Mitä faktat kertovat?

Luonnon ja ympäristön tila 2019: Suomen ilmanlaatu on hyvä mutta luonto köyhtyy edelleen

Julkaisupäivä 18.6.2019 12.47 Blogit

Kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti toimintamme on pitkällä aikavälillä sopeutettava luonnon uusiutumis- ja kantokyvyn rajoihin, jotta voimme turvata hyvän elämän mahdollisuudet Suomessa ja globaalisti.

Suomen luonto köyhtyy edelleen

Luonnon monimuotoisuuden säilyminen on keskeinen ekosysteemien tilan mittari. Monimuotoisuutta voidaan mitata geneettisellä tasolla, elinvoimaisten lajien runsautena ja maisematasolla. Lajien uhanalaisuuden kasvu ilmentää ekosysteemeissä tapahtuvia haitallisia muutoksia. Uhanalaisia ovat sellaiset lajit, jotka nykykehityksen jatkuessa kuolevat lopulta sukupuuttoon.

Lajien monimuotoisuus on ekosysteemipalveluiden perusta: mitä voimakkaammin elonkirjo kaventuu, sitä heikommat edellytykset meillä on ammentaa luonnosta hyvinvointimme edellytyksiä. Metsissä olevan kuolleen ja lahoavan puun määrä kertoo välillisesti metsälajiston monimuotoisuudesta, sillä lahopuu on tärkeä elinympäristö monille lajeille. Luontoarvoiltaan arvokkaiden maatalousalueiden eli HNV-alueiden (High Nature Value Farmland) osuus kuvastaa niiden maatalousympäristöjen määrää, joilla on edellytykset ylläpitää tavanomaista monipuolisempaa kasvi- ja eläinlajistoa.

Uhanalaisten lajien osuus Suomen luonnossa. Lähde: Suomen lajien uhanalaisuusarviot

 

Suomen nykytilanne

Keväällä 2019 julkaistussa laaja-alaisessa kansallisessa arviossa 11,9 % eliölajeistamme arvioitiin uhanalaisiksi. Suurimmat yksittäiset syyt uhanalaisuudelle ovat metsäelinympäristöjen muutokset luonnon yksipuolistuminen ja pirstaloituminen sekä maatalouden tehostuminen. Metsäluonnon muutokset ovat ensisijainen uhanalaisuuden syy 733 lajilla ja avointen elinympäristöjen sulkeutuminen 639 lajilla. Ilmastonmuutos ja uudet Suomeen kulkeutuvat vieraslajit ovat kasvavia uhkia. Valtaosa uhanalaisista lajeista elää Etelä-Suomessa. Valtaosa suojelualueista on Pohjois-Suomessa. 

Luontotyyppien uhanalaisuusselvityksen mukaan miltei puolet (48 %) luontotyypeistä on uhanalaisia. Esimerkiksi kaikki Suomen perinnebiotoopit, kuten maaseudun kedot, ovat uhanalaisia. Metsäluontotyypeistä uhanalaisia on 76 %. HNV-alueiden osuus peltomaasta on hieman noussut viime vuosina Etelä-Suomessa. Lahopuun määrä Etelä-Suomen metsissä on lisääntynyt, mutta vähentynyt Pohjois-Suomessa.

Vertailu tavoitetasoihin

Agenda 2030 päätavoite 15 koskee maaekosystemien ja biodiversiteetin suojelua. Alatavoitteen 15.5 mukaan tulee ryhtyä kiireellisiin ja merkittäviin toimenpiteisiin luontaisten elinympäristöjen turmeltumisen vähentämiseksi, luonnon monimuotoisuuden katoamisen pysäyttämiseksi ja uhanalaisten lajien suojelemiseksi sekä niiden sukupuuttoon kuolemisen estämiseksi. Suomi on sitoutunut pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden heikentymisen vuoteen 2020 mennessä. Sama tavoite oli asetettu jo vuodelle 2010, mutta siihen ei päästy. Tavoitteen saavuttaminen on nytkin erittäin epätodennäköistä. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen vaatii sekä kattavaa suojelualueiden verkostoa että lisätoimia suojelualueiden ulkopuolella. Suojelualueiden pinta-alalla mitattuna Suomi on lähellä kansainvälistä keskiarvoa. Luonnonsuojelualueet ja erämaa-alueet kattavat noin kymmenen prosenttia pinta-alastamme. Suojelualueiden määritelmät vaihtelevat eri yhteyksissä. 

Suomen viimeaikainen kehitys

Luonnon monimuotoisuus on 2000-luvulla kehittynyt kokonaisuudessaan kielteiseen suuntaan. Vuosien 2010 ja 2019 arviointien välillä 461 lajin tilanne on huonontunut ja 263 lajin parantunut. Linnut kuuluvat parhaiten tunnettuihin ja pisimpään seurattuihin lajiryhmiin. Noin kolmannes maamme kaikista lintulajeista on uhanalaisia. Viime vuosikymmenen aikana köyhtyminen on ollut hitaampaa metsissä ja maaseudun perinneympäristöissä kuin tuntureilla ja soilla. Metsissä elää paljon lajeja ja metsäelinympäristöjen vajaasta 9 500 arvioidusta lajista uhanalaisia on 9 %. Rakennettu ympäristö on ainoa elinympäristö, jossa lajien uhanalaistuminen on saatu pysähtymään. Suurin muutos kielteiseen suuntaan on tapahtunut rannoilla. Myös suo- ja peltolajit ovat ahdingossa. Monimuotoisuuden suojelu on aiempaan verrattuna edistynyt, mutta toimet ovat silti olleet riittämättömiä keskeisimpien tavoitteiden toteuttamiseksi. Lahopuun määrä metsissä on Etelä-Suomessa selvästi lisääntynyt 90-luvulta lähtien. Pohjois-Suomessa kehitys on ollut päinvastaista. Lahopuun määrä metsissä on koko maan tasolla hieman vähentynyt 1990-lukuun verrattuna. Metsäluonnon kannalta oleellista on hakkuiden kokonaismäärä, metsien käsittelymenetelmät ja erityisesti Etelä-Suomen vanhojen metsien säilyminen. Monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden maatalousmaiden pinta-ala on pitkällä aikavälillä vähentynyt. Maaseutuluonnon monimuotoisuuden kannalta oleellista on perinnebiotooppien säilyminen ja erityisesti laidunnukseen perustuva karjatalous.

Muut indikaattoriin liittyvät huomiot

Uhanalaisarvioinneissa mukana olevien lajien määrä on lisääntynyt, kun tietoa eri lajeista on kertynyt lisää. Indikaattori ei kuvaa kaikkia lajeja, vaan uhanalaisten lajien osuutta niistä lajeista, jotka on kulloinkin pystytty arvioimaan. On mahdollista, että jotkut harvinaiset lajit ovat jo hävinneet tai ovat parhaillaan häviämässä ilman että sitä huomataan. Toisaalta uhanalaisten lajien osuus voi kasvaa siksi, että arviointiin saadaan mukaan aiemmin huonosti tunnettuja lajeja tai jo hävinneeksi luullun lajin yksilöitä löydetään seurannan tarkentuessa. Vuoden 2019 arvioinnissa alle puolet (22418) tunnetuista lajeistamme pystyttiin arvioimaan. Muiden lajien nykytilanteesta ei ole riittävästi tietoa. Olemassa olevan tiedon hajanaisuus vaikeuttaa kokonaiskuvan muodostamista. Tietoa puuttuu monien lajien ja elinympäristöjen pitkäaikaisesta kehityksestä. Esimerkiksi pölyttäjähyönteisten määrän kehityksestä ei ole kattavaa tietoa. Tiedon puute ja ekosysteemien luontaiset muutokset hankaloittavat monimuotoisuuden vertailutasojen asettamista.

 

Jokien ravinnekuormitus Itämereen on pysynyt miltei ennallaan

Suomen jokien fosfori- ja typpikuorma Itämereen. Lähde: Suomen ympäristökeskus

Monet päästöt vesiin ovat vähentyneet Suomessa selvästi viime vuosikymmeninä kun kaikkein haitallisimpien aineiden käyttö on kielletty ja tehokkaita puhdistustekniikoita on otettu käyttöön pistemäisillä suurilla päästölähteillä. Rehevöityminen vesistöjen tilaan laaja-alaisimmin ja näkyvimmin vaikuttava ympäristömuutos. Rehevöitymistä kuvataan Suomen jokien kautta Itämereen päätyvän typen ja fosforin määrällä.

Suomen nykytilanne

Jokien Itämereen kuljettaman fosforin että typen määrät vähenivät vuonna 2017 edellisiin vuosiin verrattuna. Tämä johtui pääosin jokien virtaaman vähentymisestä. Suurin osa järvien pinta-alasta (85 %) ja jokien pituudesta (65 %) on ekologiselta tilaltaan erinomaisia tai hyviä. Rannikkovesistä vain 25 % on luokiteltu erinomaiseksi tai hyväksi. Vesistöjen rehevöityminen on lieventynyt pahimmin kuormitetuilla alueilla mutta kokonaisuudessaan ravinnekuormitus on liian suurta. Monien yksittäisten järvien sekä Saaristomeren ja Suomenlahden tila on huolestuttava. Vesistöjen toipumista hidastaa sisäinen kuormitus, joka aiheutuu Itämeren ja järvien pohjakerrokseen pitkän ajan kuluessa varastoituneista ravinteista ja pohjien happikadosta. Myös sääolojen vaihtelu vaikuttaa  Varsinkin sinilevien massaesiintymiinen aiheuttamat ongelmat yleistyvät, jos sääolot suosivat levien kasvua

 

Vertailu tavoitetasoihin

Merien suojelu on yksi Agenda 2030:n päätavoitteista. Alatavoitteen 14.1 mukaan vuoteen 2025 mennessä tulee ehkäistä ja vähentää merkittävästi merten saastumista erityisesti maalla tapahtuvista toiminnoista, kuten jäte- ja ravinnekuormitusta. Lisäksi päätavoitteena 6 on varmistaa veden saanti ja kestävä käyttö sekä sanitaatio. EU:n asettamien tavoitteiden mukaisesti vesien olisi pitänyt olla hyvässä tai erinomaisessa kunnossa jo vuonna 2015. Läheskään kaikilla vesialueilla tavoitetta ei saavutettu. Valtioneuvoston hyväksymien nykyisten vesien ja merenhoidon suunnitelmien tavoitteena on, että pinta- ja pohjavesien tila on vähintään hyvä eikä hyvälaatuisten vesien tila heikenny. Rehevöittävien päästöjen ja muiden haitallisten aineiden sekä vesirakentamisen aiheuttamia haittoja vesiin tulee ehkäistä. Lisäksi tavoitteena on varautua ilmastomuutoksen aiheuttamiin riskeihin, kuten tulviin ja kuivuuteen sekä huolehtia vesiluonnon monimuotoisuuden säilymisestä ja ranta-alueiden kestävästä hoidosta ja käytöstä.

Suomen viimeaikainen kehitys

Jokien Itämereen kuljettamat ravinnemäärät ovat pysyneet 1970-luvulta nykypäivään melko samanlaisina. Jokien korkeaa ravinnetasoa ylläpitää etenkin maatalouden aiheuttama kuormitus. Maatalouden osalta myönteistä on, että keinolannoituksen tarkentumisen ansiosta peltojen ravinneylijäämä on pienentynyt 1990-lukuun verrattuna. Luontaiset vesien virtaaman vaihtelut vaikuttavat merkittävästi ravinteiden huuhtoutumiseen. Rehevöittävään vaikutukseen niin meressä kuin sisävesissä vaikuttavat muun muassa päästöjen kohdentuminen eri vesialueille sekä ravinteiden esiintymismuoto ja sitoutuminen hiukkasiin. Paikallisesti liian suuren ravinnekuormituksen ja ekosysteemien hitaan toipumisen vesien kunnolle asetettuja tavoitteita tuskin saavutetaan lähivuosina ilman merkittäviä lisätoimia. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat sateisuuden ja maan routaisuuden muutokset uhkaavat lisätä huuhtoutumista. Huuhtoutumiseen voidaan vaikuttaa muun muassa viljelykäytännöillä. Vesien lämpeneminen uhkaa pitkällä aikavälillä voimistaa rehevöitymistä. Suurimmat nykyiset rehevöittävän kuormituksen haasteet ovat hajakuormituksen hallinnassa sekä ravinnekiertojen sulkemisessa siten että ravinteet päätyisivät vesistöjen sijaan esimerkiksi pelloille ravinnontuotannossa hyödynnettäviksi. 

Muut indikaattoriin liittyvät huomiot

Vesien tilaa arvioitaessa tulee huomioida rehevöittävien päästöjen lisäksi muu ihmisen aiheuttama kuormitus, kuten laivaliikenne, vesirakentaminen ja kaukokulkeutuminen ilmakehän kautta. Vaikka öljypäästöt Itämereen ovat vähentyneet, öljy- ja kemikaalikuljetusten vilkastuminen kasvattaa merkittävän ympäristövahingon riskiä. Myös vesiliikenteen melu ja eri lähteistä peräisin olevat mikroskooppiset muoviroskat kuormittavat vesiekosysteemejä.

 

Ilmanlaatu on Suomessa hyvä, pienhiukkaset suurin terveysongelma

Valikoitujen ilman epäpuhtauksien päästöt ilmaan Suomessa Lähde: Suomen ympäristökeskus

Suomen ilmanlaatu on kansainvälisesti vertaillen erittäin hyvä. Merkittäviä terveysriskejä syntyy silti varsinkin kaupunkimaisilla alueilla, joilla on paljon sekä päästölähteitä että päästöille altistuvia ihmisiä. Monien haitallisten aineiden päästöt ilmaan ovat Suomessa vähentyneet selvästi viime vuosikymmeninä. Ilmanlaatua kuvataan happamoittavien yhdisteiden sekä pienhiukkasten päästömäärillä.

Suomen nykytilanne

Ilmansaasteiden on arvioitu aiheuttavan Suomessa vuosittain suunnilleen 2000 ennenaikaista kuolemaa ja noin 20 000 terveen elinvuoden menetystä. Eniten terveyshaittoja aiheuttavat pienhiukkaset, joiden merkittävin lähde on puun pienpoltto. Saunojen, mökkien ja asuntojen tulipesät aiheuttavat yli puolet pienhiukkasten päästöistämme. Suurten laitosten päästöjä on pystytty vähentämään tehokkaasti ja ohjaamaan pois ihmisten hengityskorkeudelta. Ulkoilman laatu on Suomessa kansainvälisesti vertaillen erittäin hyvä, mutta ongelmia syntyy erityisesti talvipakkasilla pientalojen lämmityksestä ja keväisin liikenteen pienhiukkasista.

 

Vertailu tavoitetasoihin

Ilmanlaatu liittyy moniin Agenda 2030- tavoitteisiin. Esimerkiksi kaupunkien haitallisia ympäristövaikutuksia tulisi vähentää kiinnittämällä erityistä huomiota ilmanlaatuun (alatavoite 11.6). Valtioneuvoston hyväksymän kansallisen ilmansuojeluohjelma 2030:n tavoitteena on vähentää ilmansaasteiden aiheuttamia terveyshaittoja ja parantaa ihmisten elinympäristön viihtyisyyttä. Ohjelma perustuu EU:n päästökattodirektiiviin jonka tavoitteena on vähentää ilmansaasteista johtuvat terveyshaitat puoleen vuoteen 2030 mennessä. Suomen nykyiset toimet riittävät täyttämään EU-perustaiset vähentämisvelvoitteet rikkidioksidille, typen oksideille, haihtuville orgaanisille yhdisteille, pienhiukkasille ja ammoniakille. Tämä ei kuitenkaan riitä terveyshaittojen merkittävään vähenemiseen. Pienhiukkasia koskevat raja-arvot eivät pääsääntöisesti ylity Suomessa. Poikkeustilanteita aiheutuu kuitenkin varsinkin keväisin kun kaupunkiliikenteessä syntyy paljon hiukkasia sekä pakkaspäivinä, kun pientaloalueilla lämmitetään runsaasti puulla.

Suomen viimeaikainen kehitys

Happamoittavat typpipäästöt ovat pienentyneet alle puoleen ja rikkipäästöt kuudesosaan vuodesta 1990. Suurimmat päästövähennykset tapahtuivat jo ennen 1990-lukua energiantuotannon ja teollisuuden polttoainevalintojen ja päästöjen tehokkaamman puhdistamisen ansiosta. Ihmisten terveyden kannalta pienhiukkaset ovat edelleen merkittävä kysymys. Pienhiukkasten päästöt vähentyivät nopeasti 1990-luvun alkupuolella ja viime vuosina vähentyminen on jatkunut hitaampana. Terveydelle haitallisimpia ovat halkaisijaltaan alle 2,5 mikrometrin pienhiukkaset. 

Muut indikaattoriin liittyvät huomiot

Ilmanlaatuun vaikuttaa suuri määrä erilaisia tekijöitä, joita ei ole mahdollista koota yhteen indikaattoriin. Ilmaan pääsee varsinkin polttoprosesseista esimerkiksi raskasmetalleja, hitaasti hajoavia orgaanisia ympäristömyrkkyjä ja ilmastonmuutosta kiihdyttävää nokea. 

Ympäristölle haitallisten tukien kokonaismäärä on yli 3 mrd euroa

Taloudellinen ohjaus on keskeinen väline ympäristöhaittojen vähentämisessä. Yhteiskunta kannustaa sekä kansalaisia että yrityksiä erilaisten ympäristönsuojeluun liittyvien suorien ja epäsuorien taloudellisten tukien avulla ja pyrkii ympäristöverotuksen avulla vähentämään ympäristölle haitallista toimintaa. Jotkut muita tarkoituksia varten annetut taloudelliset tuet aiheuttavat tahattomasti ympäristöhaittoja. Näitä nimitetään ympäristölle haitallisiksi tuiksi.

Suomen nykytilanne

Ympäristölle haitallisia tukia tarkastellaan vuoden 2019 valtion budjettiesityksessä, jossa niiden kokonaismääräksi on arvioitu noin 3,5 miljardia euroa. Ympäristölle haitalliset tuet kohdentuvat pääasiassa kolmeen sektoriin: energiasektoriin, liikennesektoriin ja maataloussektoriin. Liikennesektorilla haitallisten tukien määrä on näistä kolmesta suurin, n. 1,4 mrd. euroa. Sektoreiden tukimäärät ovat kuitenkin varsin lähellä toisiaan. Sekä energia- että maataloussektorilla tukimäärä on hieman yli 1 mrd. euroa.

Suurin yksittäinen ympäristölle haitallinen tuki vuoden 2019 talousarvioesityksessä muodostuu teollisuuden ja kasvihuoneiden alemmasta sähköverokannasta, jonka suuruudeksi arvioidaan n. 600 milj. euroa. Liikennesektorilla dieselpolttoaineen alemman verokannan, jota oikaistaan ajoneuvoveron käyttövoimaverolla, työmatkakuluvähennyksen sekä työkoneissa käytetyn kevyen polttoaineen alemman verokannan tukimäärät ovat kaikki varsin lähellä 400 milj. euroa. Maataloussektorilla suurin yksittäinen tuki muodostuu luonnonsuhde-erojen vaikutuksia tasaavasta luonnonhaittakorvauksesta, sen osuus on n. 548 milj. euroa.

Vertailu tavoitetasoihin

Ekologisesti kestävän kehityksen mukainen periaatteellinen tavoite on, ettei ympäristölle haitallisia tukia myönnetä lainkaan. Vuoteen 2020 tähtäävä EU:n seitsemäs ympäristöä koskeva toimintaohjelma tavoittelee ympäristölle haitallisten tukien lopettamista. Joihinkin aihepiireihin liittyen on asetettu täsmennettyjä tavoitteita. Kansainvälisen biodiversiteettisopimuksen mukaan viimeistään vuoteen 2020 mennessä luonnon monimuotoisuudelle haitalliset tuet tulee lakkauttaa, poistaa asteittain tai uudistaa siten, että niiden kielteiset vaikutukset voidaan minimoida tai poistaa. Agenda 2030 -tavoitteissa painotetaan fossiilisten polttoaineiden tukien (alatavoite 12c) ja liikakalastusta ylläpitävien tukien (alatavoite 14.6) karsimista. Tukien poistamista tavoiteltaessa on huomioitava, että ympäristön kannalta haitallisilla tuilla voi olla merkittäviä myönteisiä vaikutuksia muiden politiikkatavoitteiden kannalta. Lisäksi on huomioitava mahdolliset vaikutukset kansainväliseen kilpailukykyyn. Harkitsemattomasti toteutettu tukien poisto voi kannustaa esimerkiksi teollisuustuotantoa siirtymään sellaisiin maihin, joissa ympäristösääntely on löyhempää.

Suomen viimeaikainen kehitys

Ympäristölle haitallisten tukien kokonaismäärän pitkän aikavälin kehityksestä ei ole saatavilla luotettavaa ja riittävän yksiselitteistä yhteenvetoa. Vuonna 2013 julkaistussa selvityksessä mahdollisesti ympäristön kannalta haitallisten tukien kokonaismääräksi arvioitiin noin kolme miljardia euroa vuodessa. Valtaosa tuista on alennettuja verokantoja ja muita epäsuoria tukia, joilla tavoitellaan esimerkiksi työllisyyden ylläpitoa tietyllä toimialalla tai alueella. Esimerkki ympäristölle haitallisesta säilyttävästä yritystuesta on turpeen alennettu verokanta. Se kannustaa runsaasti hiilidioksidipäästöjä ja haitallisia vesistövaikutuksia aiheuttavan turpeen energiakäytön jatkamiseen. Tämä tuki on kasvanut vuosien 2012–2013 alle 80 miljoonasta eurosta vuodessa noin 189 miljoonaan euroon vuonna 2019. 

Muut indikaattoriin liittyvät huomiot

Ympäristölle haitallisen tukien määrittely on vaikeaa, sillä tuilla on monia erilaisia suoria ja välillisiä vaikutuksia. Esimerkiksi sähkön käytön tukeminen heikentää kannustetta energian säästöön, mutta se voi myös tukea siirtymistä pois fossiilisiin polttoaineisiin perustuvasta energiasta.  Luonnonhaittakorvaus pitää yllä maataloutta joka kuormittaa ympäristöä, mutta mahdollistaa ravinnon tuotannon ohella myös ympäristöhyötyjä, kuten monille lajeille tärkeän avoimen maaseutumaiseman. Määrittelyä ja tukien karsimista vaikeuttavat myös eri sidosryhmien voimakkaat näkemyserot ja muutosvastarinta. Erilaiset intressit läpinäkyvästi esiin tuova jatkokeskustelu tukien määrittelystä tarkoituksesta ja vaikutuksista on tarpeen, jotta niiden poistamisen tai uudelleenkohdentamisen mahdollisesti aiheuttamat haitat esimerkiksi työllisyydelle tai kansainväliselle kilpailukyvylle voidaan tunnistaa ja ehkäistä ennakolta.

Indikaattoreihin tehdyt muutokset

  1. Luonnon monimuotoisuutta kuvaavassa indikaattorissa aikasarja luontoarvoiltaan arvokkaista maatalousalueista on jaoteltu kahtia Etelä- ja Pohjois-Suomeen. Indikaattoriin on lisätty erillinen aikasarja uhanalaisten lajien osuuden yleisestä kehityksestä. Näitä kattavia arvioita tehdään noin vuosikymmenen välein.
  2. Indikaattori on päivitetty tuoreimmilla saatavilla olleilla tiedoilla.
  3. Indikaattori on päivitetty tuoreimmilla saatavilla olleilla tiedoilla ja pienhiukkasia kuvaavaan aikasarjaan on lisätty myös vuosien 2000–2010 tiedot uusimmista mallituksista.
  4. Aiempi indikaattori tilastoiduista ympäristönsuojelumenoista Suomessa osoittautui palautteen perusteella epäinformatiiviseksi eikä siihen ollut saatavilla vertailukelpoista ja riittävän helposti tulkittavaa päivitystietoa. Uudeksi indikaattoriksi on otettu tietoja ympäristölle haitallisista tuista, sillä aihepiiri on runsaasti kiinnostusta herättänyt ja kestävän kehityksen kannalta oleellinen kysymys.

 

Kommentit
Ei kommentteja vielä Ole ensimmäinen.
Selaa blogin artikkeleita