Mitä faktat kertovat vuonna 2017?

Globaali vastuu ja johdonmukaisuus: kauppapolitiikassa suunta parempaan, mutta kehitysyhteistyörahoituksen taso on alhainen

Julkaisupäivä 2.5.2018 17.40 Blogit

Globaali vastuu ja politiikkajohdonmukaisuus ovat keskeisiä periaatteita kestävän kehityksen toimeenpanossa. Eri politiikkalohkoilla ja hallinnonaloilla tehtävät päätökset vaikuttavat merkittävästi tavoitteiden toteutumiseen paitsi kotimaassa myös globaalisti.

Agenda 2030:n kantava teema on, että kukaan ei saa jäädä kehityksestä jälkeen. Globaalin vastuun mukaisesti Suomen on varmistettava ja edistettävä muidenkin mahdollisuuksia kestävään kehitykseen. Maailman haasteet ovat myös Suomen haasteita.

Globaali vastuu ja johdonmukaisuus -seurantakorin indikaattorit ovat 1) Suomen kehitys Commitment to Development -indeksin kauppapolitiikkaa mittaavalla osa-indeksillä; 2) Suomen tuonti ja vienti tonneittain ja materiaaliryhmittäin; 3) Suomen kehitysyhteistyörahoituksen kehitys; sekä 4) Suomen osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan. Globaaliin vastuuseen liittyviä indikaattoreita on myös muissa seurantakoreissa, mm. kulutuksen jalanjälki, Suomen kasvihuonekaasupäästöt ja -poistumat, kiintiöpakolaisten ja turvapaikan saaneiden määrä, sekä suurten ja keskisuurten suomalaisyritysten globaali vastuullisuus.

Suomi voi edistää kestävää kehitystä esimerkiksi osallistumalla kansainväliseen kriisinhallintaan tai viemällä kehittyviin maihin ympäristöteknologiaratkaisuja. Kauppapolitiikan kautta Suomi voi vaikuttaa esimerkiksi tasa-arvon ja ihmisoikeuksien toteutumiseen sekä luonnonvarojen kestävämpään käyttöön. Kauppapolitiikalla voidaan myös edistää kehittyvien maiden tuotteiden parempaa markkinoillepääsyä kaupanesteitä purkamalla.

Kehityspolitiikka on tärkeä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Se vähentää köyhyyttä ja tukee kehitysmaiden vakautta ja kykyä saavuttaa kestävän kehityksen tavoitteet. Eniten kansainvälistä tukea tarvitsevat vähiten kehittyneet, hauraimmat ja konflikteista tai ilmasto- ja luonnonkatastrofeista kärsivät maat. Päävastuu kehityksestä ja sen rahoittamisesta on kullakin valtiolla itsellään, mutta kestävien kehitystulosten saavuttamiseksi tarvitaan niin kehitysyhteistyörahoitusta kuin investointeja ja yksityistä pääomaa myös ulkomailta.  

Globaalin vastuun kantaminen edellyttää sen ymmärtämistä, että toiminnallamme kotimassa on usein pitkälle maamme rajojen ulkopuolelle ulottuvia vaikutuksia. Suomi voi olla myös kokoaan suurempi kestävän kehityksen edistäjä viemällä siihen liittyvää osaamista ja ratkaisuja maailman tarpeisiin. Yksiselitteisiä ja läpinäkyviä mittareita kaupan globaalien arvoketjujen tai globaalien materiaalivirtojen vaikutuksista ei valitettavasti vielä ole.

Suomen kestävän kehityksen työlle ominaista on laaja yhteiskunnan eri toimijoiden osallistuminen. Tämä on tuonut meille kansainvälistä huomiota ja tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden vaikuttaa kansainväliseen aihetta koskevaan keskusteluun.

Kehittyvät maat huomioidaan entistä paremmin Suomen kauppapolitiikassa

Kauppapolitiikka on tärkeä osa Suomen ulkopolitiikkaa. Suomi osallistuu aktiivisesti EU:n vapaakauppasopimusten kauppaa ja kestävää kehitystä koskevien kirjausten toimeenpanoon ml. edistämällä ympäristötuotteiden vientiä ja toimimalla aktiivisesti fossiilisten polttoaineiden tukien eliminoimiseksi kansainvälisellä tasolla. Kauppapolitiikalla voidaan edistää myös kehittyvien maiden tuotteiden parempaa markkinoillepääsyä, jotta nämä voisivat integroitua paremmin globaaleihin arvoketjuihin. Osana EU:n yhteistä kauppapolitiikkaa Suomi myöntää kehittyville maille yksipuolisesti tullietuuksia.

Center for Global Development -kansalaisjärjestö asettaa vuosittain maailman 27 rikkainta maata järjestykseen arvioimalla näiden sitoutumista köyhimmissä maissa asuvien ihmisten aseman parantamiseen Commitment to Development -indeksillä (CDI). Suomi on menestynyt hyvin vuosittaisessa vertailussa. Indeksin kauppapolitiikkaa koskeva osuus valittiin globaalikorin indikaattoriksi, koska on ensiarvoisen tärkeää, että kehittyvät maat osallistuvat ja hyötyvät kansainvälisestä kaupasta. Kehittyvien maiden, erityisesti vähiten kehittyneiden maiden viennin ja markkinoillepääsyn edistäminen on kirjattu myös YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. 

Suomen kehitys CDI:n kauppapolitiikkaa mitaavalla indeksillä

Suomen kehitystrendi CDI:n kauppapolitiikkaa mittaavassa korissa on nouseva. Suomi sai indeksissä korkeimman arvonsa 5.29 vuonna 2017. Arvioinnin alkuvuosina 2003-2004 Suomen indeksiarvo oli keskimäärin 4.55. Indeksi koostuu neljästä kokonaisuudesta 1) tuontitullit kehitysmaille (paino 40%); 2) maataloustuet (paino 10%); 3) tuonnin sääntely (paino 25%); 4) palveluiden kaupan avoimuus (paino 25%).

Tavarakaupan tullien osalta Suomen arvo on EU:n yhteisen kauppapolitiikan myötä linjassa muiden EU-maiden kanssa. Maataloustukien osalta Suomi saa mediaania paremman tuloksen, kun maataloustuet on suhteutettu maataloustuotannon arvoon. Indeksistä puuttuvat Suomen kansalliset maataloustuet. Kansallisten tukien huomioon ottaminen heikentäisi indeksin arvoa hieman, mutta parantaisi kehitystä, sillä kansallisten tukien määrä on merkittävästi laskenut tarkasteluajanjaksolla.

Tuonnin sääntelyä mittaavassa kokonaisuudessa arvioidaan vaadittavien tuontiasiakirjojen lisäksi rahtikontin tuomiseen vievää aikaa ja kustannuksia. Tässä Suomen tulos on mediaania parempi.

Palvelukauppa tarkasteltaessa Suomen tulos on mediaanin alle. Tämä johtuu mm. maahantuloa koskevista määräyksistä ja menettelyistä sekä yritysten johtohenkilöitä koskevista asuinpaikkavaatimuksista. Palvelukaupan avaaminen parantaisi Suomen tulosta indeksissä. 

Suomi tuo maahan runsaasti fossiilisia tuotteita

Suomen kansantalous perustuu ulkomaankauppaan, joka on kasvanut pitkällä aikavälillä varsin tasaisesti. Kyse ei ole vain euromääräisestä kasvusta, vaan myös kauppa tonneissa mitattuna on kasvanut. Tuonnin tonnimäärä on ollut aina vientiä suurempaa. Viime vuosina palvelujen vienti on kasvanut huomattavasti nopeammin kuin tavaravienti, ja palvelukaupan osuus kaupasta on nousussa. Suomi on monien muiden maiden tavoin ulkoistanut esimerkiksi raaka-ainetuotantoa ja työvoimaintensiivisten tuotteiden valmistusta maihin, joilla on suhteellinen etu puolellaan tai joilla on sellaisia luonnonvaroja, jotka Suomesta puuttuvat.

Tuonti ja vienti 1990-2016, miljoonaa tonnia

Suomi tuo ulkomailta merkittävästi erityisesti fossiilisia energiamateriaaleja, kun taas Suomesta viedään muihin maihin merkittävästi uusiutuvaa puuta sekä puusta jalostettuja tuotteita.  Koska fossiilisten polttoaineiden käytön nopea vähentäminen on välttämätöntä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, on odotettavissa, että fossiilisten materiaalien tuonti vähenee.

Moniin tuotteisiin sisältyy materiaalien ns. piilovirtoja. Tuonnin piilovirrat muodostuvat niistä tuontituotteiden ottoon ja valmistukseen ulkomailla käytetyistä suorista aine- ja energiapanoksista, jotka eivät näy raaka-aineiden ja tuotteiden painossa. Piilovirtoihin voidaan laskea mm. tuotteen vientimaassa aiheutetut kasvihuonepäästöt ja maankäyttöä. Tuonnin piilovirrat voivat olla moninkertaiset suoriin panoksiin verrattuna.  Piilovirtojen tonnimäärä sinänsä ei kuitenkaan vielä kerro, miten kestävästi tuote tai raaka-aine on valmistettu, sillä tuotanto-olosuhteet voivat vaihdella paljonkin maasta toiseen ja maan sisällä jopa tehtaasta toiseen.

Tuonti ja vienti materiaaliryhmittäin 2016

On tärkeä tiedostaa, että kasvaneen ulkomaankaupan myötä huomattava osa suomalaisten ympäristövaikutuksista syntyy maamme rajojen ulkopuolella. Toisaalta monet Suomeen tuotavista tuotteista jalostetaan edelleen vientituotteiksi. Koska tuotanto Suomessa on keskimäärin ekologisesti kestävämpää kuin monissa muissa maissa, pelkkien materiaalivirtojen tarkastelusta ei voi tehdä yksiselitteisiä kielteisiä tai myönteisiäkään päätelmiä.

Suomi myös vie globaalisti ympäristöteknologiaa ja -palveluita ml. energia- ja materiaalitehokkaita ratkaisuja. Suomi panostaa merkittävästi innovaatioihin mm. kiertotalouden alueella. Näiden tuotteiden ja palveluiden globaali vienti tuo myös globaalitasolla kestävän kehityksen hyötyjä, mutta näiden mittaaminen on haastavaa ja vaatii jatkokehittelyä.   

 

Suomen kehitysyhteistyömäärärahojen osuus bruttokansantulosta on kaukana 0,7% tavoitteesta – mutta siihen pyritään

Suomen ja muiden avunantajien kehittyville maille antama tuki on edistänyt kehitystä. Äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten osuus maailman väestöstä on puolittunut vuodesta 1990. Valtaosa tytöistä ja pojista pääsee kouluun. Äitien ja alle viisivuotiaiden lasten kuolemat ovat vähentyneet merkittävästi. Ilman vesihuoltoa elävien ihmisten määrä on puolittunut. Valtaosassa kehittyviä maita talouden perusta on vahvistunut, kehitysavun osuus tuloista on laskenut ja maat saavat rahoitusta kehityksensä tueksi muullakin tavoin. Esimerkiksi yksityisillä investoinneilla on yleensä moninkertainen vaikutus kehittyvien maiden kestävän kehityksen edistämisessä.

Edelleen 767 miljoonaa ihmistä elää kuitenkin alle 1,90 dollarilla päivässä. Äitiyskuolemien vähentämisvauhti pitäisi kaksinkertaistaa, jotta kehitystavoitteeseen päästäisiin vuoteen 2030 mennessä. Tarvitaan määrätietoisempia toimia kestävän energiatuotannon edistämiseksi ja lisäpanostuksia kestävään infrastruktuuriin ja koulutukseen. Jos kaikki köyhimpien maiden lapset suorittaisivat yläkoulun vuoteen 2030 mennessä, voisi kansantulo YK:n arvion mukaan kasvaa 75% vuoteen 2050 mennessä. Myös sukupuolten välinen epätasa-arvo elää sitkeässä. Yli kaksi miljardia ihmistä asuu maissa, joissa on riittämättömät vesivarat. Maailman kaupunkiväestöstä 90% asuu ympäristössä, missä ilmansaasteet ovat terveysriski. Ilmaston lämpeneminen jatkuu ja vaikuttaa äärimmäisten sääolosuhteiden yleistymiseen ja elinolojen heikkenemiseen.

Suomen kehitysyhteistyömaksatukset 1990-2017, prosenttia bruttokansantulosta

Suomi on sitoutunut pitkällä aikavälillä nostamaan kehitysyhteistyömäärärahansa 0,7%:iin bruttokansantulosta. Lähelle tavoitetta päästiin vuonna 2014, jolloin bktl-osuus oli 0,59%. Vuoden 2016 leikkaukset osana julkisen talouden tasapainotusta muuttivat tilannetta merkittävästi, ja vuonna 2017 kehitysyhteistyömenojen määrä ja bruttokansantulo-osuus laskivat. Suomi käytti vuonna 2017 kehitysyhteistyöhön 935 miljoonaa euroa eli 0,41% bruttokansantulosta. Bruttokansantulo-osuudella mitaten Suomi oli EU-maista yhdeksänneksi suurin avunantaja.

Myös pakolaisten vastaanoton kehitysyhteistyöksi laskettavat kulut laskivat: vuonna 2017 ne olivat 69 miljoonaa euroa, mikä oli 42% vähemmän kuin edellisvuonna. Toisaalta kehitysyhteistyöksi laskettavat finanssisijoitukset kasvattivat kokonaismaksatuksia edellisvuodesta 68 miljoonalla eurolla. Humanitaariseen apuun kohdennettiin vuonna 2017 yhteensä 94 miljoonaa euroa.

Suomen kehitysyhteistyömäärärahojen bktl-osuus (kuvassa ODA/BKTL) on vuonna 2018 0,38% ja vuosina 2019-21 arviolta 0,37%. Vaikka määrärahat kasvavat hieman, talous kasvaa suhteessa nopeammin ja bktl-osuuden arvioidaan pienenevän nykyisestään.

YK:n tavoite on, että köyhimmille maille ohjattaisiin apuna 0,15-0,2% kansantulosta. Suomen bktl-osuus vähiten kehittyneille maille (Least Developed Countries eli LDC-maat, kuvassa LDC/BKTL) vuonna 2017 oli 0,13%. Vuonna 2015 rahoitusosuus oli 0,18%, mutta osuus putosi seuraavina vuosina suurten määrärahaleikkausten myötä. Suomi on edelleen sitoutunut 0,2% tavoitteeseen ja pyrkii sitä kohti.

Kehitysyhteismäärärahat vastaavat noin 70% vähiten kehittyneiden maiden ulkoisesta rahoituksesta. OECD kannustaa jäsenmaitaan käyttämään kehitysyhteistyömäärärahoja tehokkaammin köyhimmissä maissa yksityisten investointien ja paikallisten verovarojen mobilisoimiseksi.

Suomella, kuten muillakin teollisuusmailla, on velvollisuus tukea kehittyvien maiden ilmastosopimukseen liittyvää raportointia sekä näiden toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi. Kaikessa Suomen kehitysyhteistyössä tähdätään ilmastonmuutoksen hillintään, samoin kuin siihen sopeutumisen ja varautumisen tukemiseen.

Suomen ilmastorahoituksen päätrendi on ollut kasvava 2000-luvulla. Kööpenhaminan ilmastokokouksen yhteydessä vuonna 2009 sovittiin ns. lyhyen aikavälin ilmastorahoituksesta. Tällöin kehittyneet maat yhdessä sitoutuivat rahoittamaan kehittyvien maiden ilmastotoimia vuosina 2010-2012 yhteensä 30 miljardilla Yhdysvaltain dollarilla. EU lupasi osuudekseen yhteensä 7,2 miljardia euroa, josta Suomi sitoutui 110 miljoonan euron osuuteen. Koska tähän sitoumukseen ei ollut pystytty varautumaan etukäteen, tämä näkyy piikkinä graafissa vuoden 2012 kohdalla. Pariisin ilmastoneuvotteluissa puolestaan sovittiin, että vuoteen 2020 mennessä kehittyneiden maiden mobilisoima rahoitus vuositasolla nostetaan sataan miljardiin Yhdysvaltain dollariin.

Ennätysvuosia ovat olleet 2014 ja 2015, jolloin ilmastorahoituksen suuruus oli noin 115 miljoonaa euroa vuosittain (bktl-osuus 0,05-0,06%). Vuonna 2016 tapahtui raju pudotus ja Suomen rahoitus oli yhteensä vain noin 43 miljoonaa euroa (bktl-osuus 0,02%), mikä heijastelee kehitysyhteistyömäärärahoihin tehtyjä leikkauksia. Vuosina 2013 ja 2014 Suomi allokoi päästöoikeuksien huutokaupoista kertyneet tulot kehitysyhteistyöhön. Tätä käytettiin mm. Vihreän ilmastorahaston tuen maksuun 2015, mikä osaltaan nosti tuen tasoa.

Ilmastorahoitusluvussa ei näy uudesta finanssisijoitusmäärärahasta Finnfundille vuonna 2016 kohdennettu lisätuki. Finnfundilla on vahva mandaatti tehdä ilmastohankkeita, mutta teknisesti ottaen hankkeet raportoidaan vasta sitä mukaa, kun Finnfund tekee maksatuksia. Pudotuksen jälkeistä kasvua tukee myös Suomen ja Kansainvälisen rahoitusyhtiön IFC:n lokakuussa 2017 perustama yhteinen ilmastorahasto, joka tukee uusiutuvan ja puhtaan energian ratkaisuja sekä ilmastohankkeita kehittyvissä maissa. Suomi kanavoi kaikkiaan 114 miljoonaa euroa rahastoon, jonka kesto on 25 vuotta.

Ilmastopoliittisesti yksi tärkeistä tavoitteista on tuen jakaminen tasaisesti sopeutumiseen ja hillintään. Suomen tuki on jo pitkään ollut lähellä tasaista jakaumaa, hillinnän ollessa vuositasolla kuitenkin hieman suurempi. Tulevina vuosina sopeutumisen osuuden ennakoidaan laskevan sijoitusmuotoisen tuen lisääntyessä. Ilmastorahoituksen osalta vuosi 2016 on viimeinen valmis raportointivuosi. Vuoden 2016 pudotuksen jälkeen pääsuunta tullee olemaan kasvava, mutta vuosivaihtelu on todennäköistä.

Suomen osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan jatkuu vahvana

Heinäkuussa 2016 valtioneuvosto hyväksyi ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon, jossa ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteeksi asetettiin kestävän kehityksen ml. rauhanomaisten yhteiskuntien ja ihmisoikeuksien edistäminen. Aktiivinen osallistuminen kansainväliseen yhteistyöhön ja kansainvälisten ongelmien ratkaisuun on Suomen etujen mukaista ja osa Suomen globaalin vastuun kantamista.

Suomen osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan

Suomi osallistuu kansainvälisten kriisien hallintaan tai niiden välittömään ennaltaehkäisyyn tai jälkihoitoon sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan keinoin. Tavoitteena on rauhan ja turvallisuuden edistäminen, joka puolestaan luo edellytykset kestävälle kehitykselle. Kestävä kehitys myös edesauttaa yhteiskunnan kokonaisvaltaista turvallisuutta.

Oheinen kartta kertoo suomalaisten sotilaiden ja siviiliasiantuntijoiden lukumäärän eri kriisinhallintaoperaatioissa maailmalla. Osallistumisluvut vaihtelevat jonkin verran kuukausittain johtuen pääosin rotaatioista sotilaallisissa kriisinhallintaoperaatioissa. Viimeisten vuosien aikana suuria muutoksia ei ole ollut.

Hallitusohjelman mukaan Suomi jatkaa aktiivista osallistumistaan kansainväliseen kriisinhallintaan. Tavoitteena on nykyisen osallistumistason eli noin 500 sotilaan ja 130 siviiliasiantuntijan ylläpitäminen.  Suomi pyrkii kasvattamaan naisten osuutta siviilikriisinhallinnassa. Tällä hetkellä noin 40 prosenttia suomalaisista siviilikriisinhallinnan asiantuntijoista on naisia. Suomen osallistujamäärä siviilikriisinhallintaoperaatioihin on väkilukuun nähden EU-maista suurin.

Suomen osallistumista kriisinhallintaan koskevaa karttaa voisi kehittää kokonaisvaltaisemmaksi siten, että siitä ilmenisivät sotilas- ja siviilikriisinhallintatoimien lisäksi myös Suomen tukemat rauhanvälitystoimet sekä kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu. Tämä työ on parhaillaan käynnissä.

Indikaattoreihin ja tulkintaan liittyvät varaukset sekä tarpeet lisätutkimukselle

Globaali vastuu ja johdonmukaisuus ovat monitulkintainen ja monimutkainen kokonaisuus, joten myös sopivien indikaattoreiden valinta on haaste. Absoluuttista johdonmukaisuutta ei voida koskaan saavuttaa, koska pohjimmiltaan kyse on eri intressien ja tavoitteiden yhteensovittamisesta. Tärkeää on ottaa askelia eteenpäin ja hyödyntää mahdollisuudet indikaattorityön kehittämiseen.

Valtioneuvosto päätti Agenda 2030 -selonteossa laatia kokonaisvaltaisen arvion siitä, miten Suomen ulkopolitiikka eri hallinnonaloilla edistää kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista ja miten toiminnan johdonmukaisuutta kestävän kehityksen edistämiseksi Suomen rajojen ulkopuolella voitaisiin kehittää.  Arvion on tarkoitus valmistua helmikuussa 2019. Siihen sisältyvät suositukset ovat tärkeä osa politiikkajohdonmukaisuuden kehittämistä.

Vielä ei ole olemassa seurantaan soveltuvaa indikaattoria, joka kuvaisi tuonnin kautta syntyvää suomalaisen kulutuksen ja tuotannon vaikutusta globaaliin resurssien käyttöön. Tarve tällaiselle indikaattorille on ilmeinen. Yritysten vesijalanjälki, jota parhaillaan kehitetään tänä vuonna käynnistetyn vesivastuusitoumuksen avulla, on hyvä esimerkki mahdollisesta tulevaisuuden indikaattorista.

Suomessa otetaan jatkuvasti käyttöön ja kehitetään uusia resurssitehokkaita ja päästöjen määrää hillitseviä uusia teknologioita ja menetelmiä. Suomessa kehitettävät kestävää kehitystä edistävät teknologiset tai sosiaaliset innovaatiot voivat tarjota ratkaisuja myös globaaleihin haasteisiin. Olisi hyödyllistä tarkastella, miten innovatiivisten, materiaalitehokkaiden ja kiertotalouden ratkaisujen leviäminen osana Suomen vientiä vaikuttaa erilaisiin materiaalivirtoihin. Näihin tarkasteluihin ei ole vielä sopivaa indikaattoria.

Suomen globaalista vastuusta kertoo myös osa muiden korien indikaattoreista. Hyviä esimerkkejä ovat kulutuksen jalanjälki, kasvihuonekaasupäästöt ja -poistumat, kiintiöpakolaisten määrät sekä työelämän globaali vastuu

***

Tulkintatekstin on koonnut Pasi Pöysäri ulkoministeriöstä.

Lähteet

Commitment to Development Index: https://www.cgdev.org/cdi-2017/country/FIN 

Suomen vienti ja tuonti tonneittain: http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__ymp__kanma/statfin_kanma_pxt_001.px/?rxid=35f04bda-643a-47cb-bce6-544939cf75d4

Suomen kehitysyhteistyö vuonna 2017: http://um.fi/Public/default.aspx?contentid=373893&contentlan=1&culture=fi-FI

Suomen osallistuminen kriisinhallintaan: http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=49302&contentlan=1&culture=fi-FI

Kommentit
Lisää kommentti
Eeva Primmer
Politiikkakoherenssia voisi käsitellä kunnianhimoisemmin.

Poltiikan johdonmukaisuus -politiikkakoherenssi- on kaikki kestävän kehityksen tavoitteet ylittävät tavoite, mutta arvatenkin kaikkien tavoitteiden keskinäinen koherenssi ei ole mahdollinen. Koherenssia onkin arvioitava yhtä tai muutamaa tavoitetta vasten tai verraten muutamia politiikkasektoreita kerrallaan, esimerkiksi eri ohjauskeinojen vaikutuksia köyhyyden vähentämiseen, ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tai kaikille jakautuvaa talouskasvua vasten. Tällaisista arvioista löytyviä epäjohdomukaisuuksia tulisi tarkastella kriittisesti ja ratkoa niitä yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Kirjoitettu 8.5.2018 13:14.
Anna-Stiina Lundqvist
Läpi hallituskauden jättimäisiä, äkillisiä kehitysyhteistyöleikkauksia on perusteltu talouden taantumalla sekä lupailtu rahoituksen nousevan nousukauden alkaessa. Näin ei ole kuitenkaan käynyt – 0,37%:llaan Suomi on tällä hetkellä lähes kolmasosassa esimerkiksi Ruotsin rahoitustasosta. Sen lisäksi, että Suomella on matkaa 0,7 -sitoumuksensa saavuttamiseen, on tilanne ristiriitainen tällä hallituskaudella tehdyn Agenda 2030 -sitoumuksen kanssa.

Kehitysyhteistyön leikkaukset kohdistettiin varsinaiseen kehitysyhteistyöhön, eli toimintaan, jonka moni suomalaisista mieltää perinteisenä köyhyyden vähentämistyönä – tukena kehitysmaiden koulutukselle, terveydenhuollolle ja demokratian vahvistamiselle. Samaan aikaan muiden kehitysyhteistyöksi raportoitavien kulujen osuus on noussut merkittävästi. Vaikka Suomi korostaa kehityspolitiikassaan naisten ja tyttöjen oikeuksia, leikattiin näissä teemoissa toimivien YK-järjestöjen yleistukia rajusti.

Verotus on keskeinen osa globaalia vastuuta. Suomen tuki kehitysmaiden verojärjestelmille on hyvä asia. Samalla Suomen on kuitenkin edistettävä verovälttelyn mahdollistavien porsaanreikien tukkimista sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Suomen tulee myös tukea YK:n roolin vahvistamista kansainvälisessä verotusta koskevassa yhteistyössä ja sen alaisia hallitustenvälisiä neuvotteluita, jotta kaikilla mailla on mahdollisuus osallistua verojärjestelmän uudistamiseen.

Globaalikorin tulkinnassa tuodaan esille investoinnit ja ne hyvät asiat, joita Suomi voi investoimalla tuottaa. Ulkomaisia investointeja voi myös seurata. Tämä seuranta osoittaisi, että käytännössä Suomen investoinnit LDC-maihin ovat olemattomia. Toisaalta tuotantoketjujen ulottuessa useisiin maihin, joissa työoloista ja muista ihmisoikeuksista ei huolehdita yhtä hyvin kuin meillä, on tärkeää varmistaa lainsäädännöllä, että kaikki yritykset huomioivat ihmisoikeudet.

Nykyhallitus lopetti ensitöikseen EU:n päästöhuutokauppatulojen ohjaamisen kehitys- ja ilmastotoimiin. Päätös on tehnyt merkittävän loven rahoitukseen. Päästökaupan ajatuksena on saada saastuttajat maksamaan tuottamistaan päästöistä. Nyt Suomi sen sijaan maksaa saastuttajille. On huolestuttavaa, että Suomen tuki ilmastonmuutokseen sopeutumiseen on vähentynyt: Vaikka Suomi ilmoittaa olevansa vähiten kehittyneitä maita tukevien rahastojen vakituinen tukija, ei niille maksettu esimerkiksi vuonna 2016 lainkaan tukea.
Kirjoitettu 9.5.2018 14:22.
Niko H Humalisto
Sikäli kun haluamme arvioida globaalivastuutamme, pitäisikö meidän myös seurata jonkinlaisin indikaattorein, mitä suomalaiset sijoitukset tukevat? Uusiutuvaa energiaa vai fossiilista? Aseita vai ruokaturvaa? Tarve vaikuttavuussijoittamiselle on puhuttanut voimakkaasti esille YK:ssa (http://www.un.org/esa/ffd/ffdforum/2018-ffd-forum/outcome.html). Vastaavasti EU on vahvasti mukana prosessissa, jonka tarkoituksena on kanavoida sijoituksia kohteisiin, jotka tukevat SDG ja ilmastotavoitteiden saavuttamista (https://ec.europa.eu/info/sites/info/files/180131-sustainable-finance-final-report_en.pdf). Päämäärä on perusteltu: vuotuinen rahan tarve SDG:iden saavuttamiselle taitaa olla noin 1,4 biljoonaa. Olisiko siis mahdollista kehittää mittaria sille, kuinka suuri osa suomalaisten yksityisten toimijoiden ja yhteisöjen tekemistä sijoituksista pyrkii kohti kehitysvaikutuksia, joita SDGt tai Pariisin ilmastosopimus havittelee?
Kirjoitettu 9.5.2018 20:05.
Jussi Kanner
Kestävää kehitystä tukeva politiikkajohdonmukaisuus (Policy Coherence for Sustainable Development, PCSD) on tunnustettu Agenda 2030:n toimeenpanon ja kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisen kannalta välttämättömäksi periaatteeksi. Tiivistettynä se tarkoittaa, että kaiken politiikan pitäisi huomioida vaikutukset kestävän kehityksen edellytyksiin 1) tässä ja nyt, 2) tuleville sukupolville ja 3) muilla alueilla – ja vieläpä kestävän kehityksen sosiaalisen, ympäristöllisen ja taloudellisen ulottuvuuden tasapainottaen.

OECD:n PCSD Partnership julkaisi viime vuonna raportin, jossa käsiteltiin johdonmukaisuuden mittaamista. Raportin mukaan johdonmukaisuuden toteutumista arvioitaessa pitäisi käyttää rinnakkain kolmenlaisia indikaattoreita, jotka mittaisivat: 1) hallinnollisia mekanismeja johdonmukaisuuden edistämiseksi, 2) politiikkojen välisiä vuorovaikutuksia ja 3) politiikkojen vaikutuksia. Kestävä kehitys -sivuston koreissa indikaattorit mittaavat ennen kaikkea politiikkojen vaikutuksia. Sen lisäksi valtionhallinnossa pitäisi olla omat mittarit mekanismeille ja politiikkojen välisille vuorovaikutuksille.

Kestävää kehitystä tukevalle politiikkajohdonmukaisuuden toteutumiselle ei siis ole tarkoituksenmukaista etsiä yhtä ja ainoaa mittaria, vaan se pitäisi omaksua ajattelutavaksi, joka ohjaa indikaattorien valintaa kaikissa koreissa. Globaalin vastuun pitäisi näkyä kaikissa koreissa indikaattoreina, jotka mittaavat Suomen toiminnan vaikutuksia muilla alueilla. Kuten tulkintatekstissä mainitaan, tällaiset on jo yhteiskunnallista eriarvoisuutta, resurssiviisasta taloutta ja hiilineutraalia yhteiskuntaa, julkisia hankintoja ja kuluttamista ja työelämän laatua ja muutosta koskevissa koreissa.

OECD PCSD Partnership: http://www.oecd.org/pcd/thepcsdpartnership.htm
PCSD Partnership Report 2017: https://read.oecd-ilibrary.org/development/policy-coherence-for-sustainable-development-2017_9789264272576-en
SaferGloben
Kirjoitettu 22.5.2018 9:33.
Jussi Kanner
Globaalin vastuun näkökulmasta on hyvä, että indikaattoreihin on valittu mittareita ulkopolitiikan eri osa-alueilta: kehityspolitiikasta, siviilikriisinhallinnasta ja kauppapolitiikasta. Yksi hyvä mittari näiden politiikkojen johdonmukaisuudella olisi Suomen asevientiluvat sotaa käyviin ja ihmisoikeuksia rikkoviin maihin. Tästä saisi tietoa esimerkiksi SaferGloben asevalvontaraporteista.

Koriin valittu CDI:n indeksi alleviivaa hyvin kauppapolitiikan oletettujen vaikutusten ideologisuutta. Indeksin oletuksena on, että kaupan avoimuus on lähtökohtaisesti myönteistä kestävälle kehitykselle, jolloin pisteitä saa tullien ja maataloustukien alentamisesta ja palvelujen kaupan avaamisesta. Vaikutukset eivät kuitenkaan ole lainkaan näin yksioikoisia, vaan ne toimina saattavat jopa olla haitaksi kestävälle kehitykselle. Esimerkiksi Maailman ruokaturvakomitean kansalaisyhteiskuntamekanismi on nostanut esiin paikallisten ja maan sisäisten markkinoiden huomattavaa merkitystä ruokaturvalle kansainväliseen kauppaan verrattuna. Kansainvälisen kaupan avaaminen ja kasvattaminen voi jopa vaikeuttaa paikallisten ja alueellisten markkinoiden toimintaa, joka olisi sosiaalisen ja ympäristöllisen kestävyyden kannalta suotuisampaa.

Lopuksi, Suomi voi kantaa globaalia vastuuta vaikuttamalla myös Euroopan unionin kehitysyhteistyön rahoituksen määrään. Kun Suomen kehitysyhteistyömäärärahat olivat vuonna 2017 alle miljardi euroa, ohjattiin vuonna 2016 EU:n instituutioiden kautta kehitysyhteistyöhön 15,6 miljardia euroa. EU on myös alueena jäljessä sen 0,7-sitoumuksesta: sen yhteenlaskettu kehitysyhteistyöpotti oli 0,50 % alueen BKTL:stä. Vaikuttamalla EU:n kehitysyhteistyön tuleviin määrärahoihin voi Suomi siis auttaa koko EU-aluetta kantamaan globaalin vastuunsa paremmin. Eurooppalaiset kansalaisjärjestöt seuraavat EU-alueen kehitysrahoitusta vuosittaisessa AidWatch-raportissaan.

SaferGloben asevalvontaraportti: https://saferglobe.fi/armsreport/
Maailman ruokaturvakomitean kansalaisyhteiskuntamekanismin raportti: http://www.csm4cfs.org/wp-content/uploads/2016/10/English-CONNECTING-SMALLHOLDERS-TO-MARKETS.pdf
CONCORDin AidWatch 2017 -raportti: https://concordeurope.org/2017/10/17/aidwatch-report-2017/

Tämä ja edellinen kommentti on lähetetty Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehyksen puolesta.
Kirjoitettu 22.5.2018 9:37.
Kaisa Korhonen-Kurki
Helsingin yliopiston kestävyystieteiden instituutti HELSUS järjesti 8.5. keskustelutilaisuuden tämän seurantakorin aiheista. Keskustelun yhteenveto löytyy osoitteesta https://www.helsinki.fi/sites/default/files/atoms/files/yhteenveto.toukokuu.pdf

Keskustelussa toivottiin laadullista arviota enemmän mukaan tulkintatekstiin. Esimerkiksi, miten naiset ja tytöt huomioidaan. Lisäksi tärkeänä huomiona tuotiin esiin, että muidenkin korien tulkintateksteissä olisi hyvä tuoda esiin myös globaaleja linkityksiä. Esimerkiksi hiilijalanjäljen kohdalla voisi hyvin pohtia, miten se liittyy globaaliin vastuuseen. Lisäksi globaalit indikaattorit, EU:n indikaattorit ja Suomen indikaattorit tulisi linjata tai suhteuttaa toisiinsa
Kirjoitettu 24.5.2018 9:37.
Rilli Lappalainen
Johdonmukaisuus alkaa vihdoin näkyä ja kuulua yhä enemmän niin poliittisissa linjauksissa kuin puheissakin. Nyt myös johdonmukaisuutta koskevan kestävän kehityksen tavoitteen 17.14 mittaamista on vihdoin ryhdytty kehittämään. Kehitysmaissa johdonmukaisuuskysymyksistä keskustellaan jopa enemmän kuin rikkaissa maissa. Syy erolle on ilmeinen: tarve saada kehitystä aikaa nopeasti on suurempi kuin meillä, joilla kaiken jo pitäisi olla kunnossa. Kiinnostavia malleja löytyy esimerkiksi Mongoliasta ja Guatemalasta, joissa molemmissa kestävä kehitys on kansallisten kehityssuunnitelmien selkärankana. Tätä ajatusta meillä Suomessakin on esittänyt suurin oppositiopuolue SDP.
OECD on kansainvälisistä organisaatioista pisimpään tehnyt työtä johdonmukaisuuskysymysten parissa. Kehys on ollut yksi harvoista kansalaisjärjestöistä mukana tässä työssä. Viime aikoina mukaan on tullut myös tutkimuslaitoksia eri puolilta maailmaa kehittämään erilaisia työkaluja tukemaan johdonmukaisuutta hallinnonalojen välillä. Saksan kehityspoliittinen instituutti vetää parhaillaan hanketta, jossa rakennetaan työkaluja seuraamaan johdonmukaisuutta kestävän kehityksen tavoitteiden ja Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanossa. Espanjalainen parlamento2030.org-hanke taas rakentaa työkalua, jolla voidaan seurata parlamentin työn johdonmukaisuutta. Aasian ja Tyynenmeren alueen talous- ja sosiaalikomissio UNESCAP kehittää tapoja toimeenpanna kokonaisvaltaisesti ja johdonmukaisesti kestävän kehityksen tavoite 6 eli veden saanti ja sanitaatio.

Johdonmukaisuutta pitää pystyä myös mittaamaan. Kestävän kehityksen alatavoite 17.14 on tavoitteena tuore, joten myös indikaattorien kehitys on alkuvaiheessa. Tällä hetkellä sitä mitataan globaalisti tarkastelemalla ainoastaan sitä, kuinka moni maa on rakentanut oman seurantajärjestelmänsä johdonmukaisuudelle. Mittaamista on nyt ryhdytty konkretisoimaan UNEPin vetämässä työryhmässä,jossa Kehys on mukana. Työ on vasta alussa, mutta indikaattori näyttää kehittyvän kolmiosaiseksi:poliittinen sitoutuminen, hallinnonalojen välinen mekanismi ja sidosryhmien laaja-alainen osallistuminen. Indikaattoreiden rinnalla tulisi myös pohtia, onko johdonmukaisuus sittenkin ensisijaisesti johtajuus- ja valtakysymys. Johdonmukaisuuden toteutumiseksi eri tahojen tulisi sitoutua yhteiseen tavoitteeseen ja toimeenpanoon. Tämä vaatii kompromissia, josta kaikki kokevat jollain tapaa hyötyvänsä. Ja siihen tarvitaan viisasta johtajuutta, joka kannustaa liikkumaan yhteen suuntaan.
Kirjoitettu 23.7.2018 12:14.
Mitä-verkosto
Mitä-verkosto on Plan International Suomen alainen nuorten aikuisten vaikuttamisyhteisö. Verkosto keskittyy erityisesti globaaleihin kehityskysymyksiin tyttöjen oikeuksien näkökulmasta. Tänä vuonna Mitä-verkoston teemana ovat seksuaali- ja lisääntymisoikeudet. Mitä-verkostossa haluamme nostaa keskusteluun ihmisten kokemuksia ehkäisystä niin Suomessa kuin maailmalla. Olemme keränneet Ehkäisytalkoot-verkkosivulla tarinoita ehkäisyyn liittyen, joiden kautta haluamme tuoda esille nuorten ajatuksia kestävään kehitykseen ja seksuaalioikeuksiin liittyen ja ottaa niiden pohjalta kantaa Agendan seurantakoreihin.

Mitä-verkosto vaatii kehitysyhteistyörahoituksen nostamista 0,7%:iin bruttokansantulosta. Kehitysyhteistyörahoituksella tulee tukea hankkeita, jotka pyrkivät edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa. Erityisen tärkeää on edelleen ohjata kehitysyhteistyörahoitusta seksuaali- ja lisääntymisterveyttä edistäviin hankkeisiin. Tähän liittyy esimerkiksi ehkäisyn saatavuuden sekä tiedon lisääminen. Ehkäisyllä ja tiedolla voidaan osaltaan vähentää äitiyskuolemien määrää. Nuorilla tytöillä on suurempi riski kuolla raskauteen ja synnytykseen kuin aikuisilla naisilla. Ehkäisyn ja tiedon avulla voidaan mahdollistaa se, että tytöt voivat itse päättää milloin he haluavat hankkia lapsia.

Tieto ja ehkäisy ovat myös avainasemassa ilmastonmuutoksen ehkäisemisessä. Tiedon ja ehkäisyn saatavuudella on pitkällä aikavälillä vaikutusta syntyvyyteen. Ehkäisyllä voidaan varmistaa se, että jokainen nainen saa päättää omasta lapsiluvustaan. Perhesuunnittelulla voidaan hidastaa väestönkasvua kestävälle tasolle vähentämällä syntyvyyttä. Tällä on merkitystä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä.
Kirjoitettu 16.10.2018 19:04.
Selaa blogin artikkeleita