Hyppää sisältöön

Tyttöjen pääsy kouluun heijastuu koko yhteiskuntaan

Ulkoministeriö 9.10.2020 16.00
Uutinen

Tyttöjen ja poikien tasa-arvoinen mahdollisuus koulutukseen liittyy olennaisesti yhteiskunnan kehitykseen ja yksilön mahdollisuuksiin edetä elämässään, pohtii kehityspolitiikan erityisasiantuntija Kati Bhose. Kolme kysymystä kehitysyhteistyöstä -sarjassa kysytään asiantuntijoilta heidän työnsä merkityksestä.

 

1. Miksi teet työtä tyttöjen oikeuksien eteen?

Vastaan Suomen kehitysyhteistyöhön liittyvästä tasa-arvotyöstä Kathmandussa, Suomen Nepalin-suurlähetystössä. Sukupuolten väliset tasa-arvokysymykset tulevat vahvasti esille opetukseen ja demokratiakehitykseen liittyvässä työssäni.

Kehityspolitiikan erityisasiantuntija Kati Bhose opetusohjelman monitorointiin liittyvässä kokouksessa. Kuva: Katriina Apajalahti

Tasa-arvoinen mahdollisuus opetukseen on perustavaa laatua oleva asia. Jos toinen puoli väestöstä on huonosti koulutettua, heijastuu se koko yhteiskunnan kehitykseen. Oikeus koulutukseen on ihmisoikeus; se tekee ihmiselle mahdolliseksi työn saamisen ja muutenkin elämässä eteenpäin pyrkimisen.

Opetuksen laadun eteen on tehtävä aiempaa enemmän työtä, ja tässä opettajankoulutuksella on iso merkitys. On myös tärkeää saada naisopettajia lisää kouluihin; tällä hetkellä naisten osuus yläasteen opettajista on noin viidesosa. Opettajilla on mahdollisuus vaikuttaa oppilaiden identiteetin kehittymiseen myönteisesti. Se, että koulussa on sekä miehiä että naisia opettajina, auttaa tukemaan tasa-arvoisemman yhteiskunnan rakentamista.

2. Miten tyttöjen asema on parantunut Nepalissa, mikä sinua ilahduttaa? Ja mikä lannistaa?

Suomi on pitkään tukenut kehitysyhteistyön keinoin Nepalin opetusalaa, ja ilahduttavaa on, että työssä on saavutettu hienoja tuloksia. Nykyisin yhtä moni tyttö kuin poika aloittaa peruskoulun, ja yhä useampi tyttö jatkaa myös yläkouluun. Peruskoulun jälkeisillä luokilla 9-10 opiskelee jopa hiukan enemmän tyttöjä kuin poikia.

Yläluokkien oppilaita Chawara Chautaran kylässä  marraskuussa 2019. Kuva: Hanna Päivärinta/UM

Suomen vesialan kehitysyhteistyöhankkeissa on niissäkin tasa-arvonäkökulma mukana. Koulujen yhteyteen on rakennettu vessoja ja käsienpesupisteitä, joilla on suuri merkitys tyttöjen koulunkäyntiin erityisesti kuukautisten aikana. Kuukautisista puhuminen ei ole enää yhtä suuri tabu kuin aiemmin. Tästäkin syystä on merkityksellistä, että naispuolisten opettajien määrää saadaan lisättyä yläasteella.

Ajatus koronapandemian seurauksista on lannistava.  Nepalissa koulut ovat olleet kiinni maaliskuusta lähtien, eikä näytä todennäköiseltä, että ne avautuisivat tänä vuonna. Tällä tulee olemaan oppimistulosten kannalta todella suuria vaikutuksia.

Olemme tehneet paljon työtä koulupudokkaiden eteen, mutta nyt vaarana on, että vähävaraisten perheiden lapset joutuvat töihin eivätkä enää palaa koulunpenkille. Lapsiavioliittojen määrän kasvu on sekin todellinen uhka, erityisesti tyttöjen kohdalla.

3.  Mitä vastaat sille, jonka mielestä on turha yrittää muuttaa kulttuuriin kuuluvia perinteitä?

Silloin kun perinne kohdistuu ihmisoikeuksiin ja se vahingoittaa yksilöä, sitä ei voi hyväksyä. Esimerkiksi kuukautisiin liittyvä naisten eristäminen erillisiin majoihin on tällainen asia – ja siihen on puututtu. Samoin lapsiavioliitot.

Voin sanoa, että olemme onnistuneet muuttamaan perinteitä ja ihmisten käyttäytymistä. Perimmäinen uskomus tai kulttuurinen normi ei ehkä ole muutettavissa, mutta tilanteeseen voidaan löytää ratkaisuja.

Kaukolännen vesihankkeeseen liittyvän kenttämatkan aiheena oli sosiaalisten normien ja käyttäytymisen muutoksen mittaaminen.  Kuva: UN Women

Esimerkiksi eräässä vesihankkeessamme oli ongelmana, että yhteisö ei sallinut dalittien kastiin kuuluvien henkilöiden käyttää kylän yhteistä vesipistettä. Yhteisö uskoi, että mikäli dalitit käyttäisivät samaa hanaa, vesi saastuisi. Vaikuttamistyömme tuloksena vesipiste on nyt kaikkien käytössä. Uusi ajatusmalli siitä, että vesi tulee alati virtaavasta lähteestä, teki muille mahdolliseksi ajatuksen käyttää samaa hanaa. Itse uskomusta ei vielä saatu muutettua, mutta käyttäytymisen muutos saatiin aikaan. Ja silloin olemme pitkällä!

Osa normeista ja perinteistä ovat syvään juurtuneita käyttäytymismalleja, jotka erottelevat ihmisiä sukupuolen, iän, kastin tai etnisen alkuperän, kielen tai vaikka uskonnon perusteella. Nämä heikentävät naisten, tyttöjen ja haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien mahdollisuutta päästä koulutuksen-, terveydenhuollon- ja sosiaaliturvapalveluiden piiriin.

Nämä niin kutsutut haitalliset käytännöt tai normit eivät ole erillisiä tai satunnaisia vaan niitä usein pidetään perinteisinä kulttuuriin kuuluvina käytäntöinä – siitäkin huolimatta, että niiden tiedetään olevan haitallisia yksilöiden kehitykselle.

On toki selvää, etteivät kaikki naiset ja tytöt ole yhtä epäedullisessa asemassa, eivätkä kaikki miehet ja pojat ole yhtä etuoikeutettuja. Tasa-arvon edistämiseen liittyvä työ ei keskity pelkästään sukupuoleen ja palveluiden saatavuuteen taikka siihen, että meidän olisi puututtava vain naisten ja tyttöjen haavoittuvuuteen. Kontekstilla on merkitystä ja syrjäytyminen on suhteellista.

Hanna Päivärinta

Kirjoittaja työskentelee ulkoministeriön viestintäosastolla tiedottajana.