Äitiyslaki voimaan huhtikuun alusta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 7.2.2019 13.36
Tiedote

Äitiyslaki tulee voimaan 1. huhtikuuta 2019. Uusi laki sisältää säännökset äitiyden määräytymisestä. Lakiin kirjataan periaate, jonka mukaan lapsen synnyttäjä on lapsen äiti. Eduskunta hyväksyi äitiyslakia koskevan kansalaisaloitteen 1.3.2018.

Laki sisältää myös säännökset äitiyden vahvistamisesta hedelmöityshoitoon annetun suostumuksen perusteella. Lapsen synnyttäneen äidin naispuolinen kumppani voidaan vahvistaa äidiksi lapsen synnyttäjän ohella, kun pari on hankkinut lapsen yhdessä hedelmöityshoidon avulla. Äitiys vahvistetaan maistraatin tai tuomioistuimen päätöksellä noudattaen menettelyä, joka vastaa pitkälti isyyden vahvistamismenettelyä. Ennen uuden lain voimaantuloa äitiys on vahvistettu tällaisissa tapauksissa perheen sisäisellä adoptiolla.

Laki pyrkii turvaamaan lapsen etua ja sitä, että hänelle voitaisiin vahvistaa kaksi oikeudellista ja elatusvelvollista vanhempaa mahdollisimman pian syntymän jälkeen. Tavoitteena on selkiyttää oikeustilaa ja vahvistaa naisparien vanhemmuutta ja yhdenvertaisuutta suhteessa eri sukupuolta oleviin vanhempiin.

Lakia täydentävät asetukset hyväksyttiin tänään valtioneuvostossa ja oikeusministeriössä.

Lisätietoja: lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, puh. 02951 50314, [email protected]

Valtioneuvoston yleisistuntojen aineistot