Mitä faktat kertovat?

Terveyden edellytykset - Työikäisten kuolleisuus on laskenut, mutta monisairastavuus, lihavuus ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet

Väestön yleisimpiä sairauksia ovat mm. sydän- ja verisuonitaudit, tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja syövät. Työikäisen väestön työkykyongelmien ja ikääntyvän väestön toimintarajoitteisuuden yleistyminen kuvaavat viime vuosikymmenen kehitystä. Epäterveellisen.  ravitsemuksen merkitys tarttumattomien tautien riskitekijänä on merkittävämpi kuin liikkumattomuuden, alkoholin ja tupakoinnin yhteensä. Vuonna 2020 terveyden edellytyksiin vaikutti merkittävästi myös COVID-19 pandemia, joka ei kuulu kestävän kehityksen seurantaindikaattoreihin. Tähän seurantatekstiin on lisätty oma osio koronaviiruksen vaikutuksista terveyden edellytyksiin. 

Elämänlaatunsa hyväksi tuntevien 20 vuotta täyttäneiden suomalaisten miesten ja naisten osuus on yleistynyt viimeisen vuosikymmenen aikana.

Kuva: Elämänlaatunsa hyväksi tuntevien osuus. (Lähde: THL

Kansallinen terveys-, hyvinvointi- ja palvelututkimus FinSote kuvaa suomalaisten hyvinvointia, sekä sosiaali- ja terveyspalvelukokemuksia maakunnittain ja väestöryhmittäin. FinSote toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2018 ja jatkossa vähintään joka neljäs vuosi otoskokoa kasvatetaan niin, että muutoksia voidaan seurata karkealla tasolla maakunnittain (otoskoko 3300/maakunta). FinSote korvaa THL:n aiemmin toteuttaman Aikuisväestön terveys-, hyvinvointi- ja palvelut (ATH) -tutkimuksen, joka on tuottanut tietoja aikuisten hyvinvoinnin ja palvelujen yleisestä kehityksestä vuosina 2010-2017 alueittain ja väestöryhmittäin. Muutosta kyseisessä ilmiössä ei voida siis kuitenkaan täysin tarkasti tutkia sillä kysymys on muuttunut verrattuna ATH:n kysymykseen.

Indikaattori liittyy selkeästi Yhdenvertaiset mahdollisuudet hyvinvointiin –teemaan, jossa tavoitellaan eriarvoisuuden kaventumista terveydessä ja halutaan taata kaikille yhdenvertaiset ja tarvittavat palvelut. Muutosta tai kehitystä tässä osa-alueessa ei vielä pystytä täysin tämän indikaattorin avulla arvioimaan mutta jatkossa kehityksen seuraaminen on mahdollista.

Kuva: Elämänlaatunsa hyväksi tuntevien määrä maakunnittain. (Lähde: THL)

Suomen nykytilanne

Suomessa on suuria alueiden ja väestöryhmien välisiä terveys- ja hyvinvointieroja. Aiemmin miesten ja naisten välillä ei ollut eroa, mutta viimeisten viiden vuoden aikana naiset ovat kokeneet elämänlaatunsa paremmaksi kuin miehet. Monien objektiivisten osoittimien, kuten THL:n sairastavuusindeksin ja eräiden elintason mittareiden, mukaan maakuntien ja kuntien välillä on huomattavia eroja, mutta koetun hyvinvoinnin on todettu vaihtelevan maakuntien välillä verrattain vähän (Karvonen 2018). Kuitenkin uusimaalaiset kokevat hyvinvointinsa selkeästi maan keskiarvoa paremmaksi. Suurten kaupunkien vertailussa on havaittu merkittäviä eroja erityisesti koetussa terveydessä, elintavoissa sekä työkyvyssä. Koulutusryhmien välillä on osoitettu olevan suuria terveyden ja työkyvyn eroja myös suurissa kaupungeissa (Kaikkonen ym. 2013). 

Suomen viimeaikainen kehitys

Vuonna 2020 FinSote-kyselytutkimukseen lisättiin osio, jossa selvitettiin koronaepidemian vaikutuksia arkielämään ja palveluiden käyttöön. Vastaajat ovat 20 vuotta täyttäneitä tai vanhempia ja koronaosion otos oli 48 400 (2200/hyvinvointialue). Koronaosion tiedonkeruu alkoi syyskuussa 2020 ja jatkuu helmikuuhun 2021 saakka. Tulokset perustuvat marraskuun loppuun mennessä saatuihin vastauksiin. Sosiaalisen kanssakäymisen vähentyminen ja yksinäisyyden kokemuksen lisääntyminen näkyy kaikkialla Suomessa. Eniten yksinäisyys on kuitenkin lisääntynyt Helsingissä, missä noin 44 prosenttia vastaajista kokee yksinäisyyden lisääntyneen, mikä on selkeästi suurempi osuus kuin koko maassa (32 %).

Vastaavasti etätyön lisääntymisessä on suuret alue-erot: helsinkiläisistä etätyötä koronaepidemian aikana on lisännyt keskimäärin 74 prosenttia, kun vastaava osuus koko maassa on 48 prosenttia. Monet hyvinvointiin liittyvät ongelmat ovat yleisempiä toimintarajoitteisilla ihmisillä verrattuna muuhun väestöön. Koronaepidemia ja sen rajoitustoimet ovat entisestään heikentäneet heidän tilannettaan. Toimintarajoitteisista ihmisistä useampi (29 %) kuin muusta väestöstä (22 %) kertoi hoitokäynnin siirtyneen tai peruuntuneen maaliskuun alun 2020 jälkeen.  Samoin koronapandemia on lisännyt toimintarajoitteisten ihmisten  yksinäisyyden tunnetta ja heikentänyt taloudellista tilannetta enemmän kuin muun väestön kohdalla. Ikääntyneet kertoivat muuta väestöä useammin kokevansa univaikeuksia ja painajaisia sekä vähentäneensä päivittäistä liikuntaa.

Muut indikaattoriin liittyvät huomiot

Elämänlaadussa on kyse yksilön arviosta elämästään siinä kulttuuri- ja arvoympäristössä, jossa hän elää, ja suhteessa hänen omiin päämääriinsä, odotuksiinsa, arvoihinsa ja muihin hänelle merkityksellisiin asioihin. Indikaattori perustuu WHO8-EUROHIS – mittariin, joka on tiivis, mutta silti moniulotteinen elämänlaatumittari, joka kattaa elämänlaadun neljä ulottuvuutta eli fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja ympäristöulottuvuuden.

Kokonaisvaltainen kuva väestön hyvinvoinnista edellyttää eri ulottuvuuksien ja näkökulmien huomioon ottamista. Objektiiviset elinolojen mittarit (esim. työttömyys) kuvaavat tärkeitä hyvinvoinnin osatekijöitä. Ne eivät kuitenkaan yksin riitä, vaan tarvitaan myös tietoa siitä, millaiseksi kansalaiset elämänsä ja sosiaalisen tilanteensa kokevat. Jos tämä kokoava elämänlaatumittari saa jollakin alueella matalan arvon suhteessa esimerkiksi koko maahan, olisi hyvä pyrkiä tunnistamaan ilmiön taustalla vaikuttavia tekijöitä.

Ylipaino yleistyy kaikissa väestöryhmissä, eniten nuorten miesten keskuudessa

Viivakaaviossa vuosien 1990-2018 tiedot ylipainosta prosenttuaalisesti jaoteltuna 25-64 v miehet ja naiset sekä yli 65 v miehet ja naiset. Aikuisten ylipainon yleisyys on yli kaksinkertaistunut tällä vuosituhannella. Samaan aikaan myös nuorten ylipaino on yleistynyt ja 18-30-vuotiaissa naisten ylipaino on yleisempää kuin miesten, kun taas alle 18-vuotiaiden ikäryhmissä poikien lihavuus on yleisempää kuin tyttöjen.

Kuva: Ylipainoisten osuudet miehistä ja naisista ikäryhmittäin. (Lähde: THL)

Tiedot ylipainosta ja lihavuudesta perustuvat FinTerveys-tutkimuksessa mitattuihin pituus ja painotietoihin.  Aikuisten ylipaino ja lihavuus määritetään kehon painoindeksillä  (kehon painoindeksi BMI >= paino-kg/pituus- m2) (%) eli mitatun painon ja pituuden suhteena siten, että ylipaino on BMI >25 ja lihavuus BMI >30.

Kuva: Lasten ja nuorten ylipaino ikäryhmittäin- ja koulutusasteittain. (Lähde: THL)

Lasten ja nuorten osalta ylipaino ja lihavuus tiedot perustuvat lastenneuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa mitattuihin pituus- ja painotietoihin. Tiedot siirtyvät THL:een osana Avohilmo tiedonkeruuta. Lasten kasvua ja kehitystä seurataan kasvukäyrien avulla.

Suomen nykytilanne

Vaikka suomalaisten terveys on yleisesti kohentunut useiden vuosikymmenten ajan, on lihomiskehitys huolestuttavaa, koska lihavuus on riskitekijä useille sairauksille ja huonontaa elämänlaatua ja toimintakykyä. 

Lapsuuden lihomiskehitystä kannattaa seurata ja siihen puuttua, koska lapsuuden lihavuus on sydän- ja verisuonitautien ja diabeteksen riskitekijä, mutta se ei ole rippumaton riskitekijä. Toisin sanoen, jos lihava tai ylipainen lapsi ei ole aikuisena lihava, sairastumisriski on sama kuin niillä jotka eivät ole koskaan olleet lihavia.

Suomen viimeaikainen kehitys

Lihavuusepidemian ongelmana on lihavuuden jatkuminen aikuisuuteen. Valtaosa ylipainoisista lapsista on lihavia aikuisenakin. Arviolta 20% lihavista aikuisista on ollut lapsena lihava.

Suomalaisista 2–6-vuotiaista tytöistä 17 prosenttia ja pojista 27 prosenttia on vähintään ylipainoisia. Lihavia on samanikäisistä tytöistä 4 ja pojista 8 prosenttia.

Nuorista eli 18–29-vuotiaista aikuisista vähintään ylipainoisia on naisista 35 ja miehistä lähes puolet, eli 47 prosenttia. Samanikäisistä naisista lihavia on 19 ja miehistä 17 prosenttia.

Yli 30-vuotiaista suomalaisista aikuisista vähintään ylipainoisia on 63 prosenttia naisista ja 72 prosenttia miehistä. Lihavia on naisista 28 ja miehistä 26 prosenttia. Lähes joka toinen (46 %) mies ja nainen on vyötärölihava.

 

Muut indikaattoriin liittyvät huomiot

Lihavuus lisää riskiä sairastua lukuisiin sairauksiin, kuten tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin, astmaan, tuki- ja liikuntaelinsairauksiin, dementiaan, masennukseen, uniapneaan, kihtiin, sappi- ja haimasairauksiin sekä useisiin syöpäsairauksiin.

Lisäksi lihavuus voi aiheuttaa kuukautishäiriöitä, hedelmättömyyttä sekä komplikaatioita raskauden ja synnytyksen aikana.

Sairauksien riskiä kasvattavat erityisesti vyötärön seudulla kertynyt rasva ja varhain alkanut lihavuus. Vyötärölihavuus on tunnusomaista erityisesti metaboliselle oireyhtymälle eli tilalle, jossa samalla henkilöllä on useita terveyttä uhkaavia häiriöitä yhtä aikaa.

Lihavuus ja siihen liittyvät sairaudet heikentävät elämänlaatua fyysisen toimintakyvyn ja työkyvyn huonontuessa.

Sairastavuusindeksi kertoo, että suomalaisten terveys kohenee koko maassa, mutta alueelliset erot kärjistyvät

 

Indikaattorikuva: THL:n Ikävakioitu sairastavuusindeksi (Lähde: THL Kuvapankista ladattavat graafit: https://aineistopankki.thl.fi/l/r-nNgmtMkXVx)

THL:n sairastavuusindeksi kuvaa kuntien ja alueiden väestön sairastavuutta suhteessa koko maan tasoon ja se päivittyy vuosittain. Indeksissä on otettu huomioon seitsemän eri sairausryhmää ja neljä eri painotusnäkökulmaa, joista sairauksien merkitystä arvioidaan. Indeksin sisältämät sairausryhmät ovat syöpä, sepelvaltimotauti, aivoverisuonisairaudet, tuki- ja liikuntaelinsairaudet, mielenterveyden ongelmat, tapaturmat ja dementia. Indeksissä kunkin sairausryhmän yleisyyttä painotetaan sen perusteella, mikä on ko. sairausryhmän merkitys väestön kuolleisuuden, työkyvyttömyyden, elämänlaadun ja terveydenhuollon kustannusten kannalta. Lisätietoa painokertoimista. Alueen indeksi on sairausryhmittäisten osaindeksien painotettu summa. Indeksin arvo on sitä suurempi, mitä yleisempää sairastavuus alueella on. Indeksin arvo on aikasarjan viimeisenä vuotena koko maassa 100 pistettä. 

THL:n sairastavuusindeksi on laadittu sairastavuuden alueellisen vaihtelun ja yksittäisten alueiden sairastavuuden muutosten mittariksi. Useimpien sairauksien yleisyys on hyvin erilainen eri ikäryhmissä, jolloin alueen ikärakenne vaikuttaa voimakkaasti sairastavuuden tasoon. Ikävakioitu indeksi kuvaa sitä osaa alueiden välisistä eroista, joka ei johdu ikärakenteiden erilaisuudesta. 

Suomen nykytilanne

Verrattaessa yli 50 000 asukkaan kaupunkeja koko maahan (100 pistettä), terveimmät asukkaat ovat Espoossa (73 pistettä), Helsingissä (81 pistettä) ja Vantaalla (83 pistettä). Suurinta sairastavuus on Kuopiossa (129 pistettä), Oulussa (115 pistettä), Joensuussa (114)  pistettä ja Kotkassa (113 pistettä).

Verrattaessa maakuntia koko maahan (100 pistettä), väestö on terveintä Ahvenanmaalla (65 pistettä), Uudellamaalla (83 pistettä) ja Pohjanmaalla (89 pistettä). Sairastavuus on suurinta Pohjois-Savossa (130 pistettä), Pohjois-Karjalassa (122 pistettä), Pohjois-Pohjanmaalla (122 pistettä), Kainuussa (118 pistettä) ja Lapissa (115 pistettä).

Sepelvaltimotauti, tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä mielenterveyden häiriöt ovat yleisimpiä Itä- ja Pohjois-Suomessa. Syöpätaudit ovat hieman yleisempiä etelässä kuin Keski- ja Pohjois-Suomessa.

Tapaturmia on maakunnista eniten Lapissa ja Pohjois-Karjalassa. Aivoverisuonitaudit jakaantuvat melko tasaisesti koko maassa.

Suomen viimeaikainen kehitys

”Sairastavuus suurenee siirryttäessä etelästä ja lännestä koilliseen, ja tämä on ollut Suomen alueellisten terveyserojen keskeinen piirre jo toistasataa vuotta. Vaikka koko maassa terveys on kohentunut, alue-erot ovat säilyneet suurina ja jopa kärjistyneet”, kertoo tutkimusprofessori Seppo Koskinen.

"2000-luvun aikana sairastavuus on pienentynyt koko maassa 16 prosenttia, kymmenessä terveimmässä kunnassa 36 prosenttia, mutta kymmenessä sairaimmassa kunnassa vain viisi prosenttia”, Koskinen jatkaa.

Sairastavuuden erojen taustalla on elinoloihin, elintapoihin, perinnöllisiin tekijöihin ja terveydenhuollon toimintaan liittyviä syitä. Esitetyt luvut ovat ikävakioituja, mikä tarkoittaa, että kuntien erilaiset ikärakenteet eivät vaikuta tuloksiin.

Muut indikaattoriin liittyvät huomiot:

THL:n sairastavuusindeksi kokoaa yhteen useiden kansallisten rekistereiden sisältämää tietoa keskeisten kansansairauksien yleisyydestä. Tilastoaineisto päivitetään vuosittain THL:n, Tilastokeskuksen, Eläketurvakeskuksen, Syöpärekisterin ja Kansaneläkelaitoksen kansallisista rekistereistä.

Riittävän tapausmäärän varmistamiseksi pienimmillekin aluetasoille indeksin laskemisessa on käytetty kolmen peräkkäisen vuoden tietoja. Esimerkiksi vuoden 2010 indeksin laskennassa on käytetty vuosien 2008 - 2010 tietoja. Tästä huolimatta pienimmissä kunnissa satunnaisvaihtelu vaikuttaa tuloksiin huomattavasti ja sen vuoksi sairausryhmittäiset indeksit esitetään vain yli 2000 asukkaan kunnille. Indeksin arvoille on laskettu myös virhemarginaalit (luottamusvälit), joiden avulla on mahdollista arvioida satunnaisvaihtelun vaikutusta indeksin arvoihin. Virhemarginaalien huomiointi on välttämätöntä pienten kuntien tulosten tulkinnassa. Kaikkien kuntien sairausryhmittäiset indeksit ovat saatavissa luottamusväleineen Terveytemme -verkkopalvelusta.

Dementiaindeksin tuloksia ei ole päivitetty tässä julkaisussa, joka koskee ajanjaksoa 2014-2016. Vuonna 2016 Alzheimer-taudin hoitoon käytettyjen lääkkeiden erityiskorvausoikeudet muuttuivat, joten tulokset eivät olisi vertailukelpoisia aiempien tulosten kanssa. THL:n sairastavuusindeksin ajanjakson 2014-2016 tulosten laskennassa on siksi käytetty dementiaindeksin tuloksia ajanjaksolta 2013-2015.

Psyykkisen kuormittuneisuuden yleisyys; eniten psyykkistä kuormittuneisuutta kokevat työikäiset naiset, vähiten yli 65-vuotiaat miehet

Kuva: Merkittävän psyykkisen kuormittuneisuuden osuus ikäryhmittäin suomalaisessa aikuisväestössä  ( Lähde: THL FinSote 2018 ja FinSote-tutkimuksen tulosraportti)

Psyykkinen kuormittuneisuus vaikuttaa hyvinvointiin ja osallisuuteen erityisesti silloin, kun se lukitsee voimavaroja käyttämättömiin ja estää toiminnan potentiaalia muuttumasta toimijuudeksi. Psyykkinen kuormittuneisuus vähentää uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiin ja voimia yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Kuormittunut ihminen jää helposti syrjään myös muusta sosiaalisesta elämästä, koska voimavarat kuluvat ensisijaiseen selviytymiseen.

Suomen nykytilanne

FinTerveys2017 ja FinSote2018 –tutkimusten perusteella nuorista 20–54-vuotiaista työikäisistä 14 prosenttia koki merkittävää psyykkistä kuormittuneisuutta kun taas 55–74-vuotiailla vastaava luku oli kahdeksan prosenttia. Eniten psyykkistä kuormittuneisuutta raportoivat 20–54-vuotiaat naiset (15 %). Noin joka neljäs vastaaja ei usko jaksavansa työskennellä vanhuuseläkeikään saakka. Työkyvyn on todettu heikkenevän iän myötä. FinTerveys 2017 - tutkimuksen mukaan kuitenkin vielä 60–69-vuotiaistakin selvästi yli puolet pitää itseään täysin työkykyisenä (Koskinen ja Sainio 2018). Miesten ja naisten väliset erot olivat melko pieniä. Sen sijaan alimmassa koulutusryhmässä heikentynyt työkyky oli yli kaksi kertaa niin yleistä kuin ylimmässä koulutusryhmässä (33 % vs. 14 %). 

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi –tutkimuksen perusteella kuormittuneisuus on huomattavasti yleisempää kuin muussa väestössä. Mielialaa ja ahdistuneisuutta painottavalla kyselyllä mitattuna psyykkisesti kuormittuneiden osuus oli 34,5 prosenttia. Enemmän ajankohtaisista huolista ja tehtävistä selviämistä korostavalla kyselyllä arvioituna psyykkinen kuormittuneisuus kosketti peräti 39,5 prosenttia vastaajista. Yli kolmasosa kaikista vastaajista sai kyselyssä pistemäärän, joka viittaa melko vakavaan psyykkiseen kuormittaneisuuteen. Tämä osuus on jopa yli kolminkertainen koko Suomen väestöön verrattuna.

Kansallisessa FinTerveys 2017 -tutkimuksessa tavoiteltujen työikäisten keskuudessa psyykkisen kuormittuneisuuden yleisyys oli alle 15 prosenttia. Koko väestön kattavassa Aikuisten terveys-, hyvinvointi- ja palvelututkimuksessa (ATH) osuus oli noin 10 prosenttia (Sotkanet 2018, ind. 4355).

Ajankohtaisia huolia kuvaavassa ja arjen tehtävistä selviämistä kuvaavalla kyselyllä arvioituna psyykkisen kuormittuneisuuden yleisyys oli melkein 40 prosenttia. Tämä luku on kaksinkertainen koko väestöä edustavaan FinTerveys 2017 -tutkimukseen, jossa työikäisten keskuudessa osuus oli noin 20 prosenttia (Suvisaari ym. 2018).

Suomen viimeaikainen kehitys

Euroopan sosiaalirahaston rahoittama Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinatiohanke – Sokran kyselytutkimus kohdistui heikoimmassa asemassa oleviin työikäisiin. Tavoitteena oli kerätä tietoa työelämän ulkopuolella olevien osallisuudesta ja hyvinvoinnista. Tiedon tarve on suuri, sillä kyse on väestöryhmästä, jota ei ole tavoitettu hyvin muissa väestötutkimuksissa. Kyselyyn vastanneet olivat eri tavoin heikossa työmarkkina-asemassa. Työttömistä vastaajista yli 70 prosenttia oli ollut työttömänä yli vuoden ja yli 50 prosenttia yli kaksi vuotta. Reilu kolmannes vastaajista oli työllistettynä esimerkiksi kuntouttavan työtoiminnan, työkokeilun tai palkkatukityön kautta.  Työkyvyttömyyseläkkeellä, kuntoutustuella tai pitkäaikaisesti sairaana oli 16,5 prosenttia.

Kyselyyn vastaajat kokivat taloudellisen selviytymisen varsin hankalaksi ja vaikeudet perustarpeiden tyydyttymisessä olivat yleisiä. Lähes 60 prosenttia koki hankalaksi kattaa kotitalouden menot. Osuus on korkea ja melkein kaksinkertainen koko väestöön verrattuna. Myös tulojen ennakointi ja tulevaisuuden suunnittelu koettiin vaikeaksi. Vain joka kolmas vastaaja kertoi tietävänsä tulonsa seuraavana vuonna. Enemmistö vastaajista eli taloudellisessa epävarmuudessa eikä pystynyt suunnittelemaan elämäänsä pitkälle.

Vastaajat kokivat terveytensä varsin heikoksi ja pitkäaikaissairastavuus oli yleistä. Koettu terveys oli huomattavasti matalampi kuin muissa, koko väestön kattavissa tutkimuksissa. Kyselyyn vastanneista 55 prosenttia arvioi terveydentilansa keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi, kun taas koko väestössä osuus on lähes puolet vähemmän eli 28 prosenttia. Naisilla koettu terveys oli huomattavasti heikompi miehiin verrattuna.

Lähes joka neljäs vastaaja tunsi itsensä jatkuvasti tai melko usein yksinäiseksi. Koko väestöön verrattuna osuus on jopa kolminkertainen. Tutkija Lars Leemannin mukaan jatkuva tai toistuva yksinäisyyden kokemus on tulkittu olevan yksi tärkeimmistä syrjäytymisen merkeistä. Yksinäisyys on myös yhteydessä toimintakykyä heikentäviin sairauksiin.

Muut indikaattoriin liittyvät huomiot

Sokra-hankkeen päätoteuttaja on THL  ja osatoteuttaja Diakonia-ammattikorkeakoulu. Kysely toteutettiin ennen kuin työttömien aktiivimalli astui voimaan. Kyselyyn vastasi 789 kohderyhmän edustajaa. Tutkimuksen avulla tullaan kehittämään muun muassa osallisuusindikaattori, jolla mitataan ihmisten osallisuuden kokemuksen yhteyttä hyvinvointiin. Indikaattoria tarvitaan muun muassa sosiaalihuoltolain mukaisten palvelujen vaikuttavuuden mittaamiseen.

 

Uhkailun ja väkivallan tekijöinä aiempaa useammin lähipiiristä tutut kuin tuntemattomat.

 

Indikaattorikuva: Uhkailun ja väkivallan kohteeksi joutuneet henkilöt sukupuolen sekä tekijän ja uhrin suhteen mukaan 2012– 2017 %, (Lähde: THL tilastoraportti 40/2018 Lähisuhdeväkivalta)

 

Kirjoita tähän indikaattorin yleinen kuvaus:

(miehet N =

Tilastoraportti on ensimmäinen THL:n julkaisema lähisuhdeväkivaltatilasto. Lähisuhdeväkivaltatilasto kokoaa yhteen julkaistua tilastotietoa lähisuhdeväkivallasta. Lähisuhdeväkivaltaa kuvataan tarkastellen esiintymistä väestötutkimuksissa, lähisuhdeväkivallan vuoksi viranomaisiin yhteyttä ottaneiden, rikos- ja riita-asioiden sovitteluun ohjattujen ja lähisuhdeväkivaltaa tarkoitettuja erityispalveluja käyttäneiden asiakasmääriä sekä lähisuhdeväkivallan tunnistamiseen kehitettyjen toimintamallien kautta. Tutkimuksessa vastaajista miehiä oli  2 758–3 461 kpl, naisia 3 354–4 285 kpl ja yhteensä 6 141–7 746. 

Indikaattorikuvassa olevat tiedot on saatu Suomessa vuosittain  toteutetusta Kansallisesta rikosuhritutkimuksesta. Vuonna 2017 rikosuhritutkimukseen vastasi yhteensä 6 222 Suomessa vakituisesti asuvaa 15–74-vuotiasta henkilöä.

Suomen nykytilanne

Parisuhteessaan uhkailun ja väkivallan kohteeksi joutui rikosuhritutkimuksen mukaan 15– 74-vuotiaista miehistä 2,5 prosenttia ja naisista 4,8 prosenttia. 

Rikosuhritutkimuksessa muun uhrin lähemmin tunteman henkilön tekemää väkivaltaa raportoi vähän suurempi osa miehistä kuin naisista, kun otetaan huomioon kaikki tarkastellut väkivallan muodot. Poikkeuksen muodostaa seksuaalinen väkivalta tai sen yritys, jonka kohteeksi naiset kertoivat joutuneensa miehiä useammin, kun tekijänä oli muu uhrin lähemmin tuntema henkilö. Tuntemattoman tai puolitutun tekemän väkivallan suhteen naisten ja miesten välillä ei ollut eroa, kun tarkastellaan väkivallan kaikkia tekomuotoja yhteensä. (Danielsson & Näsi 2018.)

Merkittävänä sukupuolten välisenä erona havaitaan, että naiset ovat joutuneet miehiä useammin väkivallan tai uhkailun kohteeksi nykyisen tai entisen kumppanin taholta. Muiden tekijäryhmien, kuin parisuhdeväkivallan, kohdalla sukupuolten välistä eroa ei ole havaittavissa. Sekä miesten että naisten kokema nykyisen tai entisen kumppanin tekemä väkivalta ja uhkailu näyttäisi vähentyneen vuosina 2012–2017, kun taas tuntemattoman tekemä väkivalta ja uhkailu on lisääntynyt.

Suomen viimeaikainen kehitys

Väkivalta- ja uhkailukokemusten esiintyvyys on ollut suhteellisen vakaata vuosina 2012–2017. Lähes kaikissa tekomuodoissa keskeinen tulos on tekojen esiintyvyyden suhteellinen vakaus yli ajan. Esimerkiksi uhkailujen yleisyys on tarkastelujaksolla pysynyt samalla tasolla niin miehillä kuin naisillakin. Miesten kokeman fyysisen väkivallan yleisyys laski välillä 2012–2014, mutta on sen jälkeen pysynyt vakaana. Naiset ovat ilmoittaneet miehiä useammin lievemmistä fyysisen väkivallan muodoista, kuten kiinni tarttumisesta ja tönimisestä, mutta vakavamman fyysisen väkivallan osalta sukupuolten välillä ei ole ollut eroa. Seksuaalisen väkivallan osalta sukupuolten välinen ero on selvä: naisista noin kaksi prosenttia ja miehistä alle prosentti on ilmoittanut joutuneensa seksuaalisen väkivallan tai sen yrityksen kohteeksi.

Väkivaltakokemuksista on kysytty sekä viimeisen vuoden ajalta että 15 vuotta täyttämisen jälkeen kolmesta tapahtuneesta väkivallasta vuonna 2012 toteutetussa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevassa tutkimuksessa. Viimeisen vuoden aikana fyysistä tai seksuaalista vakivaltaa oli kokenut nykyisen tai entisen kumppanin tekemänä viisi prosenttia ja muun henkilön tekemänä seitsemän prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista naisista. 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista naisista 31 prosenttia oli kokenut elämänsä aikana fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa nykyisen tai entisen kumppanin tekemänä ja 33 prosenttia muun henkilön tekemänä.

Vuonna 2017 toteutetussa tasa-arvobarometrissa (N = 1 678) kysyttiin kokemuksia seksuaalisesta häirinnästä kahden edeltävän vuoden aikana. Seksuaalista häirintää ilmoitti kokeneensa naisista 38 prosenttia ja miehistä 17 prosenttia. Seksuaalista häirintää kokeneet kertoivat useimmiten tekijän olevan heille entuudestaan tuntematon (46 % naiset, 35 % miehet) tai muu tuttava (32 % naiset, 32 % miehet). Noin viidesosassa ilmoitti häiritsijän olleen työtoveri (20 % naiset, 21 % miehet) tai ystäväpiiriin kuuluva henkilö (17 % naiset, 17 % miehet). Seksuaalista häirintää kokeneista pienempi osa ilmoitti tekijäksi entisen puolison tai seurustelukumppanin (6 % naiset, 4 % miehet) tai nykyisen puolison tai seurustelukumppanin (2 % naiset, 2 % miehet). Lukuja vertaillessa on hyvä huomioida, että samaa vastaajaa on voitu häiritä monella eri tavalla ja hän on voinut joutua useamman kuin yhden henkilön häiritsemäksi. 

 

Koronapandemian vaikutukset suomalaisten terveyden edellytyksiin

 

Koronaepidemialla ja siihen liittyvillä rajoitustoimilla ja suosituksilla on ollut merkittäviä vaikutuksia väestön hyvinvointiin ja elinoloihin, palvelujärjestelmään ja palvelujen käyttöön sekä kansantalouteen. Monet epäsuotuisat vaikutukset olivat voimakkaimmillaan keväällä poikkeusolojen aikana, ja kesän myötä tilanne näytti monin osin rauhoittumisen merkkejä. Syksyllä epidemian toinen aalto on tuonut kuitenkin mukanaan epävarmuutta, mikä heijastuu väestön hyvinvointiin, palveluihin ja talouteen. Suomalaisten mielialassa ei näytä tapahtuneen epidemian aikana merkittävää muutosta aikaisempiin vuosiin verrattuna. Psyykkistä oireilua on kuitenkin havaittu enemmän joissakin ryhmissä, esimerkiksi opiskelijoilla, iäkkäillä ja terveydenhuollon henkilöstöllä. Epidemia on vaikuttanut monin tavoin ihmisten arkielämään ja elintapoihin. Sähköinen asiointi ja etätyö ovat lisääntyneet. Sosiaalinen kanssakäyminen on vähentynyt ja moni kokee yksinäisyyden lisääntyneen. Myös univaikeudet ovat olleet yleisiä. Vapaa-ajan liikunnan ja ravitsemuksen osalta on nähty sekä myönteisiä että kielteisiä muutoksia.

Koronaepidemian vaikutukset väestön arkielämään ja elintapoihin olivat voimakkaimmillaan keväällä, jolloin epidemian ensimmäisen aallon aikaiset rajoitustoimet olivat voimassa. Rajoitusten purkamisen myötä tilanne on jossain määrin tasoittunut ja on ollut syksyllä kevättä myönteisempi. On kuitenkin mahdollista, että mikäli epidemiatilanne pahenee ja pitkittyy, myös arkielämän kielteiset vaikutukset ja terveyden kannalta haitalliset elintavat lisääntyvät. Euroopan vaikeutuva taloustilanne heijastuu Suomeenkin ja vaikeutuessaan ja pitkittyessään epidemia lisännee loppuvuonna väestön taloudellisia ongelmia ja niihin liittyviä huolia.  

Epidemian ensimmäisen aallon vaikutukset näkyivät enemmän lomautuksina kuin työttömyyden kasvuna. Lomautukset ja työttömyys ovat lisänneet taloudellisia ongelmia ja huolet toimeentulon riittävyydestä ovat olleet yleisiä. Taloudellisista ongelmista kertoo sekin, että perustoimeentulotuen tarve on kasvanut. Näyttää siltä, että epidemia on heikentänyt erityisesti niiden henkilöiden ja perheiden tilannetta, joilla toimeentulo-ongelmia oli jo ennen epidemiaa. Taloudelliset ongelmat ovat näkyneet sosiaalityöntekijöiden mukaan kunnissa mm. ruoka-avun tarpeen kasvuna. Ylipäänsä koronaepidemialla on ollut merkittäviä vaikutuksia niiden henkilöiden toimeentuloon ja hyvinvointiin, jotka ovat olleet jo ennen epidemiaa eri tavoin vaikeissa sosiaalisissa tilanteissa. Tällaisia vaikeassa tilanteessa olevia ovat esimerkiksi toimeentulotuen tarpeessa olevat henkilöt, mielenterveys- ja päihdekuntoutujat, asunnottomat sekä ulkomaalaistaustaiset työikäiset. Monet riskiryhmät jäivät keväällä palvelujen ulkopuolelle tai ilman palveluja, kun henkilökohtaista palvelua ja ryhmämuotoista toimintaa rajoitettiin.

Ikääntyneet ovat olleet rajoitustoimien näkökulmasta erityisen haastavassa tilanteessa. Sosiaalisten kontaktien rajoitukset ovat aiheuttaneet yksinäisyyttä ja liikunta- ja harrastetoiminnan keskeytysten ohella laskeneet toimintakykyä. Myös esimerkiksi yksin asuvien vammaisten henkilöiden sosiaaliset suhteet ja vuorovaikutus on vaikeutunut. Lasten ja perheiden hyvinvoinnissa havaitaan sekä myönteistä että kielteistä kehitystä. Osalle poikkeusolot ovat merkinneet lisääntynyttä yhteistä aikaa ja kiireen vähenemistä, mutta monille henkisen kuormituksen ja ristiriitojen lisääntymistä. Pienten lasten perheissä työn ja perheen yhteensovittaminen on vaikeutunut ja taloudellinen epävarmuus lisääntynyt. Rajoitustoimien aikana turvakotien ja lähisuhdeväkivallan uhreja auttavien puhelinten palvelujen käyttäminen väheni. Tämä johti palvelutarpeen patoutumiseen, mikä näkyi mm. auttavien puhelinten käytön merkittävänä lisääntymisenä kevään jälkeen. Väkivaltaa kokeville tarkoitettujen palvelujen kautta on saatu viitteitä siitä, että kontrolloiva väkivalta olisi lisääntynyt. Apua haettiin väkivaltatilanteisiin aikaisempaa selvästi enemmän chat-palveluista.” Lähde: THL raportti 14/2020 Laura Kestilä, Vuokko Härmä ja Pekka Rissanen (toim.) Covid-19-epidemian vaikutukset hyvinvointiin, palvelujärjestelmään ja kansantalouteen Asiantuntija-arvio, syksy 2020

Heli Kuusipalo, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos

Lisää kommentteja