Laki sukupuolen vahvistamisesta etenee eduskunnan käsittelyyn

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 22.9.2022 13.59
Tiedote 216/2022

Hallitus on antanut esityksen laiksi sukupuolen vahvistamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi. Sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen eriytettäisiin lääketieteellisistä tutkimuksista ja hoidoista. Laista poistuisi myös siinä nyt oleva vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä. Laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta kumottaisiin.

Uudella lailla vahvistettaisiin itsemääräämisoikeuden toteutumista, henkilökohtaista koskemattomuutta, syrjimättömyyttä ja oikeutta yksityiselämään. Lääketieteellinen selvitys tai diagnoosi ja lisääntymiskyvyttömyys eivät olisi enää edellytyksenä sukupuolen oikeudelliselle vahvistamiselle.

Hakemus perustuisi henkilön omaan selvitykseen sukupuolen kokemuksestaan

Henkilö voitaisiin vahvistaa kuuluvaksi toiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on väestötietojärjestelmään merkitty, jos hän esittää selvityksen siitä, että hän pysyvästi kokee kuuluvansa vahvistettavaan sukupuoleen. Edellytyksenä olisi lisäksi, että henkilö on täysi-ikäinen ja Suomen kansalainen tai hänellä on asuinpaikka Suomessa.

Hakemus sukupuolen vahvistamisesta perustuisi henkilön omaan selvitykseen sukupuolen kokemuksestaan. Henkilön olisi tehtävä kirjallinen hakemus Digi- ja väestötietovirastolle, joka informoisi hakijaa hakemuksen käsittelystä ja sukupuolen vahvistamisen oikeusvaikutuksista. Hakijan olisi tiedot saatuaan vahvistettava hakemus, kuitenkin aikaisintaan 30 päivän kuluttua siitä, kun hakemus on tullut vireille. Hakemusmenettelyn tarkoituksena on varmistua siitä, että sukupuolen vahvistamista haetaan tietoon perustuen ja harkiten.

Muuta lainsäädäntöä sovellettaisiin pääosin vahvistetun sukupuolen mukaisesti 

Vahvistettua sukupuolta olisi pidettävä henkilön sukupuolena sovellettaessa muuta lainsäädäntöä, jollei toisin säädetä. Säännöksen tarkoitus on turvata se, että henkilö tulee kohdelluksi sukupuoli-identiteettinsä mukaisesti. Esimerkiksi asevelvollisuus määräytyisi vahvistetun sukupuolen mukaan. Laissa olisi erikseen säännökset eräiden sukupuoleen sidottujen säännösten soveltamisesta sukupuolensa vahvistaneeseen henkilöön.

Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2023. Vanhemmuusnimikkeen muuttamista koskevaa säännöstä sovellettaisiin sen edellyttämien täytäntöönpanotoimien vuoksi kuitenkin vasta 1.1.2024.

Lisätietoja

osastopäällikkö Eveliina Pöyhönen, [email protected] 
lakimies Sonja Jantunen, [email protected]