Työelämän ja työnteon kestävyyttä voidaan tarkastella ympäristön ja talouden kannalta sekä sosiaalisesta ja inhimillisestä näkökulmasta. Yritystoiminnan taloudellisilla, sosiaalisilla ja ympäristöön liittyvillä vaikutuksilla on merkittävä rooli kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumisessa. Pyrkimys kohti kestävyyttä näkyy muun muassa resurssien tehokkaana käyttönä sekä kiertotalouteen ja uusiutuvaan ja puhtaaseen energiaan kohdistuvina investointeina ja innovaatioina. Globaalissa taloudessa toimivat suomalaiset yritykset vastaavat toimintansa kestävyydestä myös maan rajojen ulkopuolella. Tämä esimerkiksi tarkoittaa, että yritykset paitsi tarjoavat työtä ja investoivat paikallisesti, myös kunnioittavat ihmisoikeuksia, torjuvat lapsi- ja pakkotyötä sekä tekevät vastuullisia hankintoja.
Inhimillisestä ja sosiaalisesta näkökulmasta keskeistä on osallistuminen työelämään ja toimeentulon turvaaminen. Tavoitteena on korkea työllisyysaste, työn tuottavuus ja riittävä toimeentulo. Kestävä työelämä edellyttää, ettei työn tekeminen vaaranna terveyttä. Mahdollisuus osaamisen kehittämiseen ja osallistuminen töiden organisointiin lisää hyvinvointia, motivoi sekä antaa pontta uusien tuotteiden ja palveluiden luomiselle.
Työllisyysasteen kasvu vahvistaa hyvinvointivaltion kestävyyttä
Työllisyysasteen kasvu on välttämätön edellytys sille, että väestön ikääntyessä hyvinvointipalvelut kyetään rahoittamaan jatkossakin. Pääministeri Antti Rinteen hallitus tavoittelee 75 prosentin työllisyysastetta vuoden 2023 loppuun mennessä. Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut työllisyysasteelle pidemmän aikavälin tavoitteen 78 prosenttiin 2030-luvulle. Tavoitteet ovat korkealla, sillä entistä suurempi osuus väestöstä on tulevaisuudessa yli 64-vuotiaita. Vaikka yli 64-vuotiaiden työllisyys onkin parantunut merkittävästi viimeisen 20 vuoden aikana, asettaa väestön ikääntyminen silti merkittäviä menopaineita julkiselle sektorille. Työllisyysaste kertoo työllisten osuuden työikäisestä väestöstä (15–64-vuotiaat).
Työllisyysaste kohosi vuonna 2018 71,7 prosenttiin. Ero miesten ja naisten työllisyysasteiden välillä oli 2,1 prosenttiyksikköä miesten työllisyysasteen ollessa 72,7 prosenttia ja naisten 70,6 prosenttia. Ero on kaventunut selvästi sitten 2000-luvun alun. Kuitenkin työllisyysero miesten ja naisten välillä on suurempi kuin miesten työllisyyden ollessa alimmillaan vuosina 2009 ja 2014. Sukupuolten välisen työllisyyseron kasvu selittyy miesten työllisyyden elpymisellä taantuman jälkeen. Naisten työllisyysaste oli vuonna 2018 korkein sitten vuoden 1990.
Suomen työllisyysaste on EU-vertailussa kohtuullinen ja OECD-vertailussa keskikastia, mutta muihin Pohjoismaihin verrattuna työllisyysaste on Suomessa matala. OECD:n tilastojen mukaan vuonna 2018 Suomen työllisyysaste jäi Ruotsista jälkeen 5,5 prosenttiyksikköä. Samalla on kuitenkin huomioitava, että etenkin Ruotsissa osa-aikatyö on selvästi Suomea yleisempää.
Suomen työllisyys on kasvanut vuodesta 2016 alkaen erittäin voimakkaasti, mikä on selvästi parantanut hyvinvointimallin taloudellista kestävyyttä. Työllisyyden on kuitenkin kasvettava vielä merkittävästi, jotta se olisi ikääntyvän väestön ja matalan syntyvyyden olosuhteissa kestävällä tasolla. Työllisyysaste oli vuonna 2018 71,7 prosenttia. Korkeimmillaan työllisyysaste oli Suomessa ennen 1990-luvun lamaa noin 75 prosentissa.
Työn tuottavuuden kasvu on hiipumassa
Vaikka työllisyysaste kasvoikin nopeasti vuosina 2017-2018, on työn tuottavuus Suomessa suhteessa muihin talouksiin kääntynyt jälleen hienoiseen laskuun kaksi vuotta kestäneen vahvistumisen jälkeen. Työn tuottavuus heikkeni Suomessa suhteessa EU-maihin sekä euroalueeseen vuosina 2007–2015, mutta koheni vuosina 2015–2017 EU- ja euroalueisiin verrattuna kolme prosenttiyksikköä. Vuosina 2017-2018 tuottavuus heikkeni maltillisesti. Työn tuottavuutta mitataan tässä tehtyä työtuntia kohden lasketulla bruttokansantuotteella (BKT), joka suhteutetaan vastaavaan keskiarvoon EU- ja euroalueilla. Työn tuottavuuden kehitys yhdessä työllisyysasteen kanssa kertoo suomalaisen hyvinvointimallin taloudellisen kestävyydestä.
Vuonna 2018 suomalainen työ oli keskimäärin kolme prosenttia tuottavampaa kuin euroalueella ja 14 prosenttia tuottavampaa kuin EU-alueella. Työn tuottavuus oli Suomessa korkeimmillaan vuonna 2007 ennen finanssikriisiä. Tuolloin ero euroalueeseen oli yhdeksän prosenttia ja EU-alueeseen 22 prosenttia.
Työn tuottavuuden kasvu yhdistettynä maltillisiin palkankorotuksiin vuosina 2015–2017 johti Suomen talouden suhteellisen kustannuskilpailukyvyn vahvistumiseen kyseisinä vuosina. Tuona aikana yksikkötyökustannukset Suomessa laskivat 7,2 prosenttiyksikköä suhteessa Ruotsiin ja 8,1 suhteessa Saksaan. Tämä lasku jatkui edelleen, joskin maltillisempana, myös vuosina 2017-2018 verrokkimaita maltillisemmista palkankorotuksista johtuen.
Pienituloisten osuus työssäkäyvistä on laskenut mutta alityöllisyys on kasvanut
Alityöllisyydellä tarkoitetaan osuutta työllisistä, jotka tekevät osa-aikatyötä ja tahtoisivat lisätunteja. Työssäkäyvien pienituloisuusasteella tarkoitetaan tässä niiden yrittäjien ja palkansaajien osuutta työssäkäyvistä, joiden kotitaloudessa käytettävissä olevat rahatulot (pl. myyntivoitot) ovat alle 60 prosenttia kaikkien kotitalouksien ekvivalenttitulon mediaanitason. Indikaattorin pääasiallisena tavoitteena on kuvata työllisyyden laadun kehitystä.
Verrattuna 2000-luvun alkuun alityöllisten osuus työllisistä on selkeästi kohonnut, mutta samalla pienituloisten osuus työssäkäyvistä on kutistunut. Suurin muutos tapahtui vuosina 2012–2016. Viimeisimpien tietojen mukaan työssäkäyvien pienituloisuusaste on 3,1 prosenttia ja alityöllisyys 5,5 prosenttia.
Alityöllisyyden viimeaikaisen kasvun taustalla on osa-aikatyön trendinomainen kasvu. Tästä kasvusta osa on niitä, jotka eivät ole löytäneet kokoaikaista työtä. Kuitenkaan alityöllisyys ei ole kasvanut läheskään yhtä paljon kuin kaikki osa-aikatyö. Kansainvälisessä vertailussa, käyttäen mittarina OECD:n vastentahtoisia osa-aikatyöllisiä, Suomessa alityöllisyys on keskitasoa. Suomessa on verrattain vähän osa-aikatyötä, mutta siitä suurehko osuus on vastentahtoista, eli kokoaikatyön puutteesta johtuvaa. Alityöllisistä naisia oli vuonna 2018 selkeä enemmistö, 64 prosenttia. Osuus on vain kasvanut viime vuosina, kun alityöllisten naisten määrä kasvaa ja alityöllisten miesten määrä vähenee. Miesten alityöllisyys oli huipussaan finanssikriisin puhjettua vuonna 2009, mutta on sittemmin laskenut. Naisten kohdalla alityöllisyyden kasvu on sen sijaan trendinomaista.
Työssäkäyvien pienituloisuusaste kääntyi laskuun vuonna 2014. Pienituloisuus laski ensin palkansaajien parissa, mutta vuonna 2016 se laski myös yrittäjien keskuudessa. Silti pienituloisuus on yrittäjillä moninkertaisesti yleisempää kuin palkansaajilla: vuonna 2017 palkansaajista pienituloisia oli 1,7 prosenttia kun yrittäjistä osuus oli 11,9 prosenttia. Kansainvälisissä vertailuissa Suomessa matalapalkkaisten määrä on mittarista riippuen (sekä Eurostat että OECD) muiden Pohjoismaiden ohella yksi matalimmista.
Työssäkäyvien pienituloisuuden ja alityöllisyyden lisäksi työllisyyden laatua kuvaavat myös muun muassa määräaikaisten ja muiden epätyypillisten työsuhteiden määrän kehitys. Vuosina 2015–2018 määräaikaisten työsuhteiden osuus palkansaajista kasvoi 15,4 prosentista 16,5 prosenttiin. Suurelta osin kasvu selittyy osa-aikaisten määräaikaisuuksien kasvulla, mikä näkyy myös alityöllisyydessä. Vaikka määräaikaisuudet ovatkin viime vuosina lisääntyneet, ei osuus ole historiallisesti katsottuna erityisen korkea: vuonna 1998 määräaikainen työsuhde oli 17,5 prosentilla palkansaajista. Määräaikaisista palkansaajista noin 60 prosenttia on naisia.
Työn fyysinen ja henkinen rasittavuus ovat ennallaan
Työn fyysiset ja henkiset rasitteet ovat säilyneet palkansaajien kokemuksista kertovissa tutkimuksissa yllättävän vakaina. Runsas kolmannes palkansaajista kokee työnsä fyysisesti raskaaksi ja noin 60 prosenttia työ rasittaa henkisesti. Työn kokeminen raskaaksi kertoo, miten palkansaajat työssä voivat ja ennakoi, miten kestävällä pohjalla työurat ovat. Yksilöiden kannalta kyse on ennen kaikkea hyvinvoinnista, mutta myös edellytyksistä osallistua ja pysyä työelämässä mukana.
Työn henkinen rasittavuus näyttää viimeisimpien tietojen mukaan hieman lisääntyneen, mutta ylipäänsä muutokset 17 vuoden seuranta-ajalla ovat pieniä. Suurin piirtein yhtä moni mies kuin nainenkin kokee työnsä fyysisesti kuormittavaksi. Naiset sen sijaan raportoivat hieman miehiä useammin, että työ on henkisesti raskasta.
Pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelmassa visiona on nostaa työhyvinvointi Suomessa maailman parhaaksi vuoteen 2030 mennessä. Sosiaali- ja terveysministeriön työympäristön ja työhyvinvoinnin linjauksissa vuoteen 2030 tavoitteena on, että työurat pitenevät ja ihmiset jatkavat työssä nykyistä pidempään. Tavoitteen saavuttamisen kannalta on tärkeää, että työn henkinen ja fyysinen kuormittavuus ei nouse yli sietokyvyn. Seurantaindikaattoreiden kannalta suotava kehitys olisi, että etenkin niiden osuus pienenisi, jotka ovat täysin samaa mieltä, että työ kuormittaa fyysisesti tai henkisesti.
Vaikuttaminen omaan työhön ei ole 2000-luvulla juuri yleistynyt
Vaikutusmahdollisuuksien puute lisää osaltaan työn rasittavuutta. Vaikutusmahdollisuuksia kuvataan summamuuttujan avulla, jossa ovat mukana tiedot palkansaajien mahdollisuuksista vaikuttaa työtehtäviin, työtahtiin ja työnjakoon. Mitä suuremman arvon summamuuttuja saa asteikolla yhdestä kymmeneen, sitä paremmat vaikutusmahdollisuudet ovat. 2000-luvun aikana työtehtäviin, työtahtiin ja työnjakoon vaikuttamisen mahdollisuudet ovat säilyneet ennallaan. Aivan uusimpien, vuoden 2018 tietojen mukaan näyttäisi kuitenkin siltä, että vaikutusmahdollisuudet olisivat edellisvuoteen verrattuna aavistuksen kohentuneet.
Tilastokeskuksen Työolotutkimuksen mukaan työtehtäviin ja työnjakoon vaikuttamisen mahdollisuudet kasvoivat vuosien 1984 ja 1997 välillä, mutta tämän jälkeen trendit ovat tasaantuneet. Työtahtiin vaikuttamisen mahdollisuudet eivät ole kasvaneet pidemmälläkään aikavälillä. Miehet voivat vaikuttaa työhönsä selvästi naisia enemmän.
Viime vuosien tahmeasta kehityksestä huolimatta vaikutusmahdollisuudet ovat edelleen eurooppalaisittain melko korkealla tasolla. Esimerkiksi vuoden 2015 eurooppalaisen työolotutkimuksen mukaan Suomi sijoittuu Euroopan kärkeen mahdollisuuksissa vaikuttaa omaa työtä koskeviin päätöksiin sekä siihen, missä järjestyksessä työtehtäviä tekee. Työmenetelmiin vaikuttaminenkin on yleisempää kuin EU-maissa keskimäärin.
Yhä useammalla on työelämässä mahdollisuus oppimiseen, mutta osaamisen kehittäminen kasautuu
Osaamisen kehittämisessä trendi on kohti monia oppimisen tapoja. Tilastokeskuksen Yritysten henkilöstökoulutus -tutkimuksen mukaan työn ohessa tapahtuva opiskelu sekä itse-, etä- ja verkko-opiskelu ovat yleistyneet. Vuoden 2018 työolobarometrin mukaan palkansaajista 59 prosenttia oli vuoden aikana opiskellut työssä itsenäisesti, 55 prosenttia oli opiskellut verkkomateriaalien avulla ja 26 prosenttia toisen henkilön ohjaamana. Työn ohessa opiskelu on yhtä yleistä miehillä ja naisilla.
Työssään voi oppia aiempaa useampi sekä miehistä että naisista. Vuonna 2018 palkansaajista 84 prosenttia koki, että työpaikalla voi oppia koko ajan uusia asioita. 37 prosentin mielestä luonnehdinta kuvasi omaa työpaikkaa erittäin hyvin. Indikaattori kuvaa yleisesti työpaikalla tarjoutuvia mahdollisuuksia uuden oppimiseen. Mahdollisuus oppia ei kuitenkaan kerro, miten osaaminen työssä kehittyy ja kuinka moni työelämässä oleva oppii ja opiskelee aktiivisesti.
Työelämän ja teknologian muutoksiin liittyvä osaamisen kehittämisen tarve ei kuitenkaan näy aikuisväestön osallistumisessa järjestettyyn koulutukseen, sillä siihen osallistuminen on viime vuosina vähentynyt. Tilastokeskuksen Aikuiskoulutustutkimuksen mukaan vuonna 2017 työhön tai ammattiin liittyvässä koulutuksessa oli työvoimaan kuuluvista 48 prosenttia. Työolobarometrin mukaan 57 prosenttia palkansaajista oli vuoden 2018 aikana palkallisessa koulutuksessa. Koulutus kesti keskimäärin 4,8 työpäivää. Naiset kouluttautuivat hieman miehiä useammin. Koulutukseen osallistuminen palkallisella työajalla on lisääntynyt 2000-luvun alkuun verrattuna, mutta viime vuosina trendi on tasaantunut.
Korkea osaaminen ja työelämän tarjoamat mahdollisuudet oppimiseen ovat yksi suomalaisen työelämän kulmakivistä ja Suomi sijoittuu monissa tutkimuksissa kansainväliseen kärkeen (muun muassa kansainvälisessä aikuistutkimuksessa sekä eurooppalaisessa työolotutkimuksessa). Osaamisen kehittäminen kuitenkin kasaantuu Suomessa kansainvälisestikin tarkasteltuna vahvasti niille, joiden osaaminen, taidot ja kehittymismahdollisuudet ovat jo koulutuksen, työmarkkina-aseman ja työtehtävien myötä hyvät. Oppimisen kasaantuminen on työelämän kestävyyden näkökulmasta huolestuttavaa, sillä on ennakoitu, että tulevaisuudessa työmarkkinoilla on entistä suurempi tarve korkealle osaamiselle.
Sukupuolten välinen palkkaero on kaventunut hitaasti
Oikeudenmukainen palkkaus on yksi laadukkaan ja tuottavan työelämän perusedellytyksistä. Vuonna 2018 kokoaikaisten palkansaajien säännöllisten ansioiden perusteella laskettu naisen kuukausipalkka oli 85 prosenttia miehen kuukausipalkasta. Naiset ansaitsivat keskimäärin 3 112 euroa ja miehet 3 681 euroa kuukaudessa. Indikaattori kuvaa kokoaikatyössä olevien palkansaajamiesten ja -naisten välistä palkkaeroa. Vuonna 2018 palkkaero oli 15 prosenttia.
Runsaan 20 vuoden aikana palkkaerot ovat kaventuneet hitaasti. Vuonna 1995 naisen kuukausipalkka oli 80 prosenttia miehen palkasta. Merkittävä osa palkkaerosta selittyy sillä, että miehet ja naiset työskentelevät pääosin eri aloilla, ammateissa ja tehtävissä. Miehiä on myös esimies- ja johtotehtävissä naisia enemmän.
Naisten koulutustason nousu ei ole odotetusti vaikuttanut naisten asemaan työmarkkinoilla ja pienentänyt sukupuolten keskimääräistä palkkaeroa. Naiset ja miehet hakeutuvat eri koulutusaloille, mutta myös saman alan koulutuksesta valmistuneet miehet ja naiset usein työskentelevät eri aloilla ja eri tehtävissä. Lisäksi naiset tekevät valtaosan perheen hoivatyöstä eri elämänvaiheissa ja ovat tästä syystä poissa työelämästä miehiä useammin. Hoivavastuun epätasainen jakautuminen sekä poissaolot työelämästä vaikuttavat urakehitykseen ja ylläpitävät osaltaan palkkaeroja.
Sosiaali- ja terveysministeriön samapalkkaisuusohjelmassa vuosille 2016–2019 tavoiteltiin sukupuolten keskimääräisen palkkaeron kaventamista. Ohjelmassa tavoitteeksi asetettiin, että palkkaero kaventuisi vähintään 12 prosenttiin viimeistään vuoteen 2025 mennessä. Viimeaikainen kehitys näyttää, että tavoitteen toteutumisessa riittää edelleen työtä.
Samapalkkaisuuteen velvoittavat kansainvälinen ja EU-oikeus sekä kansallinen lainsäädäntö. Tärkeimpiä kansainvälisiä normeja ovat Yhdistyneiden kansakuntien Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus, CEDAW ja kansainvälisen työjärjestön, ILO:n yleissopimus nro 100. EU:ssa samapalkkaisuutta määrittävät Euroopan unionin perussopimukset ja työelämän tasa-arvodirektiivi. Kansallisella tasolla samapalkkaisuudesta säädellään perustuslaissa ja laissa naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta.
Pääministeri Antti Rinteen hallitus haluaa nostaa Suomen tasa-arvon kärkimaaksi, palkkatasa-arvoa tavoitellaan aiempaa vaikuttavammalla samapalkkaisuusohjelmalla. Eurostatin vuoden 2016 tietojen mukaan naisten ja miesten välinen palkkaero oli Suomessa suurempi kuin EU-maissa keskimäärin (Suomessa 17 % ja EU-maissa 16 %). EU:n jäsenmaista seitsemässä maassa palkkaero oli suurempi kuin Suomessa. Työmarkkinoiden osalta toisiaan paljon muistuttavien Pohjoismaiden välisessä vertailussa Suomi jää viimeiseksi, Ruotsissa palkkaero oli pienin (13 %).
Suurten yritysten vastuullisuus globaalin työelämän kysymyksissä lisääntyy
Globaleilla markkinoilla työelämän kestävyydessä on kyse myös yritystoiminnasta yli valtiorajojen. Yritykset tarjoavat työtä ja investoivat paikalliseen ympäristöön. Yritysvastuu näkyy myös muun muassa siinä, että ihmisoikeuksia kunnioitetaan ja lapsi- ja pakkotyötä torjutaan niissäkin maissa, joissa ihmisoikeustilanne on heikko sekä siinä, että vastuullisuudesta huolehditaan läpi hankintaketjujen. Tarpeeksi luotettavia ja kattavia indikaattoreita ei aiheesta kuitenkaan löydy, joten trendejä kuvataan tässä yleisesti kahteen eri tutkimukseen tukeutuen.
Yritysvastuujärjestö FIBSin toteuttaman haastattelututkimuksen mukaan suurten yritysten vastuullisuuskäytännöt ovat yleistyneet vuosien 2015 ja 2018 välisenä aikana. Yhä useampi tutkimukseen osallistunut suuri tai keskisuuri yritys ottaa yhteiskuntavastuukriteereitä huomioon osana hankinta- ja ostopäätöksiä, kiinnittää huomiota lapsi- ja pakkotyön ehkäisemiseen tuotantoketjuissaan sekä kertoo tekevänsä ihmisoikeuksia koskevaa riskianalyysiä ja due diligence -prosessia. Tällä asianmukaisella huolellisuudella tarkoitetaan jatkuvaa prosessia, jolla yritykset tunnistavat, arvioivat ja käsittelevät niiden haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden (2011) mukaisesti. Vuoden 2018 tutkimukseen vastasi 185 yritystä.
Tietoja globaalista vastuusta antaa myös PWC:n yritysvastuubarometri ja sen tulokset ihmisoikeuksiin liittyvistä toimenpiteistä sekä toimitusketjujen vastuullisuusvaatimusten noudattamisesta. Barometri perustuu yritysten omaan raportointiin. Vuonna 2017 tutkimuksessa arvioitiin 594 yritystä. Mukana ovat muun muassa Suomen 500 liikevaihdolta suurinta yritystä. Yrityksistä 165 raportoi kokonaisvaltaisesti yritysvastuusta ja näiden yritysten raportointia analysoitiin tarkemmin. Vuoteen 2013 verrattuna aiempaa useampi yritys kuvaa raportoinnissa ihmisoikeuksiin liittyviä toimenpiteitä omassa toiminnassaan sekä toimitusketjujen johtamisessa.
Kansainvälisissä vastuullisuutta mittaavissa indekseissä suomalaisyritykset ovat sijoittuneet hyvin, erityisesti ottaen huomioon Suomen koon. Esimerkiksi arvostetulla maailman 100 kestävintä yritystä -listalla on seitsemän suomalaisyritystä ja parhaiden ilmastonmuutoksen torjunnasta raportoivien 136 yrityksen joukossa on neljä suomalaisyritystä.
Kestävän työelämän mittareista ja indikaattoreihin tehdyt muutokset
Kuvauksessa on perehdytty työelämän kestävyyteen taloudellisesta sekä sosiaalisesta ja inhimillisestä näkökulmasta. Ympäristön kannalta työelämänkin kestävyydestä kertovat indikaattorit, jotka kuvaavat resurssiviisasta taloutta ja hiilineutraalia yhteiskuntaa. Työelämän laadun ja muutoksen kuvauksella on myös vahva linkki koulutusta ja osaamisen kehittämistä mittaaviin indikaattoreihin, sillä koko väestön koulutustaso ja taidot luovat pohjan työmarkkinoilla olevien osaamiselle ja jatkuvalle oppimiselle.
Kuvauksessa on otettu sukupuolinäkökulma huomioon aina, kun se on mahdollista. Muutkin jaottelut olisivat tärkeitä, sillä työelämän kestävyys näyttäytyy erilaisena esimerkiksi eri-ikäisille ja erilaisissa työmarkkina-asemissa oleville.
Esitystapaa on muutettu saadun palautteen perusteella. Suurin muutos on yritysten globaalin vastuun kuvaamisessa. Teema koetaan hyvin tärkeäksi, mutta sen tarkka mittaaminen on vaikeaa ja sopivaa indikaattoria ei tällä hetkellä löydy. Siksi kuvauksessa on kerrottu vastuullisuustrendeistä yleisellä tasolla, kahteen eri tutkimukseen tukeutuen, mutta tarkkoja lukuja ei ole annettu. Työllisyyden ja työn tuottavuuden kuvaukset esitetään nyt erikseen. Vaikutusmahdollisuudet ja mahdollisuudet uuden oppimiseen erotettiin toisistaan. Nämä teemat ovat sisällöllisesti erilaisia ja ansaitsevat omat tulkintatekstinsä.
