väestöryhmien mukana pysymistä. Ne tarvitsevat rinnalleen tukitoimia, joilla tasoitetaan eri taustoista johtuvia erilaisia lähtökohtia. Yhdenvertaisuuslain tarkoituksena on edistää eri väestöryhmiin kuuluvien henkilöiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia yhteiskunnassa. Kaikki viranomaiset, koulutuksen järjestäjät sekä työnantajat ovat omassa toiminnassaan velvollisia edistämään eri väestöryhmien yhdenvertaisuuden toteutumista.  

 

Tutkimukset osoittavat, että vähemmistötaustaiset henkilöt, erityisesti näkyviin vähemmistöihin kuuluvat henkilöt ja useaan eri vähemmistöön kuuluvat henkilöt ovat huomattavasti alttiimpia syrjinnälle kuin muu väestö.

Yhdenvertaisuutta koskevat asenteet näyttävät EU:n tuottaman syrjintää koskevan Eurobarometrin valossa muuttuneen Suomessa myönteisemmiksi ja esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevat asenteet ovat muuttuneet suvaitsevampaan suuntaan. Romaneja koskevat asenteet ovat kuitenkin edelleen hyvin negatiivisia. 

Kouluterveyskyselyn mukaan perusopetuksessa ja toisen asteen oppilaitoksissa erityisesti ulkomaalaistaustaiset nuoret, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä edustavat nuoret sekä vammaiset lapset ja nuoret kohtaavat syrjivää kiusaamista huomattavasti useammin kuin muut oppilaat.

Työmarkkinoilla heikko terveys ja ikä ovat keskeisiä syrjinnän syitä, ja vammaisten kokemukset asemastaan Suomessa tuovat esiin merkittäviä ongelmia niin työelämässä kuin muillakin elämänalueilla. Romanien kuten monien muidenkin etnisten vähemmistöjen kohtaamasta syrjinnästä työelämässä on vahvaa tutkimusnäyttöä. Työttömyys oli ulkomaalaistaustaisilla selvästi yleisempää kuin koko väestössä. On huomattava, että käsitteellisesti syrjintää on vaikea tunnistaa silloin, kun vähemmistöidentiteetti tai selvä ryhmäidentiteetti puuttuu. Tällöin yksilön voi olla vaikea sanoittaa osattomuuden tai syrjinnän kokemusta ja hän voi kokea jäävänsä yksin ongelmineen.

Vihapuhe ja häirintä on Suomessa lisääntynyt sosiaalisen median käytön yleistymisen myötä. Tällä on vakavia vaikutuksia häirinnän kohteeksi joutuvien toimintaan ja osallistumiseen, esimerkiksi aletaan välttää tiettyjä paikkoja tai keskustelunaiheita.

Erityisesti näkyviin vähemmistöihin kuuluvilla henkilöillä on myös erityisen suuri riski joutua syrjityksi usealla eri perusteella. Myös sukupuoli on usein yksi vaikuttava tekijä moniperusteisessa syrjinnässä.  Oikeusministeriön tuottaman tutkimuksen mukaan useampaan vähemmistöön samanaikaisesti kuuluvan kohdalla syrjintää tapahtuu vielä useammin, ja se on jatkuvampaa, todennäköisempää ja totaalisempaa.

Eurobarometrin (2019) mukaan koko yhteiskunnan tasolla yhdenvertaisuuden edistämistä koskevat asenteet näyttävät olevan melko myönteisiä. Valtaenemmistö vastaajista oli sitä mieltä, että kouluissa pitäisi jakaa tietoa eri väestöryhmistä ja moninaisuudesta.

Politiikkatoimet syrjinnän torjumiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi

Yhdenvertaisuuslainsäädäntö uudistettiin Suomessa 2015 ja sen seurauksena syrjinnän uhrien oikeussuoja parantui huomattavasti ja yhdenvertaisuuden edistämisvelvollisuus vahvistui. Kaikilla viranomaisilla on velvollisuus arvioida toimintaansa yhdenvertaisuuden toteutumisen kannalta sekä laatia suunnitelma yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Sama velvollisuus on myös oppilaitoksilla ja työnantajilla, jotka työllistävät säännöllisesti yli 30 henkilöä.

Kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman 2017-2019 yksi painopistealue oli yhdenvertaisuus. Toimintaohjelman hankkeilla muun muassa lisättiin tietoisuutta yhdenvertaisuudesta, vaikutettiin asenteisiin ja keskustelukulttuuriin, edistettiin hyvien väestösuhteiden toteutumista, tuettiin kuntien yhdenvertaisuussuunnittelua sekä lisättiin valtioneuvoston kapasiteettia arvioida yhdenvertaisuuden toteutumista, tunnistaa ja puuttua syrjintään sekä edistää yhdenvertaisuutta.

Nykyisessä hallitusohjelmassa on lukuisia toimenpiteitä, jotka liittyvät yhdenvertaisuuden edistämiseen, esimerkiksi kansallinen rasismin ja syrjinnän torjunnan ja hyvien väestösuhteiden toimintaohjelma, yhdenvertaisuuslain osittaisuudistus, työelämän monimuotoisuusohjelma sekä lähiöohjelma.