Kuluttaja-asiamies valvomaan geoblokkausasetuksen noudattamista 1.4.2019 alkaen

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 14.3.2019 14.57
Tiedote

Valtioneuvosto esittää vahvistettavaksi muutokset palvelujen tarjoamisesta annettuun lakiin ja rajat ylittävästä kieltomenettelystä annettuun lakiin tasavallan presidentin esittelyssä 15.3.2019. Nämä muutokset antavat kuluttaja-asiamiehelle uusia, kiellettyä geoblokkausta koskevia valvontatehtäviä.

Geoblokkauksella tarkoitetaan käytäntöä, jossa asiakkaan kansalaisuuteen tai asuinpaikkaan perustuen estetään asiakasta saamasta tai hankkimasta tuotteita tai palveluja jossain toisessa EU:n jäsenvaltiossa. EU:n geoblokkausasetuksessa kielletään perusteettomat maarajoitukset, jotka esimerkiksi estävät asiakkaan pääsyn verkkokauppasivustoille tai ulkomaisten maksuvälineiden käytön verkko-ostoksissa.

Geoblokkausasetuksella pyritään estämään asiakkaiden kansalaisuuteen tai asuinpaikkaan perustuva suora tai epäsuora syrjintä, ja näin lisäämään tavaroiden ja palvelujen saatavuutta.  

Euroopan unionin asetuksen täytäntöönpano edellyttää, että kansallisesti säädetään toimivaltaisesta valvontaviranomaisesta. Nyt vahvistettavalla lailla annetaan kuluttaja-asiamiehelle toimivalta asetuksen noudattamisen valvontaan. Kilpailu- ja kuluttajavirasto saa jo nykyisin ilmoituksia kuluttajilta, jotka ovat kohdanneet kansalaisuuteen tai asuinpaikkaan liittyvää syrjintää rajat ylittävässä verkkokaupassa.  

Lakimuutokset tulevat voimaan 1.4.2019 alkaen. Perusteettomien maarajoitusten kieltämistä koskevan asetuksen soveltaminen alkoi 3.12.2018.

Lisätiedot:
hallitussihteeri Sami Teräväinen, TEM, p. 0295 060 088