EU:n tasa-arvoministerit keskustelevat naisiin kohdistuvasta väkivallasta 23.-24.11.

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 23.11.2023 10.05
Tiedote

EU-puheenjohtajamaa Espanja järjestää epävirallisen tasa-arvoministerikokouksen 23.-24.11.2023 Pamplonassa. Suomea kokouksessa edustaa sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen. Kokouksen aiheena on naisiin kohdistuva väkivalta.

Kokouksessa keskustellaan toimenpiteistä ja parhaista käytännöistä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevan tiedonkeruun parantamiseksi ja väkivallan uhrien tukipalvelujen vahvistamiseksi. Lisäksi ministerit keskustelevat väkivallan kasvavista muodoista, kuten verkkoväkivallasta.

”Naisiin kohdistuva väkivalta on vakava ongelma myös Suomessa. Hallitus on sitoutunut tasa-arvon edistämiseen ja naisiin kohdistuvan väkivallan systemaattiseen torjumiseen kansallisesti ja kansainvälisesti. Pidän tärkeänä, että jatkamme Suomen hyvää työtä sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi EU:ssa”, sanoo ministeri Grahn-Laasonen.

Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa torjutaan muun muassa erilaisin kansainvälisin sopimuksin. Lisäksi EU:n sukupuolten tasa-arvostrategia tähtää naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseen. Parhaillaan EU:ssa neuvotellaan myös naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan torjumista koskevasta komission direktiiviehdotuksesta.

Epävirallisessa kokouksessa ei tehdä päätöksiä.

Lisätietoja

valtiosihteeri Laura Rissanen, [email protected]
neuvotteleva virkamies Eeva Raevaara, p. 0295 163 205, [email protected]
neuvotteleva virkamies Satu Leino, p. 0295 163 498, [email protected]

Sanni Grahn-Laasonen