Olin syksyllä 2009 Dublinissa tilaisuudessa, jossa OECD:n pääsihteeri Angel Gurria neuvoi Irlannin päättäjiä edessä olleiden mittavian budjettileikkausten tekemisessä. Hänen voimakas pääviestinsä oli: Leikatkaa mistä tahansa, mutta älkää koskeko opetukseen, innovaatioon ja kehitysyhteistyöhön. Se on oksa jolla istutte. Älkää leikatko tulevaisuuttanne.
Irlannin ja Suomen kriisien taustat ja syyt ovat hyvin erilaiset, mutta edellinen neuvo istuu hyvin myös Suomen tilanteeseen:
- opetus ei ole ”vain” se osaamis- ja kykylähde, josta Suomi ammentaa tulevaisuuteensa, vaan koko tasa-arvoisen yhteiskuntajärjestelmämme peruspilari
- viime vuosikymmenien suotuista kehitys Suomessa on ennen muuta kummunnut erinomaisesta ja luovasta teknologisesta innovaatiosta, jota on viisaasti tuettu myös valtion toimin. Kyky, tahto ja osaaminen on edelleen siellä – ja nyt jos koskaan julkinen tuki on välttämätön.
- kehitysyhteistyön osalta on surullista, että edes valtavien pakolaisvirtojen saapuminen Eurooppaan ei avaa silmiä pitkäjänteisen kehitysyhteistyön merkitykselle sotien, kriisien ja hallitsemattomin muuttoliikkeiden ennalta ehkäisyssä. Samalla kun meidän on kannettava vastuumme ovillemme saapuvista ihmisistä, meidän on kyettävä näkemään asia myös pitemmällä aikajänteellä. Keskinäisriippuvaisessa maailmassa antaminen muuttuu ajan oloon saamiseksi. On hienoa, että osaavien kansalaisjärjestöjemme apu kelpaa vaativan pakolaistilanteen käsittelyyn, mutta käsittämätöntä ja ristiriitaista, että samalla tukea heidän pitkäjänteiselle, maiden ja ihmisten omaehtoiseen kehitykseen tähtäävälle työlle radikaalisti leikataan
Meitä vaivaa lyhytnäköisyys. Nyt ei pidä tehdä päätöksiä itsekkäästi vain tälle hallituskaudelle, vaan tulevien polvien ja kestävän kehityksen hyväksi, joka kaiken lisäksi haastaa meitä uudella globaalilla visiolla ja sitoutumisella vuoteen 2030 asti. Tämäkin on päässyt unohtumaan omaan napaan tuijottelun huumassa.
Uusi kestävän kehityksen agenda on universaali ja edellyttää toimia myös Suomessa
Kansainvälinen yhteisö on viimeisen kolmen vuoden ajan valmistellut YK:n puitteissa uutta vuoteen 2030 ulottuvaa kestävän kehityksen agendaa, joka on tarkoitus hyväksyä New Yorkissa YK:n 70. yleiskokouksen yhteydessä 25–27.9. järjestettävässä huippukokouksessa. Prosessi perustuu YK:n Vuosituhatjulistuksen yhteisiin arvoihin ja vastuuseen, Rio +20 huippukokouksen kestävän kehityksen periaatteisiin ja Vuosituhattavoitteiden toteuttamisesta saatuihin voittopuolisesti myönteisiin kokemuksiin. Vuosituhattavoitteista uudet kestävän kehityksen tavoitteet eroavat siinä, että jälkimmäiset universaalisti koskevat kaikkia maita niiden erilaiset lähtökohdat huomioon ottaen ja sisältävät Rion periaatteet taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävästä kehityksestä. Rahoituksessa käsitellään kaikkia julkisia ja yksityisiä, kansallisia ja kansainvälisiä rahoitusvirtoja sekä niiden laatua ja vaikutuksia. Painopiste on maiden omassa vastuussa ja kotimaisen rahoituksen mobilisoimisessa. Yksityinen sektori on myös saatava mukaan tähänastista paremmin.
Mielestäni kansainvälisen ja kansallisen huomion painopisteen tulisi nyt välittömästi kääntyä kohti syntyvän agendan toimeenpanon valmistelua. Ohjelman toimeenpano on loppujen lopuksi se ainoa mittari, jolla nyt käynnissä olevan työn onnistumista ja laatua arvioidaan. Poliittista tahtoa ja tehokasta toimeenpanoa tarvitaan kaikissa maissa.
Agendan toimeenpanosta valtaosa tulee olemaan kansallista ja perustumaan universaalien päämäärien toteuttamiseen kansallisissa toimintaympäristöissä ja kansallisessa omistajuudessa. Kansainvälisen toimeenpanon tulee olla kotimaista toteutusta tukevaa ja kohdentua kansainvälisen toimintaympäristön mahdollistavaan vaikutukseen, jossa ydinkysymyksiä ovat rauha, turvallisuus, ihmisoikeudet ja tasa-arvo, vakaa ja ennustettava talous- ja finanssijärjestelmä, toimiva kauppa- ja investointiregiimi sekä tehokkaat, koordinoidusti toimivat kansainväliset järjestöt. Järjestelmää kuulutetaan ”globaaliksi kumppanuudeksi”, joka ei voi mielestäni olla entisenlainen monimuotoinen ja eri asioita eri tahoille merkitsevä löyhä ”virtuaalikumppanuus”, vaan todellinen ja konkreettinen kotipesä kansallisen toteutuksen tuelle, seurannalle ja vastuullistamiselle. Tässä asiassa pallo on valitettavasti vielä hukassa, ja YK:n pääsihteeriltä odotetaan vielä raporttia selventämään toimeenpanoon liittyviä kysymyksiä ja työnjakoja.
Agendan toimeenpano edellyttää myös toimenpiteitä Suomessa ja suomalaisilta. Se velvoittaa yhtä lailla yksityisiä kansalaisia, yrityksiä ja julkista sektoria. Sen keskiössä on kestävä kulutus ja tuotanto, joka vaatii meiltä radikaaleja tottumusten, elintapojen ja tuotantokulttuurin muutoksia.
Muutoksen perustaksi meillä on Suomessa jo erinomainen alku Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksessa, johon jokainen toimija – yksilö, seura, koulu, yhdistys, kunta, yritys tai ministeriö – voi liittyä omalla lupauksellaan ja sitoumuksellaan. Tätä mallia kestää myös esitellä Suomen ulkopuolella, vaikka mikään malli ei ole suoraan istutettavissa maasta toiseen.
Vihreä talous, vihreä kauppa ja vihreä vienti ja investoinnit tarjoavat suomalaisille yrityksille ennennäkemättömiä mahdollisuuksia, joihin tulisi heti tarttua. Samalla valmistaudutaan siihen, että uuden agendan kautta lähellä on se todellisuus, jossa kaiken taloudellisen toiminnan edellytetään tuottavan positiivisia kansantaloudellisia, ympäristöllisiä, sosiaalisia ja hyvää hallintoa koskevia vaikutuksia. Tässä souvissa yksityinen sektori ei voi olla yksin, vaan se edellyttää aivan uudenlaisia julkisen ja yksityisen sektorin välisiä kumppanuuksia sekä julkisen sektorin tukea ja ohjausta. Suomessa tähänkin on hyvä alku, kun asiaa koskevaa dialogia harjoiteltiin keväällä 2014 UM:n ja Aalto-yliopiston yhdessä järjestämässä kansainvälisessä seminaarissa. Asiaa ei saa jättää tähän. Dialogia on jatkettava ja vahvistettava..
Uusi agenda haastaa myös koko suomalaista valtionhallintoa. Kestävän kehityksen kysymykset ovat poikkisektoraalisia ja vaativat toimia kaikilla hallinnon aloilla. Toiminnan johdonmukaisuus ja tuloksellisuus edellyttävät ministeriöitten välistä yhteistyötä ja koordinaatiota. Vanhasen I hallituksen aikana luotu horisontaalisten ohjelmien malli on tässä erinomainen, ja sekin on hyvää vientitavaraa. Tarvitsemme kestävän kehityksen agendalle myös kansallisen toimeenpanosuunnitelman.
Valtionvarainministeriöllä on kaikkia muita suurempi rooli kestävän kehityksen rahoitusjärjestelyissä, ennen muuta siinä, jota voisi kutsua ”budjetin voimaksi” eli jos kestävän kehityksen rahoitus ja sen periaatteet eivät löydä tietään suomalaiseen budjettikirjaan, asia ei oikein ole olemassa. VM on jo kiitettävän aktiivinen kansainvälistä veronkiertoa, veroparatiiseja ja laittamia varainsiirtoja koskevissa kysymyksissä sekä toimii kansainvälisesti luotettavan globaalin talous- ja rahoitusympäristön luomiseksi. Sillä tulisi olla myös keskeinen rooli, kun dialogia rahoitusvirtojen laadusta ja vaikutuksista yksityissektorin kanssa toivottavasti pian jatketaan.
Uusi agenda tulee mielestäni ottaa vastaan enemmän mahdollisuutena kuin haasteena. Vastuumme paremmasta Suomesta osana parempaa maailmaa ylittävät sukupolvet ja kansalliset rajamme. Visiomme, strategiamme ja käytännön toimiemme tulee olla sen mukaisia.
______________
Suurlähettiläs Pertti Majanen on työskennellyt yli 30 vuotta kehityskysymysten parissa. Hän on toiminut mm. YK:n kestävän kehityksen rahoituskomitean johdossa.
