Mitä faktat kertovat?

Yhteiskunnallinen eriarvoisuus – pitkäaikaista toimeentulotukea saavien määrä laski ennen koronapandemiaa

Eriarvoisuus on globaali ongelma. Eriarvoisuuden kasvu haastaa erityisesti sosiaalisesti kestävän kehityksen vaikuttaen samalla vahvasti myös muihin kestävän kehityksen osa-alueisiin.

Eriarvoisuus näkyy esimerkiksi tuloeroissa, terveydessä, syrjäytymisessä, hyvinvoinnin ja elämään tyytyväisyyden kokemuksissa, koulutuksessa ja uskossa tulevaisuuteen sekä omiin vaikutusmahdollisuuksiin. Eriarvoistumisen taustalla olevat tekijät voivat olla pitkien kehityskulkujen seurausta tai yllättäviä äkillisiä tapahtumia. Eriarvoisuuden eri ulottuvuudet ovat vahvasti kytköksissä toisiinsa ja vaikuttavat paitsi ihmisten hyvinvointiin, talouteen ja työllisyyteen, niin myös yhteiskuntarauhaan. 

Tuloerojen kasvu pysähtynyt, mutta erot edelleen huomattavasti korkeammalla kuin 1990-luvulla

Kuva: Gini-kerroin, pienituloisuusaste, pienimmän ja suurimman kymmenesosan tulokehitys. (Lähde: Tilastokeskus, linkit kuvatekstissä)

Tuloeroja voidaan mitata erilaisilla mittareilla. Yleisesti käytetyin mittari on Gini-kerroin, joka mittaa suhteellisia tuloeroja. Kertoimen laskennassa huomioidaan käytettävissä olevat tulot verojen ja tulonsiirtojen jälkeen. Yhteiskunnassa, jossa kaikilla on täsmälleen samat tulot, Gini-kertoimen arvo on nolla. Jos kaikki tulot on keskitetty yhdelle ihmiselle, Gini-kerroin saa arvon 100. Alle 25 arvolla tuloeroja voidaan pitää pieninä.

Toinen tapa mitata tulonjaollista eriarvoisuutta on laskea pienituloisuus- eli köyhyysaste, jolloin vakiintuneena käytäntönä on ollut määritellä pienituloisuusrajaksi 60 prosenttia maan mediaanitulosta. (Mediaani on väestön suuruusjärjestykseen järjestettyjen tulojen keskimmäinen arvo.) Kaikki ne, joiden tulot jäävät tuon rajan alle, luokitellaan pienituloisiksi. Tulojakauman ääripäissä tapahtuvia muutoksia mittaavat esimerkiksi ylimmän ja alimman tulokymmenyksen tulojen välisen suhteen tai reaalitulojen kehittyminen. Tässä käytetyt suurimman ja pienimmän tulokymmenyksen tulo-osuudet kuvaavat tulo-osuutta prosentteina koko väestön tuloista. Kuvaaja osoittaa, kuinka suuren osuuden ylin ja alin kymmenys saivat vuosittain kaikista tuloista.

Hyvä- ja huono-osaisuudella on taipumus kasaantua. Erityisesti taloudellinen huono-osaisuus, terveysriskit ja alhaisempi elinajanodote kohdistuvat usein samoihin ihmisiin. Huono-osaisuudella on taipumus myös periytyä eli siirtyä sukupolvelta toiselle.

Suomen nykytilanne

Viimeisimmät tilastot ovat vuodelta 2018, ja niiden perusteella Gini-kerroin on noussut lievästi viime vuosina. Vuonna 2018 Suomen Gini-kerroin oli 28 (käytettävissä olevat rahatulot, ml. myyntivoitot).

Viimeisin tilasto vuodelta 2018 kertoo, että pienituloisuusaste Suomessa on 11,8 prosenttia. Ensimmäisen tulokymmenyksen tulo-osuus on pysynyt vakaasti hieman alle viidessä prosentissa, ja 10. tulokymmenyksen tulo-osuus on noussut hienoisesti viime vuosina. Pienituloisuusaste laski 0,3 prosenttiyksikköä edeltävästä vuodesta.

Suomen viimeaikainen kehitys

Tilastokeskuksen mukaan tuloerot kasvoivat Suomessa 1990-luvun lopulla OECD-maiden vertailussa nopeimmin. 1990-luvun puolivälin jälkeen alkanut nousukausi kasvatti ylimmän kymmenyksen (ja erityisesti eniten tienaavan prosentin) tulo-osuutta.

Vuoden 2008 jälkeen tuloerojen voimakas kasvu on pysähtynyt, ja esimerkiksi Gini-kertoimen ja pienimmän ja suurimman kymmenyksen tulo-osuuksien kehitys on pysynyt melko vakaana. Huomioitava on kuitenkin se, että taloudellinen eriarvoisuus on edelleen 1990-lukua korkeammalla tasolla. Gini-kertoimella mitattuna muun muassa muut Pohjoismaat sekä Hollanti ja Itävalta ovat suunnilleen samalla tasolla Suomen kanssa.

Pienituloisuuden lasku 1990-luvun laman aikana selittyy pääosin väestön keskitulon laskulla, jolloin myös pienituloisuusraja laski. Tämän seurauksena osa pienituloisista siirtyi pienituloisuusrajan yläpuolelle. Vastaavan suuntaista kehitystä on nähtävissä myös vuonna 2008 alkaneen taantuman seurauksena. Pienituloisuusaste kotitalouksissa, joissa on lapsia, noudattaa pienituloisuusasteen kokonaisuuden kehitystä melko yhteneväisesti. Vuoden 2018 pienituloisuusaste kotitalouksissa, joissa on lapsia, oli 9,1 prosenttia. Laskua edeltävään vuoteen nähden oli 0,4 prosenttiyksikköä.

Muut indikaattoriin liittyvät huomiot

Varallisuuserot ovat myös yksi keskeinen taloudellisesta eriarvoisuudesta kertova tekijä. Suomessa varallisuuserot kasvoivat 1990-luvun lopulla samaan aikaan kuin myös muut tuloerot kasvoivat. Tuloerojen osalta kehitys on vuosituhannen alkupuolen jälkeen ollut melko vakaata, mutta varallisuuserojen osalta tilanne on kuitenkin hieman toinen: Varallisuuserot ovat kasvaneet tällä vuosituhannella ja myös vuoden 2008 talouskriisin jälkeen. Kun vielä vuosina 1966–1990 käytettävissä olevat varat kasvoivat pienimmän tulokymmenyksen kohdalla eniten, kääntyi kehitys päinvastaiseksi vuosina 1990–2017. Jälkimmäisen ajanjakson aikana varakkaimman tulokymmenyksen varat kasvoivat 0,2 prosenttiyksikköä. Pienimmän tulokymmenyksen kohdalla luku romahti 4,1 prosenttiyksikköä.

Lisäksi taantuman aikana, eli vuosina 2009–2016, nettovarallisuudeltaan varakkaimman yhden prosentin osalta nettovarallisuuden osuus kasvoi.

Pitkäaikaista toimeentulotukea saavien määrä laski, pandemia tuomassa muutoksia

Kuva: Pitkäaikaisesti toimeentulotukea saaneet ikäryhmittäin. (Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos)

Toimeentulotuki on viimesijainen tarveharkintainen tuki, jota voi saada henkilö tai perhe, jonka tulot eivät riitä välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin. Toimeentulotuen asiakasmäärät kertovat työttömyyden kehityksestä, mutta samalla myös ensisijaisten tulonsiirtojärjestelmien toimimattomuudesta tai toimivuudesta.

Pohjoismaisessa vertailussa Suomessa on suuret toimeentulotuen saajien osuudet suhteutettuna väkilukuun, joskin etuuden sisältö ja sen piiriin pääsyn kriteerit vaihtelevat eri maiden välillä. Kestävään kehitykseen liittyen voidaan yleisesti ottaen sanoa, että yhteiskunta ei ole kestävällä pohjalla, jos toimeentulotukea saavien määrät ovat suuret.  

Suomen nykytilanne

Perustoimeentulotuen saajamäärät nousivat vuonna 2008 alkaneen laskukauden seurauksena. Vuoden 2017 alussa tapahtunut perustoimeentulotuen Kela-siirto nosti tukea saavien määrää vuodesta 2016 vuoteen 2018 yli 40 000:lla. Vuonna 2019 pitkäaikaista toimeentulotukea saavien määrä laski muissa kuin yli 65-vuotiaiden ikäryhmässä. Kaikkiaan 28 prosenttia toimeentulotuen saajista sai sitä pitkäaikaisesti eli 10–12 kuukautta.

Väestöstä 8,2 prosenttia ja kaikista kotitalouksista 9,5 prosenttia sai toimeentulotukea vuonna 2019. Toimeentulotukea myönnettiin kaikkiaan 298 017 kotitaloudelle ja 452 991 henkilölle. Koko Suomessa pitkäaikaisia perustoimeentulotuen saajia oli vuonna 2019 yhteensä 408 393 henkilöä, joka on 7,4 prosenttia väestöstä.

Kaikkiaan vuonna 2019 toimeentulotukea saavien kotitalouksien määrä väheni 2,3 prosenttia ja henkilöiden määrä 2,7 prosenttia vuoteen 2018 verrattuna. Toimeentulotuen menot laskivat 4,7 prosenttia. 

Suomen viimeaikainen kehitys

Vuoden 2019 toimeentulotuen asiakasmäärän lasku jäänee lyhytaikaiseksi, koska koronapandemia on heikentänyt monen taloustilannetta. Koronakriisin myötä perustoimeentulotuen saajien määrä kasvoi huhtikuussa 2020, ja tukea sai kevätkuukausina useampi henkilö kuin vuoden 2019 kesäkuukausina. Perustoimeentulotuen saajien määrä on yleensä suurimmillaan kesäisin, kun monet opiskelijat ja vastavalmistuneet tarvitsevat tukea opintojen tauottua tai päätyttyä.

Kriisi on iskenyt varsinkin nuorten ja erityisesti nuorten naisten toimeentuloon. Työmarkkina-asemaan liittyvä epävarmuus, alle 25-vuotiaita koskevat työttömyysturvan tiukemmat ehdot sekä säästöjen ja varallisuuden vähyys johtavat normaalitilanteessakin siihen, että nuoret ovat yliedustettuina toimeentulotuen saajien joukossa. Koronakriisi on tehnyt todeksi nämä nuoruuteen liittyvät toimeentulon haasteet.

Muut indikaattoriin liittyvät huomiot 

Toimeentulotuen saajien määrät ovat kokonaisuudessaan sidoksissa myös taloudellisiin nousu- ja laskukausiin ja sitä kautta esimerkiksi työllisyyteen. Tämän osoittaa esimerkiksi vuoden 2008 jälkeinen kehitys. Määrät reagoivat nopeasti laskukausiin, mutta huomattavasti hitaammin nousukausiin. Perustoimeentulotuen saajien määrä heijastaa myös yleisesti ottaen perusturvan matalaa tasoa: toimeentulotuen ollessa viimesijainen etuus, on siihen oikeutettujen saajien muiden etuuksien taso suhteessa elämiseen välttämättömiksi katsottuihin menoihin nähden riittämätön. Esimerkiksi työmarkkinatuen saajista lähes 40 prosenttia saa lisäksi myös perustoimeentulotukea. Samoin vähimmäismääräisten päivärahojen saajat ovat usein oikeutettuja myös perustoimeentulotukeen. Perustoimeentulotukea tarvitaan usein kattamaan varsinkin pääkaupunkiseudulla suuria asumiskustannuksia

Suomalaiset nuoret Euroopan keskiarvoa huomattavasti tyytyväisempiä elämäänsä

Kuva: Nuorten aikuisten tyytyväisyys elämäänsä. (Lähde: European Social Survey)

Elämään tyytyväisyyttä pidetään yhtenä parhaista hyvinvoinnin yksittäisistä mittareista. Tämä kytkeytyy kestävään kehitykseen esimerkiksi tulevaisuuden uskon ja luottamuksen kautta: elämään tyytyväisyys ja onnellisuus tuovat toivoa tulevaisuuteen ja uskoa yhteiskunnan tarjoamiin mahdollisuuksiin, erityisesti nuorten osalta.

Suomen nykytilanne

Uusimmat tulokset ovat vuodelta 2018, jolloin elämäänsä tyytyväisiä oli 88,8 prosenttia nuorista aikuisista. European Social Surveyn tilastojen mukaan suomalaisten nuorten aikuisten tyytyväisyys omaan elämäänsä kasvoi 2000-luvun alkupuolella. Vuodesta 2008 lähtien kehitys on ollut melko vakaata.

Muut indikaattoriin liittyvät huomiot

Koko Euroopan tilastoja katsoessa eurooppalaisten nuorten aikuisten ikäluokasta 76 prosenttia oli elämäänsä tyytyväisiä vuonna 2018. Suomalaisten nuorten tyytyväisyys oli huomattavasti korkeammalla tasolla kuin Euroopassa keskimäärin. Koko Euroopan yli 25-vuotiaista tyytyväisiä elämäänsä oli vain 67,3 prosenttia, kun taas Suomen kohdalla vanhemman ikäluokan tyytyväisyys on jopa nuorempia hieman ylemmällä tasolla, 89 prosenttia.

Kiintiöpakolaisten määrä kasvussa, turvapaikanhakijamäärä nousussa ennen pandemiaa

Kuva: Kiintiöpakolaisten määrä (Lähde: Migri)

Indikaattori kuvaa Suomeen saapuneiden kiintiöpakolaisten määrää, sekä myönteisten turvapaikan saaneiden henkilöiden määrää. Tällä indikaattorilla kuvataan osaltaan Suomen vastuunkantoa globaaleista ongelmista, jotka heijastelevat siirtolaisiin ja siirtolaisten asemaan. 

Suomen nykytilanne

Vuoden 2015 aikana pakolaisten määrä kasvoi kansainvälisesti voimakkaasti. Maailman konfliktien vaikutukset näkyivät myös Suomessa ja turvapaikanhakijoiden määrät nousivat merkittävästi. Määrät kertovat pakolaisten akuutista tilanteesta ja ongelmien laajuudesta. Seuraavat tilastot kertovat siitä, missä määrin Suomi kantaa osansa kansainvälisestä solidaarisuudesta ja vastuusta. Tällä hetkellä suurimman vastuun kantavat kriisimaiden naapurialueet: suurin osa maailman pakolaisista on kehitysmaissa.

Kuva: Myönteiset turvapaikkapäätökset (Lähde: Migri)

Suomen viimeaikainen kehitys

Suomeen saapuneiden kiintiöpakolaisten määrä kasvoi vuoden 2014 aikana ja laski vuonna 2018 lähemmäksi vuoden 2011 ja tätä edeltävää tasoa. Kiintiöpakolainen on määritelmällisesti YK:n pakolaisjärjestön, eli UNHCR:n pakolaiseksi katsoma henkilö, jolle on myönnetty oleskelulupa valtion talousarviossa vahvistetussa pakolaiskiintiössä. Suomi painottaa kiintiöpolitiikassaan erityisesti haavoittuvimpien ryhmien uudelleensijoittamista. Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi lapsiperheet ja vaikeassa asemassa olevat naiset (lesket, yksinhuoltajat, yksinäiset). Vuosittain kiintiöstä on varattu noin 10 prosenttia hätätapauksiksi luokiteltujen pakolaisten vastaanottamiseen.

Eduskunta päättää vuosittain valtion talousarvion hyväksymisen yhteydessä, kuinka monta kiintiöpakolaista Suomi sitoutuu ottamaan. Hallitusohjelmassa todetaan, että vuonna 2020 kiintiöpakolaisia otetaan Suomeen vähintään 850. Tämän jälkeen määrä vaihtelee vuosittain 850–1 050 välillä turvapaikanhakijoiden määrästä riippuen. Vuonna 2019 Suomeen saapui 891 kiintiöpakolaista. Pohjoismaisessa vertailussa Norja vastaanottaa vuonna 2020 yli 3 100 kiintiöpakolaista, ja Ruotsin kiintiö on vakiintunut 5 000 henkilöön.

Muut indikaattoriin liittyvät huomiot

Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden määrät kasvoivat voimakkaasti erityisesti vuonna 2015. Migrin turvapaikkapäätösten vuositilastoissa suuri osa vuonna 2015 tulleista turvapaikkahakemuksista on rekisteröity vuodelle 2016. Vuodelle 2016 rekisteröidyistä hakemuksista turvapaikka myönnettiin 7 745:lle henkilölle. Turvapaikkahakemukset ja myönteiset päätökset eivät ole saman vuoden aikana suoraan vertailukelpoisia keskenään, sillä tietylle vuodelle rekisteröity hakemus voi olla vireillä vielä esimerkiksi seuraavanakin vuonna. Vuosina 2017-2019 turvapaikkahakemusten määrät ovat olleet vähäisempiä, joskin kasvua oli viime vuonna taas näkyvissä. Vuonna 2019 Euroopan unionin nykyisistä jäsenvaltioista (EU-27) haki kansainvälistä suojelua 676 300 turvapaikanhakijaa, mikä oli 11,2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2018. Turvapaikkahakemusten määrä kasvoi ensimmäistä kertaa edelliseen vuoteen verrattuna vuoden 2015 jälkeen. Vuonna 2019 turvapaikka myönnettiin Suomessa 2 959:lle hakijalle. Vastaavasti vuonna 2019 turvapaikka myönnettiin Ruotsissa 19 000:lle hakijalle.

Lopuksi

Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden indikaattorikoriin on valikoitunut indikaattoreita, jotka keskittyvät erityisesti taloudelliseen eriarvoisuuteen. Sen lisäksi on huomioitu myös hyvinvointiin vahvasti kytkeytyvä elämään tyytyväisyys ja Suomen osallisuus globaalia eriarvoisuutta vähentävästä vastuunkannosta. Näiden lisäksi eriarvoisuus kytkeytyy myös muiden kestävän kehityksen seurannan korien indikaattoreihin, kuten terveyteen, osallisuuteen ja syrjäytymiseen.

Tämän korin indikaattoreihin tuli päivityksen yhteydessä muutoksena pitkäaikaista toimeentulotukea saaneiden määrä. Muilta osin tilastot ja näkökulmat säilyivät pääosiltaan samoina kuin edellisenä vuotena. 

Lähteitä ja lisätietoa:

Anna-Stiina Lundqvist, Kela 

 

Lisää kommentteja