Kehittyvät maat huomioidaan hyvin Suomen kauppapolitiikassa. Center for Global Development -kansalaisjärjestö asettaa vuosittain maailman 27 rikkainta maata järjestykseen arvioimalla näiden sitoutumista köyhimmissä maissa asuvien ihmisten aseman parantamiseen Commitment to Development -indeksillä (CDI). Indeksin kauppapolitiikkaa koskeva osuus valittiin globaalikorin indikaattoriksi, koska on ensiarvoisen tärkeää, että kehittyvät maat osallistuvat ja hyötyvät kansainvälisestä kaupasta. Indeksi koostuu neljästä kokonaisuudesta 1) tuontitullit kehitysmaille (paino 40%); 2) tuonnin sääntely (paino 25%); 3) palveluiden kaupan avoimuus (paino 25%) 4) maataloustuet (paino 10%). Kehittyvien maiden, erityisesti vähiten kehittyneiden maiden viennin ja markkinoillepääsyn edistäminen on kirjattu myös YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin.
Suomen nykytilanne
Suomi sai CDI:n kauppapolitiikkaa mittaavassa indeksissä arvon 5.30 vuonna 2018, kun se edellisenä vuonna oli 5.37. Kaupan osalta Suomi sijoittui indeksissä yhdeksänneksi vuonna 2018. Suomen edellä olevat maat ovat muita EU:n jäsenmaita sekä Australia ja Uusi-Seelanti. Suomen edellä olevien EU:n jäsenmaiden parempi sijoitus indeksissä selittyy lähinnä paremmilla palvelukaupan avoimuuden luvuilla.
Suomen viimeaikainen kehitys
Kauppapolitiikka on tärkeä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Suomi osallistuu aktiivisesti EU:n vapaakauppasopimusten kauppaa ja kestävää kehitystä koskevien kirjausten toimeenpanoon ml. edistämällä ympäristötuotteiden vientiä ja toimimalla aktiivisesti fossiilisten polttoaineiden tukien eliminoimiseksi kansainvälisellä tasolla. Kauppapolitiikalla voidaan edistää myös kehittyvien maiden tuotteiden parempaa markkinoillepääsyä, jotta nämä voisivat integroitua paremmin globaaleihin arvoketjuihin. Osana EU:n yhteistä kauppapolitiikkaa Suomi myöntää kehittyville maille yksipuolisesti tullietuuksia.
Suomen kehitystrendi korissa on lievästi nouseva. Suomen sijoitus on vaihdellut 12. ja 8. sijan välillä vuosina 2003-2018. Arvioinnin alkuvuosina 2003-2004 Suomen indeksiarvo oli keskimäärin 4.55. Suomi sijoittui verrokkimaiden kärkikolmannekseen parina viime vuonna ja ollut parhaimman 50 prosentin maajoukossa vuodesta 2003.
Tavarakaupan tullien osalta Suomen arvo on EU:n yhteisen kauppapolitiikan myötä linjassa muiden EU-maiden kanssa. Maataloustukien osalta Suomi saa mediaania paremman tuloksen, kun maataloustuet on suhteutettu maataloustuotannon arvoon. Indeksistä puuttuvat Suomen kansalliset maataloustuet. Kansallisten tukien huomioon ottaminen heikentäisi indeksin arvoa hieman, mutta parantaisi kehitystä, sillä kansallisten tukien määrä on merkittävästi laskenut tarkasteluajanjaksolla.
Tuonnin sääntelyä mittaavassa kokonaisuudessa arvioidaan vaadittavien tuontiasiakirjojen lisäksi rahtikontin tuomiseen vievää aikaa ja kustannuksia. Tässä Suomen tulos on mediaania parempi.
Palvelukauppa tarkasteltaessa Suomen tulos on mediaanin alle. Tämä johtuu mm. maahantuloa koskevista määräyksistä ja menettelyistä sekä yritysten johtohenkilöitä koskevista asuinpaikkavaatimuksista. Palvelukaupan avaaminen parantaisi Suomen tulosta indeksissä.
Suomi tavoittelee resurssiviisasta kiertotaloutta
Suomen kansantalous perustuu ulkomaankauppaan, joka on kasvanut pitkällä aikavälillä varsin tasaisesti. Kyse ei ole vain euromääräisestä kasvusta, vaan myös kauppa tonneissa mitattuna on kasvanut, joskin viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana kehitys on ollut melko lailla muuttumatonta. Ulkomaisten suorien panosten tonnimäärä on ollut aina tavaraviennin tonnimäärää suurempaa. Suomi toisin sanoen tuo merkittäviä määriä materiaaleja ulkomailta. Viime vuosina palvelujen vienti on kasvanut huomattavasti nopeammin kuin tavaravienti, ja palvelukaupan osuus kaupasta on nousussa. Viime vuoteen verrattuna ei ole tapahtunut merkittävää muutosta.
Suomen nykytilanne
Suomi tuo ulkomailta erityisesti fossiilisia energiamateriaaleja sekä metalleja ja mineraaleja, kun taas Suomesta viedään muihin maihin merkittävästi uusiutuvaa puuta, puusta jalostettuja tuotteita sekä biomassaa ja biomassatuotteita. Tuoduissa fossiilisissa energiamateriaaleissa korostuvat kivihiili ja raakaöljy, joista viimeksi mainitusta huomattava osa viedään jalosteena eteenpäin. Koska fossiilisten polttoaineiden käytön nopea vähentäminen on välttämätöntä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, on odotettavissa, että fossiilisten materiaalien tuonti vähenee.
Moniin tuotteisiin sisältyy materiaalien ns. piilovirtoja. Tuonnin piilovirrat muodostuvat niistä tuontituotteiden ottoon ja valmistukseen ulkomailla käytetyistä suorista aine- ja energiapanoksista, jotka eivät näy raaka-aineiden ja tuotteiden painossa. Piilovirtoihin voidaan laskea mm. tuotteen vientimaassa aiheutetut kasvihuonepäästöt ja maankäyttö. Tuonnin piilovirrat voivat olla moninkertaiset suoriin panoksiin verrattuna. Piilovirtojen tonnimäärä sinänsä ei kuitenkaan vielä kerro, miten kestävästi tuote tai raaka-aine on valmistettu, sillä tuotanto-olosuhteet voivat vaihdella paljonkin maasta toiseen ja maan sisällä jopa tehtaasta toiseen.
On tärkeä tiedostaa, että kasvaneen ulkomaankaupan myötä huomattava osa suomalaisten ympäristövaikutuksista syntyy maamme rajojen ulkopuolella. Toisaalta monet Suomeen tuotavista tuotteista jalostetaan edelleen vientituotteiksi. Koska tuotanto Suomessa on keskimäärin ekologisesti ja sosiaalisesti kestävämpää kuin monissa muissa maissa, pelkkien materiaalivirtojen tarkastelusta ei voi tehdä yksiselitteisiä kielteisiä tai myönteisiäkään päätelmiä.
Vertailu verrokkimaihin
Vaikka maakohtaisten materiaalivirtojen suora vertaaminen on haastavaa kansantalouksien vaihtelevan luonteen vuoksi, yleisesti voidaan sanoa, että Suomen ulkomaankaupan materiaalivirrat ovat pienelle maalle merkittäviä. Kaiken kaikkiaan Suomen erikoistuminen öljynjalostuksen ja metsäteollisuuden kaltaisiin aloihin näkyy laajoina materiaalivirtoina. Tätä kehitystä tukee myös Suomessa viime vuosina voimakkaasti kasvanut kaivosteollisuus, jossa liikkuvat suuret materiaalimassat.
Suomi on monien muiden maiden tavoin ulkoistanut raaka-ainetuotantoa ja työvoimaintensiivisten tuotteiden valmistusta maihin, joilla on suhteellinen etu puolellaan tai joilla on sellaisia luonnonvaroja, jotka Suomesta puuttuvat.
Kansainvälisen Resurssipaneelin (International Resource Panel, Global Resources Outlook 2019) mukaan kehittyneiden maiden asukkaiden materiaalijalanjäljet ovat 60% korkeammat kuin ylemmän tason kehittyvien maiden, ja 13 kertaa suuremmat kuin alhaisen kehitystason maiden jalanjäljet.
Vertailu tavoitetasoihin
Globaalisti ei ole asetettu suoria resurssitehokkuuden tavoitteita. Kestävän kehityksen tavoite 12 eli vastuullinen kuluttaminen, joka liittyy kestävään tuotantoon ja kulutukseen, asettaa maille epäsuorasti velvoitteita.
Suomi on Sitran johdolla ensimmäisenä maana maailmassa kehittänyt oman kansallisen kiertotaloustiekartan vuonna 2016, jonka tavoitteena on resurssitehokas ja hiilineutraali Suomi. Vuonna 2018-2019 tätä on päivitetty, ja Kiertotalous 2.0 tiekartassa tavoitellaan neljä siirtymää: 1) Kilpailukyvyn ja elinvoiman perusta uusiksi, jolloin kiertotalouden ratkaisut nostetaan kilpailukyvyn ja talouden kasvustrategian keskiöön, 2) Siirrytään vähähiiliseen energiaan, 3) Luonnonvaroihin suhtaudutaan niukkuutena, ja 4) Yksilötasolla siirrytään uudenlaiseen suhtautumiseen omistamiseen, niin kulttuurisesti, verotuksellisesti kuin tulonjaonkin kannalta.
Globaalin vastuun kantaminen kehitysrahoituksen kautta: Suomen kehitysyhteistyömäärärahojen osuus bruttokansantulosta on kaukana 0,7% tavoitteesta
Suomen nykytilanne
Suomi on sitoutunut YK:ssa ja EU:ssa asetettuun tavoitteeseen käyttää 0,7% bruttokansantulosta (bktl) kehitysyhteistyöhön sekä suuntaamaan 0,2% vähiten kehittyneille maille. Suomi käytti vuonna 2018 kehitysyhteistyöhön 833 miljoonaa euroa (0,36% bktl:stä) ja oli EU-maista yhdeksänneksi suurin kehitysrahoittaja. Suomen kehitysyhteistyöksi laskettavien menojen määrä laski reaalisesti 14,6% vuonna 2018 edellisvuoteen verrattuna. Tuki vähiten kehittyneille maille (Least Developed Country, LDC) oli 0,11% bktl:stä (vuonna 2017: 0,12%). Kehitysrahoitustavoitteiden saavuttaminen edellyttää vaalikaudet ylittävää sitoutumista. Suomi on viime vuosina jäänyt kehitysrahoituksen osalta jälkeen muista Pohjoismaista.
Suomen ja muiden avunantajien kehittyville maille antama tuki on kuitenkin edistänyt kehitystavoitteiden saavuttamista. Äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten osuus maailman väestöstä on puolittunut vuodesta 1990. Valtaosa tytöistä ja pojista pääsee kouluun. Äitien ja alle viisivuotiaiden lasten kuolemat ovat vähentyneet merkittävästi. Ilman vesihuoltoa elävien ihmisten määrä on puolittunut. Valtaosassa kehittyviä maita talouden perusta on vahvistunut, kehitysavun osuus tuloista on laskenut ja maat saavat rahoitusta kehityksensä tueksi muullakin tavoin. Esimerkiksi yksityisillä investoinneilla on useissa yhteyksissä moninkertainen vaikutus kehittyvien maiden kestävän kehityksen edistämisessä.
Suomen viimeaikainen kehitys
Suomi on sitoutunut pitkällä aikavälillä nostamaan kehitysyhteistyömäärärahansa 0,7%:iin bruttokansantulosta. Lähelle tavoitetta päästiin vuonna 2014, jolloin bktl-osuus oli 0,59%. Vuoden 2016 leikkaukset osana julkisen talouden tasapainotusta muuttivat tilannetta merkittävästi.
Vuonna 2018 Suomen kehitysyhteistyöksi laskettavien menojen määrä laski reaalisesti 14,6% edellisvuoteen verrattuna. Suomen menojen määrä ja bruttokansantulo-osuus laskivat pääasiassa kolmesta syystä. Ensinnäkin kehityspoliittisten finanssisijoitusten toteuma laski edellisvuodesta 68 miljoonaa euroa. Toiseksi pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin liittyvät kehitysyhteistyöksi laskettavat kulut (48 miljoonaa euroa) laskivat edellisvuodesta noin 20 miljoonaa euroa. Kolmanneksi Suomen osuus EU:n kehitysyhteistyöbudjetista (136 miljoonaa euroa) laski 26 miljoonaa euroa vuodesta 2017. Vuonna 2018 kehitysyhteistyön maksatuksia oli kaikkiaan 129 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2017.
OECD:n kehitysapukomitean jäsenmaista kehitysyhteistyön menot kasvoivat 17 maassa, joista eniten Islannissa, Unkarissa ja Uudessa-Seelannissa. Menot vähenivät samaan aikaan 12 maassa. Suomen ohella eniten vähennyksiä oli Italiassa, Itävallassa, Japanissa, Kreikassa ja Portugalissa. Yleisin syy laskulle olivat vähentyneet pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kehitysyhteistyöksi laskettavat kulut.
YK:n tavoite on, että köyhimmille maille ohjattaisiin apuna 0,15-0,2% kansantulosta. Suomen bktl-osuus vähiten kehittyneille maille (Least Developed Countries eli LDC-maat, kuvassa LDC/BKTL) vuonna 2018 oli 0,11%. Vuonna 2015 LDC rahoitusosuus oli 0,18%, mutta osuus putosi seuraavina vuosina suurten määrärahaleikkausten myötä. Suomi on edelleen sitoutunut 0,2% tavoitteeseen ja pyrkii sitä kohti.
Suomen ilmastorahoituksen päätrendi on ollut kasvava 2000-luvulla. Kööpenhaminan ilmastokokouksen yhteydessä vuonna 2009 sovittiin ns. lyhyen aikavälin ilmastorahoituksesta. Tällöin kehittyneet maat yhdessä sitoutuivat rahoittamaan kehittyvien maiden ilmastotoimia vuosina 2010-2012 yhteensä 30 miljardilla Yhdysvaltain dollarilla. Lisäksi sovittiin, että vuoteen 2020 mennessä kehittyneiden maiden mobilisoima rahoitus vuositasolla nostetaan sataan miljardiin Yhdysvaltain dollariin. Pariisin ilmastokokouksessa 2015 tätä teollisuusmaiden yhteissitoumusta jatkettiin vuoteen 2025, jolloin sovitaan uusi rahoitustavoite.
Viime vuosina ilmastorahoituksen taso on heilahdellut osin määrärahaleikkausten osin uusien panostusten myötä. Vuonna 2017 tukitasoa nosti Suomen ja Kansainvälisen rahoitusyhtiön IFC perustama yhteinen ilmastorahasto, joka tukee uusiutuvan ja puhtaan energian ratkaisuja sekä ilmastohankkeita kehittyvissä maissa. Suomi kanavoi finanssisijoituksena kaikkiaan 114 miljoonaa euroa rahastoon, jonka kesto on 25 vuotta. Vuonna 2017 tehtiin IFC:n ilmastorahaston ensimmäinen maksatus, joka oli yhteensä 68 miljoonaa euroa. Vuonna 2018 vastaavia suuria tukipanostuksia ei ollut ja Suomen ilmastorahoituksen bktl-osuus oli 0,02 %.
Suomen osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan jatkuu vahvana
Suomi osallistuu aktiivisesti kansainväliseen kriisinhallintaan. Osallistuminen perustuu Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan painopisteisiin. Suomi toteuttaa ja edistää kriisinhallinnan kokonaisvaltaista lähestymistapaa. Keskeistä on turvallisuuden ja vakauden vahvistaminen konfliktialueilla sekä konfliktista kärsivien maiden osaamisen ja kapasiteetin vahvistaminen. Vakauden ja turvallisuuden lisääntyminen parantaa elinmahdollisuuksia paikallisesti sekä mahdollistaa osaltaan taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen.
Suomen nykytilanne ja vertailu tavoitetasoihin
Suomi jatkaa hallitusohjelman mukaisesti aktiivista osallistumistaan kansainväliseen kriisinhallintaan. Osallistumisvahvuus on tällä hetkellä n. 400 sotilasta ja 120 siviilikriisinhallinnan asiantuntijaa. Hallitusohjelman mukaan tavoitteena on kriisinhallintaosallistumisen vahvistaminen YK-operaatioita painottaen. Siviilikriisinhallinta-asiantuntijoiden lukumäärä pyritään nostamaan 150 henkilöön. Kriisinhallintaosallistumisen vahvuus vaihtelee hieman kuukausittain johtuen operaatioissa tapahtuvasta henkilökierrosta. Suomi pyrkii kasvattamaan naisten osuutta kriisinhallinnassa. Tällä hetkellä noin 40 prosenttia suomalaisista siviilikriisinhallinnan asiantuntijoista on naisia. Suomen osallistujamäärä siviilikriisinhallintaoperaatioihin on väkilukuun nähden EU-maista suurin.
Suomen viimeaikainen kehitys
Suomen kriisinhallintaosallistuminen on ollut suurimmillaan kymmenen viime vuoden tarkastelujaksolla jakson alussa, vuosina 2008-2009 (n. 700-750 sotilasta) ja alimmillaan v. 2011 (n. 250 sotilasta). Rauha ja turvallisuus ovat Agenda 2030:n keskiössä – ”kestävää kehitystä ei ole ilman rauhaa, eikä rauhaa ole ilman kestävää kehitystä”. Suomi on vahvistanut rauhanturvaosallistumista koskevat sitoumuksensa viimeksi maaliskuussa 2019 YK:n rauhanturvaamisen ministerikokouksessa.
Huomiot ja päivitykset edellisiin vuosiin
Globaalikorin indikaattoreita ei ole muutettu viime vuoteen verrattuna.
