Kansainvälinen energiajärjestö IEA julkisti äskettäin ennakkotietoja kesäkuussa ilmestyvästä vuotuisesta energiakatsauksestaan. Niiden mukaan maailman hiilidioksidipäästöjen kasvu on pysähtynyt ja CO2-päästöt vuonna 2015 jäivät edellisen vuoden tasolle. Näin siitä huolimatta, että globaali talous kasvoi noin 3 prosentin vauhtia. Olemmeko siis hieman yllättäen ja melko vähällä ”tohinalla” saavuttaneet tavoitteen, jota vielä joitakin vuosia sitten pidettiin mahdottomana [eli talouskasvun ja ympäristöhaittojen irtikytkennän]?
Aivan aluksi on tietysti huomautettava, että IEA:n havainnot koskevat yksinomaan hiilidioksidipäästöjä, jotka merkittävyydestään huolimatta, eivät luonnollisestikaan yksin mittaa talouskasvun luonnolle ja maapallolle aiheuttamaa kokonaisrasitusta. IEA:n omassa viestinnässä havaintoa CO2-päästöjen kasvun pysähtymistä on kuitenkin pidetty varsin merkittävänä ja historiallisesti poikkeuksellisena. Järjestön toimitusjohtaja Fatih Birol arvioi tuoreeltaan, että ”maailmanlaajuisten päästöjen ja talouskasvun irtikytkentä on nyt saavutettu” (FT 16.3.2016). Järjestön 40-vuotisen historian aikana hiilidioksipäästöjen kasvu on pysähtynyt vain muutaman kerran ja silloin syynä on tuolloin ollut poikkeuksellinen taloustaantuma eli myös BKT on ollut samaan aikaan laskusuunnassa. Nyt siis päästöt supistuivat BKT:n kasvaessa.
IEA:n mukaan vuoden 2015 positiivista kehitystä selittää ennen muuta uusiutuvien energialähteiden käytön lisääntyminen. Globaalisti investoinnit uusiutuviin saavuttivat viime vuonna kaikkien aikojen huippunsa, noin 330 miljardia dollaria. Samaan aikaan yli 90 prosenttia uudesta sähköntuotantokapasiteetista oli peräisin uusiutuvista energialähteistä erityisesti tuulienergian näytellessä merkittävää osaa. Toinen kehitystä selittävä tekijä on kivihiilen kulutuksen poikkeuksellisen voimakas väheneminen.
Jälkimmäisen osalta herää kysymys, missä määrin kyseessä voi olla öljyn hinnan alenemiseen liittyvä substituutiovaikutus, jossa päästöillä mitaten kaikkein haitallisinta energialähdettä eli kivihiiltä on korvattu vähemmän haitallisella fossiilisella energialähteellä, öljyllä. Sikäli kuin päästövähennysten taustalla on tällainen ”hinta-arbitraasi”, on odotettavissa, että öljyn hinnan noustessa hiilen kulutus ja sen myötä myös päästöt kääntyvät jälleen kasvuun.
Ennen kuin pohditaan tätä vaihtoehtoa lähemmin, palataan vielä hetkeksi alkuun ja CO2-päästöjen nollakasvuun. Mitä siitä pitäisi ajatella? Päästöjen kasvun pysähtyminen tuntuu melko vähäiseltä ilonaiheelta, kun muistetaan, että esimerkiksi Pariisin ilmastokokouksen tavoittelema 2 asteen ilmaston lämpeneminen edellyttää maailman hiilidioksidipäästöjen puolittamista nykytasolta vuoteen 2050 mennessä. Ilmeisesti vähänkin toteutunutta voimakkaampi talouskasvu vuonna 2015 olisi pitänyt myös päästöt noususuunnassa. Toisaalta esimerkiksi Suomessa päästöissä on jo reilut kymmenisen vuotta menty trendinomaisesti alaspäin – miksi globaalisti ollaan tältä osin ihan eri ”aaltopituudella”?
Syitä eritahtiseen kehitykseen on monia ja ne ovat pääosin hyvin tunnettuja. Ehkä perustavanlaatuisin syy liittyy maiden välisiin kehityseroihin. Huomattava osa maailman maista on vasta teollistumassa ja rakentamassa kansalaisilleen sitä perusinfrastruktuuria ja materiaalista hyvinvointia, josta Suomessa ja vastaavissa kehittyneissä maissa on voitu nauttia jo pitkään. Kehittyvissä maissa ympäristö- ja ilmastokysymykset eivät saavuta samanlaista huomiota kuin meillä, mikä heijastuu ilmastonormien väljyytenä. Osin tähän liittyen, niissä käytössä oleva teknologia on hyvin päästöintensiivistä. Tämä johtaa siihen, että energi-intensiivinen tuotannon siirtyminen tiukemman sääntelyn vuoksi kehittyneistä maista kehittyviin maihin (ns. hiilivuoto) – joka on osittain kehittyvien maiden päästövähennysten takana – johtaa itse asiassa globaalien kokonaispäästöjen kasvuun.
Osittain tämän ”kansainvälisen hiilijaon” vuoksi maailman maat kulkevat päästötalkoissa hyvin eri tahtia. Tässä suhteessa hyvä uutinen on, että hiilidioksidipäästöt supistuivat vuonna 2015 myös Kiinassa, joka vastaa yksin reilusta neljänneksestä globaaleista CO2-päästöistä.Vaikka talouskasvu on Kiinassa viime vuosina tunnetusti hidastunut, on melkoinen saavutus saada päästöt supistumaan samaan aikaan kun BKT kasvaa 7 prosenttia.
Kiinan tapauksessa havaittu kehitys tarkoittaa sitä, että talouden päästöintensiteetti eli hiilidioksidipäästöt bkt-yksikköä kohden on vuoden aikana alentunut BKT:n kasvuvauhtiakin nopeammin. Kun Kiinan CO2-päästöt supistuivat 1,5 prosentilla päästöintensiteetin on täytynyt alentua vuodessa peräti 8,5 prosenttilla. IEA:n mukaan tämän nopean suotuisan kehityksen taustalla on nimenomaan hiilen kulutuksen lasku. Tämä on hyvin merkittävää, kun muistetaan, että Kiinan hiilen käyttö on edelleen yksi suurimmista yksittäisistä hiilidioksidin päästölähteistä maailmassa.
Hiilen kulutuksen alenemista Kiinassa on edesauttanut uusiutuvia energialähteitä suosiva hallituksen politiikka. Vähähiilisten energialähteiden etenkin vesi- ja tuulivoiman osuus energian käytössä on noussut nopeasti ja esimerkiksi sähkön tuotannossa jo lähes 30 prosenttia. Toisaalta vuonna 2015 myös öljyn kulutus jatkoi Kiinassa melko nopeaa, noin 5 prosentin vuotuista kasvuaan. Erityisen nopeasti kasvoi öljyn tuonti edullisen maailmanmarkkinahinnan siivittämänä.
Öljyn poikkeuksellinen hintakehitys näyttäisi siis olevan jossain määrin myös ”Kiinan ihmeen” ja päästöjen globaalin irtikytkennän taustalla. Isossa kuvassa sen rooli on tuskin kuitenkaan olennainen useammastakaan syystä. Ensinnäkin olemassa olevissa tuotantolaitoksissa hiili ei useinkaan ole suoraan korvattavissa öljyllä ja uusia investointeja öljyä hyödyntävään teknologiaan tuskin tehdään. Toiseksi alhainen öljyn hinta on tukenut öljyn kysyntää ja sitä kautta osaltaan pyrkinyt lisäämään fossiilisten kokonaiskäyttöä ja kasvihuonepäästöjä. Edelleen, myös kivihiilen hintakehitys on ollut hyvin vaisua ja suhteessa siihen öljyn hinnan aleneminen ei ole ollut mitenkään dramaattista.
Onkin ilmeistä, että mm. Pariisin ilmastosopimuksen myötä asteittain kiristyvä ja globaalisti entistä kattavampi ilmastopolitiikka tulee iskemään ensimmäisenä pysyvämpää lovea juuri kivihiilen energiakäyttöön. Seuraavana ”listalla” on öljy. Hinnan aleneminen tulee molempien kohdalla osaltaan hidastamaan kysynnän hiipumista, mutta ei muuta kehityksen suuntaa vaikka talouskasvun nopeutuminen saattaakin tilapäisesti vahvistaa niiden markkinoita ja nostaa CO2-päästöt uudelleen kasvuun. Koska ennusteet lähivuosien talouskasvulle ovat kuitenkin hyvin maltillisia ja Kiinankin talous on kulutus- ja palveluvaltaistumassa, näyttäisi hyvinkin mahdolliselta, että CO2-päästöjen historiallinen huippu olisi nyt saavutettu. Toisaalta mm. Intian edelleen kasvava hiilen käyttö saattaa vielä sotkea pakkaa, kun kansainvälisen päästöpelin ”mustapekka-kortti” siirtyy Kiinasta vähemmän kehittyneisiin, mutta nopeasti kasvaviin maihin.
______________
Pekka Sinko työskentelee talousneuvoston pääsihteerinä valtioneuvoston kansliassa.
