Kestävää kehitystä -blogi

Roope Mattila: Pelillistämällä kohti pienempää hiilijalanjälkeä

Julkaisupäivä 17.2.2020 10.58 Blogit

Vait! Mikä loisto tuolla ikkunassa? Se itä on, ja pelillistäminen aurinko!

Näin ei kirjoittanut kukaan, ei koskaan, ellen minä juuri, mutta emme anna sen haitata.     

Eletään vuotta 2020, Romeo ja Julia ovat menneen talven lumia ja pelillistäminen on monien toimijoiden huulilla, alaan tai toimenkuvaan katsomatta – eikä suotta. Pelillistämisen potentiaali on käsinkosketeltavaa, puhutaan sitten markkinoinnista tai elämäntapamuutoksista.

Sitoumus2050 ja Elämäntapatesti ovat Valtioneuvoston kanslian tuotteita, joissa käyttäjä mittaa hiilijalanjälkensä perustuen tarkoin valittuihin kysymyksiin hänen elämäntavoistaan.  Pro gradu -tutkielmani käsittelee Sitoumus2050-palvelun pelillistämisestä ja miten pelillistämällä voidaan vaikuttaa käytön useuteen ja mielekkyyteen, käyttäjien sitoutumiseen ja käytöstä johtuvaan tapojen muutokseen. Pelillistämisen, joka aivan typistetysti tarkoittaa peleistä tuttujen elementtien lisäämistä tai kokemusten välittämistä ei-peli-konteksteihin, voidaan katsoa pystyvän lisäämään mainittujen esimerkkien tehoa. 

Tutkin aihetta neljän asiantuntijahaastattelun ja kirjallisuuskatsauksen avulla. Haastateltavat edustivat osaamisensa perusteella pelillistämisen ja kestävän kehityksen asiantuntijoita. Työkaluna käytin luomaani kevyesti pelillistetyn Sitoumus2050-palvelun konseptia, jossa käytön vuorovaikutuksellisuuden lisäämiseksi hyödynnettiin esimerkiksi edistymisen seurantaa ja yhteisöllisyyden lisäämistä. 

Määriteltiin pelillistäminen millä tavalla tahansa, pääsee käyttäjä pelillistetyissä tuotteissa ja palveluissa useimmiten seuraamaan omaa kehitystään. Noudatin tätä periaatetta luomassani Sitoumus2050-palvelun pelillistetyssä konseptissa. Haastateltavat olivatkin yhteisymmärryksessä siitä, että oman vaikutuksen näkeminen, sekä omalla henkilökohtaisella että yhteisön matkalla lisäisi käyttäjän motivaatiota tehdä vähäpäästöisempiä arjen päätöksiä. Teorioita on monia, mutta yleisesti voidaan ajatella, että pelillistetyllä tuotteella voidaan saada käyttäjäkunta sitoutumaan tuotteeseen intensiivisemmin. Tämä oli myös tutkimukseni lopputulos. Yhteisöllistämällä esimerkiksi tietyllä alueella asuvat käyttäjät ryhmäksi ja yhteisen tavoitteen avulla voidaan kannustaa yksilöitä seuraamaan omaa kulutustaan tai hiilijalanjälkeään tehokkaammin.Tähän vaikuttavat yhteisön luoma ryhmäpaine ja henkilökohtainen kilpailuvietti, jonka myötä omia tuloksia verrataan yhteisön muihin jäseniin. Näin ollen pelillistäminen voi kannustaa tuotteen tai palvelun käyttäjää suosimaan ekologisesti kestävämpiä vaihtoehtoja elämässään. 

Pelillistetyssä tuotteessa, esimerkiksi sovelluksessa, on käyttäjälle luotu toimintaympäristö, jossa hän näkee ja pystyy seuraamaan toimintaansa esimerkiksi visuaalisten mittareiden avulla. Kun urheilusovellus patistaa sinut juoksulenkille, se kehuu sinua jälkeenpäin. Endorfiinit ja dopamiinit ovat täydessä touhussa, kun juoksulenkin jälkeistä fyysistä hyvää oloa vielä kompataan kehuilla. Samanlaista hyvän olon tunnetta tuskin saadaan aikaan vaihtamalla henkilökohtainen auto julkiseen liikenteeseen, mutta kehut tuntuvat silti yhtä hyvältä ja visualisointi havainnollistaa muuten näkymättömän toiminnan vaikutuksen. Yksi tärkeimpiä pelillistämisen keinoja onkin tämä palautejärjestelmä, jossa käyttäjä on vuorovaikutuksessa sovelluksen kanssa. 

Loppujen lopuksi aihe on varsin yksinkertainen. Me haluamme nähdä ja seurata kehitystämme: haluamme jonkinlaisen todisteen siitä, että olemme saaneet jotain aikaan. Tekona kivihiilestä tuotetun sähkön vaihtaminen alkuperätodistettuun uusiutuvaan energiaan ei juuri muuta mitään elämässämme – muuta kuin ehkä sähkölaskun saldoa. Teko saa kuitenkin uusia ulottuvuuksia, kun verkkosovellus tunnistaa pyrkimyksemme toimia vastuullisemmin  kehumalla meitä ja näyttämällä kuinka paljon tämä yksittäinen teko pienentää hiilijalanjälkeämme. Aineetonkin palkinto auttaa meitä tunnistamaan tekojen ja työn merkityksen.

Jos tämä pelillistetty sovellus olisi olemassa, jätettäisiin tämän kirjoituksen loppuun mainos. Vaan ei ole. Sitä odotellessa onkin hyvä muistaa, että valtameretkin koostuvat yksittäisistä vesimolekyyleistä (ja aika suuresta määrästä mikromuovia, mutta ei mennä siihen) ja vaikka Sirin kaltainen älyapuri ei kuvainnollisesti taputtelisikaan meitä selkään virtuaalisella kädellään joka kerta polkaistessamme töihin ajamisen sijaan, ovat nämä teot silti merkittäviä. Ympäristökriisi ei ratkea pelillistämisellä, mutta eikö hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamiseksi olisi jokainen oljenkorsi syytä käyttää?

Roope Mattila,

kirjoittaja on filosofian maisteri, joka tutki Pro Gradu -tutkielmassaan Sitoumus2050-palvelun pelillistämistä ja aikoo laskea Pitkäkosken uimapatjalla kesällä 2020

Tutustu Mattilan Pro Gradu työhön tästä. 

Selaa blogin artikkeleita