Suomi maailmankartalla kestävän kehityksen innovaatioilla

Mistä Suomi tunnetaan? Helppo vastaus olisi joulupukki tai sauna tai Sibelius tai Ahtisaari tai Nokia. Miksei myös äitiyspakkaus, Pisa-menestys tai hyvä hallinto. Emme ole innokkaita pitämään kovaa meteliä vahvuuksistamme, olemme hiljaa ylpeitä tasa-arvoisesta ja hyvin toimivasta yhteiskunnastamme ja puhtaasta luonnostamme. Puutteita on helpompi löytää ja ongelmille syyllisiä.

Olen ajautunut pohtimaan Suomi-kuvaa viimeisen vuoden aikana useaan otteeseen kymmenissä tilaisuuksissa ympäri maailmaa vastaanottaessani kuplivaa ja aidosti hurmaantunutta suitsutusta Suomen kestävän kehityksen mallista. Sitä tulee paljon ja pyytämättä - diplomaateilta ja virkamiehiltä, tutkijoilta ja kansalaisjärjestöiltä, yksityiseltä sektorilta ja kansainvälisiltä järjestöiltä. Näissä tilanteissa vaatimattomuus ei kaunista edes suomalaista; on hyväksyttävä että Suomessa on saatettu tehdä jotain paremmin kuin muualla.

Miten on päädytty siihen, että Suomea pidetään kestävän kehityksen tähtioppilaana. Mikä on johtanut siihen, että Suomen käytäntöjä halutaan ottaa käyttöön niin Ruotsissa kuin Kolumbiassa. Miten onnistuimme vakuuttamaan globaalin kansalaisjärjestöyhteisön siitä, että meidän kestävän kehityksen toimintakulttuurimme kestää kriittisemmänkin tarkastelun. Ja miksi väsyneeksi menneisyyden jargoniksi jo mielletty kestävä kehityksen politiikka elää nyt renessanssiaan sekä Suomessa että useissa muissa maissa.  

Valtionpäämiehet hyväksyivät syksyllä 2015 globaalin kestävän kehityksen toimintaohjelman, jonka toimeenpanosta ovat päävastuussa kansalliset hallitukset. Agenda2030:ksi kutsuttu ohjelma asettaa vuoteen 2030 asti ulottuvia laaja-alaisia ja osin määrällisiä tavoitteita kaikille maailman maille. Niiden avulla halutaan kääntää globaali kehitys uralle, joka on talouden, ihmisten ja luonnon kannalta kestävää ja jonka avulla voidaan edistää rauhaa ja hyvää hallintoa. Siis pelastaa ihmisyys, yhteiskunnallinen vakaus ja planeetan toimintakyky. Tämän hetken globaalipoliittisessa todellisuudessa maailmanpelastaminen ei ehkä ole trendikästä, mutta juuri siksi tärkeämpää kuin pitkään aikaan!

Suomi on pragmaattisempi – kuten aina. Me emme lähde pelastamaan koko maailmaa, vaan haluamme huolehtia siitä että oma takapihamme on kunnossa. Meidän lähtökohtamme Agenda2030 toimeenpanoon ovat toki erinomaiset. Suomessa 24 vuotta yhtäjaksoisesti toiminut pääministerivetoinen kestävän kehityksen toimikunta jaksaa hämmästyttää niin Tukholman Rosenbadissa kuin Lontoon Westminsterissä, niin OECD:ssä kuin Dubain World Government Summitissa. Suomen laaja-alaiseen yhteiskunnalliseen osallistumiseen perustuvaa toimikuntaa on johtanut seitsemän eri pääministeriä 10 eri hallituksen aikana. Se luo erinomaiset edellytykset pitkäjänteiselle ja johdonmukaiselle politiikalle yli hallituskausien.

Meidän toimintakulttuurimme, jossa hierarkia on matalalla ja konsensus nähdään mieluummin ratkaisuna kuin epäonnistumisena, on mahdollistanut kaikkien yhteiskunnan toimijoiden ottamisen mukaan yhteisiin keskustelupöytiin. Meillä on ymmärretty, että sidosryhmillä on toki oma roolinsa edunvalvojina ja politiikan vahtikoirina, mutta järjestöissä on myös paljon huippuasiantuntemusta ja rohkeita ideoita. Niiden hyödyntäminen Suomen ja maailman tulevaisuutta koskevissa kysymyksissä olisi paitsi hölmöä, myös huonoa politiikan suunnittelua ja hallintoa.

En tiedä muuta maata, jossa hallitus, teollisuuden etujärjestöt, ammattiyhdistysliike ja kansalaisjärjestöt olisivat neuvotelleet yhteisen strategia-asiakirjan. Jopa muut Pohjoismaat ovat hämmästelleet suomalaista avoimuutta; naapurissa diskuteerataan kyllä sidosryhmien kanssa, mutta politiikan suuntaviivojen linjaaminen yhdessä on jo hieman liian uskaliasta. Tämä yhdessä antaumuksella yhteen kasattu strategia-asiakirja on nimeltään ’Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus – Suomi jonka haluamme 2050’. Se on suomalaisen yhteiskunnan tulkinta siitä, mitä globaali Agenda2030 tarkoittaa Suomen kannalta. Se asettaa Suomelle vision, periaatteet ja tavoitteet, jotka myös Suomen hallitus on omassa Agenda2030 toimeenpanosuunnitelmassaan helmikuun alussa 2017 siunannut.

Kansainvälistä kiinnostusta on herättänyt erityisesti yhteiskuntasitoumukseen kytkeytyvä toimeenpanotyökalu. Tekemällä oman konkreettisen kestävää kehitystä edistävän toimeenpanositoumuksensa mikä tahansa organisaatio, yritys tai yhteisö tai kuka tahansa suomalainen voi osallistua globaalin Agenda2030:n toteuttamiseen. Tällä hetkellä konkreettisia sitoumuksia on annettu yli 450 kappaletta, mukana runsaasti uusia kumppaneita mm. yrityksistä ja kouluista.

Olemme siis tuoneet kestävän kehityksen julistuksista käytäntöihin. Yhteiskuntasitoumus on suomalainen yhteiskunnallinen innovaatio ja vientituote, jolle on kysyntää maailmanlaajuisesti. Viimeisillä vienninedistämismatkoillani siitä innostuivat Dubain emiraatit ja Iso-Britannian konservatiivipuolue. Ei ihan ”usual suspects”. YK:n apulaispääsihteeri Thomas Gassin vakiotwiitteihin kuuluu viimeisten kuulumisten jakaminen Suomen toimeenpanosta.

Suomen 100-vuotisjuhlavuonna meidän on syytä olla ylpeitä kestävän kehityksen maineestamme maailmalla. Hyvä vientituote ei aina edellytä insinööriosaamista. Avoimella keskustelukulttuurilla, pitkäjänteisellä puurtamisella, pääministerin sitoutumisella, haasteiden rehellisellä identifioinnilla ja konkreettisten politiikkatyökalujen käyttöönotolla voi myös mainiosti kirkastaa kuvaamme maailmalla.  

 

Annika Lindblom on Suomen kestävän kehityksen toimikunnan pääsihteeri