Mitä faktat kertovat?

Työelämän laatu ja muutos – Työelämän tila oli kohtalaisen hyvä ennen koronakriisiä, tulevaisuus on epävarma

Vuonna 2019 työllisyys oli kasvanut 74,1 prosenttiin, alityöllisyys kääntynyt laskuun ja työssäoppiminen yleistynyt. Kuitenkin pitkään jatkunut heikko tuottavuuskehitys heikentää Suomen työelämän pitkän aikavälin kestävyyttä ja työntekijöiden henkinen kuormitus on kasvanut. Myös käynnissä oleva koronapandemia uhkaa laajasti työelämän laatua ja kestävyyttä.

Työllisyysasteen kasvu voimakasta ennen koronapandemiaa

Viivakaavio vuosien 1990-2019 välillä. Suomen työllisyysaste 74,1 prosenttia vuonna 1990, mutta romahti 90-luvun laman myötä 59,9 prosenttiin vuonna 1994. Sen jälkeen työllisyysaste kasvoi vuosittain vuoteen 2002 asti, saavuttaen 67.7 prosentin tason. Muutaman vuoden taantuman jälkeen työllisyys kääntyi jälleen kasvuun vuonna 2005, ja kasvoi vuoteen 2008 saavuttaen 70,6 prosenttia, kunnes finanssikriisi käänsi työllisyysasteen jälleen laskuun. Useita vuosia kestäneen taantuman jälkeen työllisyysaste lähti taas kasvuun vuonna 2015 päätyen 72,6 prosenttiin vuonna 2019.

Kuva: Suomen työllisyysaste. (Lähde: Tilastokeskus)

Väestön ikääntyessä ja lapsiluvun ollessa historiallisen alhainen on korkea työllisyysaste välttämätön edellytys kattavan hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseksi pitkällä aikavälillä. Korkea työllisyys mahdollistaa verokertymän, jolla rahoitetaan julkisia palveluita. Korkea työllisyysaste tukee myös eriarvoistumisen ehkäisyä. Kun suuri osuus väestöstä ansaitsee palkkatuloja, on matalat tuloerot mahdollista säilyttää ilman suuria tulonsiirtoja. Täten korkea työllisyys tukee suomalaisen yhteiskunnan sekä taloudellista että sosiaalista kestävyyttä. Työllisyysasteella tarkoitetaan työllisten osuutta työikäisestä (15–64-vuotiaasta) väestöstä.

Suomen nykytilanne

Vuonna 2019 Suomen työllisyysaste oli korkeimmillaan 2000-luvun aikana: 72,6 prosenttia. Tiedossa on kuitenkin, että keväällä 2020 työllisyysaste on kääntynyt selvään laskuun koronapandemian vaikutusten vuoksi.

Hyvästä kehityksestä huolimatta vuonna 2019 Suomen työllisyysaste jäi edelleen useita prosenttiyksiköitä jälkeen muiden Pohjoismaiden tasosta. Osittain tätä eroa selittää Suomen muita Pohjoismaita korkeampi kokoaikatyön osuus. Eurooppalaisessa vertailussa Suomen työllisyysaste on kuitenkin keskimääräistä korkeampi.

Pääministeri Marinin hallitus on asettanut tavoitteekseen 75 prosentin työllisyysasteen. Ministeriöiden kansliapäälliköiden Mahdollisuudet Suomelle –virkamiesnäkemyksessä (2019) ehdotetaan pitkän aikavälin työllisyysastetavoitteeksi 80 prosenttia.

Euroopan Unionin Eurooppa 2020 -strategiassa Suomen työllisyystavoite on 78 prosenttia 20–64-vuotiaiden osalta vuoteen 2020 mennessä. Tässä ikäryhmässä Suomen työllisyysaste oli 77,0 prosenttia vuonna 2019.

Suomen viimeaikainen kehitys

Vaikka työllisyysaste olikin vuonna 2019 korkeimmillaan vuosikymmeniin, oli se edelleen matalampi kuin 1980-luvun loppuvuosina ennen 90-luvun lamaa. Naisten työllisyys oli kuitenkin vuonna 2019 korkein Suomen historiassa. Lisäksi ikärakenne oli vielä 1990-luvulla selvästi nykyistä suotuisampi.

Vuonna 2019 Suomi oli melko hyvällä kehityspolulla työllisyystavoitteiden saavuttamisen kannalta. Koronapandemia on kuitenkin sittemmin asettanut merkittäviä esteitä työllisyysasteen kasvulle.

Norjaa lukuun ottamatta viime vuosien aikana työllisyysasteet ovat kasvaneet kaikissa Pohjoismaissa. Työllisyysero muihin Pohjoismaihin on kuitenkin hieman kaventunut.

Muut indikaattoriin liittyvät huomiot

Vakiintuneen mittariston mukaan työllisyysastetta mitataan 64-vuotiaisiin saakka. Sitä iäkkäämpien työllisyys ei näy työllisyysasteessa. Eläköitymisiän kasvaessa voi tulevaisuudessa on mielekästä tarkastella myös iäkkäämpien työllisyyttä.

Työn tuottavuuskehitys on ollut jo pitkään heikkoa

Viivakaaviossa 1995-2019 kuvattu Työn tuottavuus Suomessa suhteessa EU maiden keskiarvoon ja Työn tuottavuus Suomessa suhteessa euroalueeseen. Työn tuottavuus kasvoi Suomessa voimakkaasti suhteessa EU- ja euroalueisiin vuosien 1995 ja 2007 välillä. Vuonna 2007 työn tuottavuus oli Suomessa 21,6 prosenttia korkeampi kuin EU-maissa keksimäärin ja 9,6 prosenttia korkeampi kuin euroalueella keskimäärin. Vuoden 2007 jälkeen työn tuottavuus Suomessa alkoi kuitenkin heiketä suhteessa muuhun Eurooppaan. Useiden vuosien laskun jälkeen työn tuottavuus kääntyi jälleen kasvuun vuonna 2015. Kasvua kesti kuitenkin vain kaksi vuotta. Vuodesta 2017 vuoteen 2019 työn tuottavuus Suomessa on jälleen laskenut suhteessa EU- ja euroalueisiin. Kuva: Työn tuottavuus. (Lähde: OECD Statistics)

Työn tuottavuutta mitataan tässä tehtyä työtuntia kohden lasketulla bruttokansantuotteella (BKT), joka suhteutetaan vastaavaan keskiarvoon EU- ja euroalueilla. Työn tuottavuuden kehitys yhdessä työllisyysasteen kanssa kertoo suomalaisen hyvinvointimallin taloudellisesta kestävyydestä.

Suomen nykytilanne

Työn tuottavuus on Suomessa 13,6 prosenttia korkeampi kuin EU-alueella keskimäärin ja 3,4 prosenttia korkeampi kuin keskimäärin euroalueella.

Suomi jää työn tuottavuudessa selvästi jälkeen muita Pohjoismaita, mutta myös muun muassa Saksaa ja Ranskaa.

Suomen viimeaikainen kehitys

Työn tuottavuus Suomessa suhteessa kilpailijamaihin on heikentynyt merkittävästi sitten vuoden 2007 huipputason. Taustalla vaikuttaa teollisuuden rakennemuutos. Työn tuottavuus Suomessa heikkeni suhteessa EU-maiden keskiarvoon vuodesta 2007 vuoteen 2015, jonka jälkeen tuottavuus parani kahtena seuraavana vuotena. Kuitenkin vuosina 2017–2019 työn tuottavuus on jälleen heikentynyt suhteessa kilpailijoihin.

Finanssikriisin jälkeisenä aikana tuottavuuskasvu on ollut vaatimatonta koko EU-alueella. Suomessa tuottavuus on kuitenkin tuona aikana kasvanut keskimääräistä hitaammin.

Suomessa tuottavuuskasvu on ollut erityisen vaatimatonta useimmilla palvelualoilla. Informaatio- ja viestintäsektorilla tuottavuus kasvoi nopeasti finanssikriisin aikana. Vuodesta 2015 vuoteen 2017 tuottavuus kasvoi voimakkaimmin teollisuudessa, mikä nosti koko talouden tuottavuustasoa noina vuosina.

Alityöllisyys laskussa ennen koronapandemiaa

Viivakaavio alityöllisten ja pienituloisten prosenttiosuuksista vuosilta 1990-2019 välillä. Alityöllisyys oli 2000-luvulla matalimmillaan vuonna 2007, jolloin 4,0 prosenttia työikäisistä työllisistä oli alityöllisiä. Alityöllisyys kasvoi finanssikriisin myötä vuonna 2009 5,4 prosenttiin, jonka jälkeen se taas laski vuoteen 2012 saakka. Alityöllisyys saavutti 2000-luvun huippunsa vuonna 2016, jolloin 5,9 prosenttia työllisistä oli alityöllisiä. Sittemmin osuus on kääntynyt taas laskuun. Työssäkäyvien pienituloisuusaste taas vaihteli neljän prosentin ylä- ja alapuolella pitkään 1990-luvun alusta vuoteen 2014 saakka. Vuonna 2015 pienituloisuusaste laski työssäkäyvillä 3,2 prosenttiin, ja se oli edelleen suurin piirtein samalla tasolla vuonna 2018. Kuva: Alityöllisten osuus työllisistä ja työssäkäyvien pienituloisuus. (Lähde: Tilastokeskus tulonjakotilasto ja työvoimatilasto)

Alityöllisyydellä tarkoitetaan osuutta työllisistä, jotka tekevät osa-aikatyötä ja tahtoisivat lisätunteja. Työssäkäyvien pienituloisuusasteella tarkoitetaan tässä niiden yrittäjien ja palkansaajien osuutta työssäkäyvistä, joiden kotitaloudessa käytettävissä olevat rahatulot (pl. myyntivoitot) ovat alle 60 prosenttia kaikkien kotitalouksien ekvivalenttitulon mediaanitason. Indikaattorin pääasiallisena tavoitteena on kuvata työllisyyden laadun kehitystä. Alityöllisyys ja työssäkäyvien pienituloisuusaste kuvaavat työllisyyden laatua, mikä kertoo suomalaisen työelämän sosiaalisesta kestävyydestä.

Suomen nykytilanne

Alityöllisten osuus työikäisestä väestöstä oli vuonna 2019 noin 5,4 prosenttia ja pienituloisten osuus työssäkäyvistä 3,1 prosenttia vuonna 2018. Pienituloisuusaste on palkansaajilla 1,7 prosenttia ja yrittäjillä 11,8 prosenttia.

Kansainvälisissä vertailuissa Suomessa matalapalkkaisten määrä on mittarista riippuen (sekä Eurostat että OECD) muiden Pohjoismaiden ohella yksi maailman matalimmista. Eurostatin työssäkäyvien köyhyysriskiä koskevassa tilastossa Suomi sijoittuu EU:n parhainten.

Kansainvälisessä vertailussa, käyttäen mittarina OECD:n vastentahtoisia osa-aikatyöllisiä, Suomessa alityöllisyys on keskitasoa. Suomessa on verrattain vähän osa-aikatyötä, mutta siitä suurehko osuus on vastentahtoista, eli kokoaikatyön puutteesta johtuvaa. Alityöllisistä naisia oli vuonna 2019 enemmistö, 63 prosenttia.

Suomen viimeaikainen kehitys

Vuodesta 2016 eteenpäin kehitys on ollut Suomessa suotuisaa. Alityöllisyyden kasvutrendi on kääntynyt laskuksi. Työssäkäyvien pienituloisuusaste on laskenut selvästi 2010-luvulla. Laskua on ollut sekä palkansaajien että yrittäjien pienitulosuudessa. Alityöllisyys on kuitenkin edelleen selvästi korkeammalla tasolla kuin ennen vuoden 2008 finanssikriisiä.

Alityöllisyyden aiemman kasvun taustalla on osa-aikatyön trendinomainen kasvu. Osa-aikatyön kasvutrendi on jatkunut aivan viime vuosinakin alityöllisyyden laskusta huolimatta. Entistä useampi tekee siis osa-aikatyötä vapaaehtoisesti. Alityöllisten naisten määrä kasvoi voimakkaasti vuoteen 2016 saakka, jonka jälkeen se on pysynyt lähes ennallaan. Alityöllisten miesten määrä on vaihdellut enemmän taloussuhdanteiden mukaan, ja on viime vuosina ollut hienoisessa laskussa.

Muut indikaattoriin liittyvät huomiot

Työssäkäyvien pienituloisuuden ja alityöllisyyden lisäksi työllisyyden laatua kuvaavat myös muun muassa määräaikaisten ja muiden epätyypillisten työsuhteiden määrän kehitys. Vuosina 2015–2018 määräaikaisten työsuhteiden osuus palkansaajista kasvoi 15,4 prosentista 16,5 prosenttiin, mutta vuonna 2019 se laski 15,8 prosenttiin. Määräaikaisten palkansaajien osuus ole historiallisesti katsottuna erityisen korkea: vuonna 1998 määräaikainen työsuhde oli 17,5 prosentilla palkansaajista. Määräaikaisista palkansaajista noin 60 prosenttia on naisia.

Aiempaa useampi palkansaaja kokee työnsä henkisesti raskaaksi

Viivakaavio prosenttiosuuksista jotka kokevat työnsä henkisesti tai fyysisesti raskaana jaettuna miehiin ja naisiin vuosien 2003-2019 välillä. Työn henkinen kuormittavuus pysyi melko muuttumattomana vuoteen 2015 saakka, mutta on siitä lähtien hiljalleen yleistynyt sekä naisilla että miehillä. Naiset ovat koko aikasarjan ajan (2002-2019) kokeneet työnsä yleisemmin henkisesti kuormittavaksi kuin miehet. Työn fyysisessä rasittavuudessa ei sen sijaan ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Naiset ovat saavuttaneet miehet työn fyysisessä rasittavuudessa. Vuonna 2019 sukupuolten välillä ei ollut laisinkaan eroa, kun vielä vuonna 2002 eroa oli noin viisi prosenttiyksikköä.

Kuva: Työn henkinen ja fyysinen kuormittavuus 2002–2019, %. (Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, työolobarometri)

Digitalisaatio ja tietotyön yleistyminen heijastuvat työelämään. Työ ei rasita enää niinkään fyysisesti vaan henkisesti. Työssä jaksaminen on yhteydessä työkykyyn. Hyvä työkyky taas ennustaa pidempiä työuria. Kun omat voimavarat ja työn kuormittavuus ovat tasapainossa, työssä jaksetaan ja jatketaan pidempään.

Suomen nykytilanne

Vuonna 2019 palkansaajista hieman yli kolmannes (38 %) koki työnsä fyysisesti raskaaksi. Sukupuolten välillä ei ollut tässä asiassa eroa. Henkisesti työnsä raskaaksi koki 63 prosenttia palkansaajista, naiset (67 %) selvästi useammin kuin miehet (57 %).

Työn murros ja siihen liittyvä työn henkisen kuormittavuuden yleistyminen on globaali ilmiö. Se ei kosketa vain Suomea, vaan se liittyy yleisesti työn digitalisaatioon, palkansaajien koulutustason nousuun sekä palkansaajakunnan toimihenkilöistymiseen.

Suomen viimeaikainen kehitys

Työn henkinen kuormittavuus on yleistynyt trendinomaisesti vuodesta 2016 lähtien. Työn fyysisessä kuormittavuudessa ei sen sijaan ole tapahtunut merkittäviä muutoksia aikasarjan aikana. Myös työolotutkimus 2018 kertoo vastaavanlaista tarinaa: tutkimuksen tuloksissa näkyy selvä työn kuormittavuuden kasvu, mikä heijastuu palkansaajien psyykkiseen hyvinvointiin. Huolestuttavaa myös on, että yli puolet palkansaajista koki vakavan työuupumuksen selvänä vaarana tai ainakin ajatteli sitä silloin tällöin.

Tavoitteena on, että työn henkinen kuormittavuus ei yleistyisi nykyisestä. Työurien pidentymisen kannalta on keskeistä, että työelämässä jaksetaan nykyistä pidempään.

Vaikutusmahdollisuudet omaan työhön pysyneet lähes ennallaan

Kuva: Vaikutusmahdollisuudet työhön 20012019. (Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, työolobarometri)

Hyvien vaikutusmahdollisuuksien on tutkittu tasapainottavan työn vaativuutta ja vähentävän näin koettua työn rasittavuutta. Vaikutusmahdollisuuksia kuvataan summamuuttujan avulla, jossa ovat mukana tiedot palkansaajien mahdollisuuksista vaikuttaa työtehtäviin, työtahtiin ja työnjakoon. Mitä suuremman arvon summamuuttuja saa asteikolla yhdestä kymmeneen, sitä paremmat vaikutusmahdollisuudet ovat.

Suomen nykytilanne

Vaikutusmahdollisuudet omaan työhön ovat pysyneet lähes ennallaan vuodesta 2018. Ylemmillä toimihenkilöillä oli kaikkein parhaimmat vaikutusmahdollisuudet työssään. Alempien toimihenkilöiden ja työntekijöiden välillä ei ollut juurikaan eroa.

Tilastokeskuksen työolotutkimuksen mukaan työtehtäviin ja työnjakoon vaikuttamisen mahdollisuudet kasvoivat vuosien 1984 ja 1997 välillä, mutta tämän jälkeen trendit ovat tasaantuneet. Työtahtiin vaikuttamisen mahdollisuudet eivät ole kasvaneet pidemmälläkään aikavälillä. Miehet voivat vaikuttaa työhönsä selvästi naisia enemmän.

Viime vuosien heikosta kehityksestä huolimatta vaikutusmahdollisuudet ovat edelleen eurooppalaisittain melko korkealla tasolla. Esimerkiksi vuoden 2015 eurooppalaisen työolotutkimuksen mukaan Suomi sijoittuu Euroopan kärkeen mahdollisuuksissa vaikuttaa omaa työtä koskeviin päätöksiin sekä siihen, missä järjestyksessä työtehtäviä tekee. Työmenetelmiin vaikuttaminenkin on yleisempää kuin EU-maissa keskimäärin.

Suomen viimeaikainen kehitys

Työtehtäviin, työtahtiin ja työnjakoon vaikuttamisen mahdollisuudet ovat säilyneet lähes ennallaan koko aikasarjan, 2001–2019 vuosien välisen ajan. Ylemmillä toimihenkilöillä vaikutusmahdollisuudet näyttäisivät hieman heikentyneen aikasarjan alusta lähtien, työntekijöillä ja alemmilla toimihenkilöillä vaikutusmahdollisuudet ovat sen sijaan pysyneen lähes entisellään.

Suurin osa palkansaajista kokee, että työssä voi oppia koko ajan uusia asioita

Pylväskaavio. Työolobarometrissä on selvitetty työssä oppimista vuodesta 2003 saakka väittämällä ”Työpaikkani on sellainen, että siellä voi oppia koko ajan uusia asioita”. Pitkällä aikavälillä trendi on ollut nouseva – aikaisempaa useampi kokee työpaikkansa sellaiseksi, että siellä voi oppia koko ajan uutta. Aikavälillä 2003-2019 niiden osuus palkansaajista, jotka kokivat väittämän sopivan erittäin hyvin kohdalleen, on kasvanut 28 prosentista 37 prosenttiin.

Kuva: Vastaukset väittämään: Työpaikkani on sellainen, että siellä voi oppia koko ajan uusia asioita 2003–2019, %. (Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, työolobarometri)

Indikaattori kuvaa yleisesti työpaikalla tarjoutuvia mahdollisuuksia uuden oppimiseen. Mahdollisuus oppia ei kuitenkaan kerro, miten osaaminen työssä kehittyy ja kuinka moni työelämässä oleva oppii ja opiskelee aktiivisesti.

Jotta työvoima kykenisi vastaamaan työn murrokseen, sen tulisi omaksua uusia taitoja läpi koko työuran. Nykytyöelämässä elinikäisen oppimisen merkitys korostuu. Vahva osaaminen tukee niin työkykyä kuin työn tuottavuutta ja siten Suomen kilpailukykyä. Työn tuottavuus on edellytys nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämiselle.

Suomen nykytilanne

Vuonna 2019 suurin osa (83 %) palkansaajista mielsi työpaikkansa sellaiseksi, että siellä voi oppia koko ajan uusi asioita. Hieman yli kolmannes (37 %) koki väittämän sopivan ”erittäin hyvin” kohdalleen ja lähes puolet (46 %) sanoi sen sopivan ”melko hyvin”. Sukupuolten välillä ei ole ollut merkitsevää eroa työpaikan oppimismahdollisuuksiin liittyen. Ylemmät toimihenkilöt olivat selvästi tyytyväisempiä työpaikkansa oppimismahdollisuuksiin verrattuna alempiin toimihenkilöihin tai työntekijöihin.

Suomen viimeaikainen kehitys

Vuoteen 2018 verrattuna tuloksissa ei ole tapahtunut mitään muutoksia suuntaan tai toiseen. Pitkällä aikavälillä trendi on sen sijaan ollut nouseva – aikaisempaa useampi pitää omaa työpaikkaansa oppimismyönteisenä.

Työnantajan kustantamaan koulutukseen osallistuminen on pysynyt lähes ennallaan viime vuodet. Vuonna 2019 hieman yli puolet palkansaajista oli osallistunut työnantajan kustantamaan koulutukseen viimeisen 12 kuukauden aikana. Koulutuspäivien määrä on vähentynyt trendinomaisesti vuodesta 2001 lähtien. Vuonna 2019 koulutukseen käytettyjen työpäivien lukumäärä oli 4,7.

Oman osaamisen kehittäminen työpaikalla oli melko yleistä. Vuonna 2019 palkansaajista yli puolet (57 %) sanoi opiskelleensa itsenäisesti viimeisen12 kuukauden aikana. Myös opiskelu verkkomateriaalin avulla oli suosittua (52 %). Lisäksi puolet palkansaajista kertoi kehittäneensä taitojaan niin, että voisi tulevaisuudessa työskennellä uusissa tehtävissä.

Korkea osaaminen ja työelämän tarjoamat mahdollisuudet oppimiseen ovat yksi suomalaisen työelämän kulmakivistä, ja Suomi sijoittuu monissa tutkimuksissa kansainväliseen kärkeen (mm.  kansainvälisessä aikuistutkimuksessa sekä Euroopan työolotutkimuksessa). Osaamisen kehittäminen kuitenkin kasaantuu Suomessa kansainvälisestikin tarkasteltuna vahvasti niille, joiden osaaminen, taidot ja kehittymismahdollisuudet ovat jo koulutuksen, työmarkkina-aseman ja työtehtävien myötä hyvät. Lisäksi oman osaamisen kehittäminen hiipuu iän myötä.

Oppimisen kasaantuminen on työelämän kestävyyden näkökulmasta huolestuttavaa, sillä on ennakoitu, että tulevaisuudessa työmarkkinoilla on entistä suurempi tarve korkealle osaamiselle. Hallituksen jatkuvan oppimisen uudistuksella vastataan tarpeeseen kehittää ja uudistaa osaamista elämän ja työuran eri vaiheissa.

Sukupuolten välinen palkkakuilu kaventuu hitaasti mutta tasaisesti

Kuva: Sukupuolten palkkatasa-arvo. (Lähde: Tilastokeskus)

Sukupuolten välistä tasa-arvoa mitataan usein miesten ja naisten välisen palkkaeron kautta siitä syystä, että tämä indikaattori huomioi monia erilaisia tekijöitä työmarkkinoilla. Palkkaeroon vaikuttaa muun muassa ammattirakenne, erot urakehityksessä, hoivavastuiden jakautuminen, koulutustausta, sekä sukupuolisyrjintä. Naisten ja miesten palkkaero on laskettu kokoaikaisten palkansaajien säännöllisen työajan keskikuukausiansioista (Tilastokeskuksen ansiotasoindeksi). Ansiotasoindeksi ei sisällä ylityötä eikä pääsääntöisesti osa-aikatyötä. Sillä mitataan palkkaeroa juridisen sukupuolen mukaan.

Suomen nykytilanne

Sukupuolten välinen palkkaero on Suomessa korkeahko, mutta hitaasti kapeneva. Naisten kuukausiansiot ovat Tilastokeskuksen ansiotasoindeksin mukaan keskimäärin 84 prosenttia miesten kuukausiansioista.

Miesten ja naisten väliset palkkaerot ovat Suomessa Eurostatin mukaan EU:n 8. suurimmat, eli selvästi suuremmat kuin EU:ssa keskimäärin. Ruotsissa naisten palkan osuus miesten palkasta oli keskimäärin 88 prosenttia vuonna 2018, eli 4 prosenttiyksikköä enemmän kuin Suomessa.

Suurin selittävä tekijä miesten ja naisten palkkaeron välillä Suomessa on sukupuolittain eriytynyt ammattirakenne. Euroopan työolotutkimuksen (2015) mukaan Suomen ammattirakenne on Euroopan toiseksi eriytynein Viron jälkeen. Vain 11 prosenttia suomalaisista ilmoitti, että hänen työnimikkeellään työskentelee yhtä paljon miehiä ja naisia. Myös äitien pitkät perhevapaat selittävät osaltaan eroa palkkauksessa.

Lasikattoilmiö ei Suomessa heikennä naisten urakehitystä niin paljon kuin suurimmassa osassa EU-maita. Suomessa on Ruotsin jälkeen eniten naisia esimiehinä (42 % Euroopan työolotutkimuksen mukaan).

Suomen viimeaikainen kehitys

Miesten ja naisten palkkaerot ovat maltillisesti kaventuneet 2000-luvun aikana. 20 vuodessa kokonaispalkkaerot ovat supistuneet noin 4 prosenttiyksikköä. Naisten keskimääräinen palkkataso on nousut noin 80 prosentista 84 prosenttiin miesten palkkatasosta.

Palkkaerot ovat 2000-luvun aikana kaventuneet trendinomaisesti lähes kaikissa EU-maissa joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Kehitys on ollut Suomessa verrattain hidasta.

SIHTI-hanke kehittää yhteiskuntavastuun mittaristoa

Aiempina vuosina yritysten yhteiskuntavastuuta on mitattu FIBS:n ja PWC:n barometrien kautta. Molempien barometrien päätyttyä uusia mittareita yritysten yhteiskuntavastuun tason mittaamiseen kehitetään kansallisessa SIHTI-hankkeessa perustuen kansainvälisesti käytetyihin yhteiskuntavastuun mittareihin. Hankkeen on määrä valmistua joulukuussa 2020.

SIHTI-hankkeen päätavoitteena on tuottaa kattavaa ja syvällistä tietoa suomalaisyritysten ihmisoikeussuoriutumisesta suhteessa YK:n ohjaavissa periaatteissa yrityksille asetettuihin odotuksiin ja standardeihin yritysten toimintapolitiikasta, prosesseista, käytännöistä ja reagoinnista haitallisiin ihmisoikeusvaikutuksiin. Selvityksessä käytetään Corporate Human Rights Benchmarkin (CHRB:n) julkaisemaa metodologiaa.

Erno Mähönen, työ- ja elinkeinoministeriö 

Lisää kommentteja