Ministeri Saarikko perheiden päivänä: Tuetaan lastemme kasvua meitä vastuullisemmiksi kuluttajiksi

sosiaali- ja terveysministeriö
Julkaisuajankohta 15.5.2018 14.02
Tiedote 72/2018

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko haluaa nostaa kansainvälisenä perheiden päivänä esiin sen, miten voisimme elää maapallon luonnonvarojen kannalta kestävästi ja lapsillemme kohtuullisuutta opettaen.

- Lapsillamme on muutakin yhteistä isovanhempiensa sukupolven kanssa kuin nimistö. Isovanhempamme käyttivät kaiken tarkasti hyödyksi ruuista materiaan, koska kaikkea oli niukasti. Myös lapsemme joutuvat elämään näin, ellemme pysty kohtuullistamaan elintapojamme. Nykyinen luonnonvarojen ja resurssien kulutustahti voi johtaa siihen, että seuraavien sukupolvien kohdalla niukkuus ei ole valinta, vaan pakko, ministeri kuvaa.

Tänä vuonna suomalaisten ylikulutuspäivää vietettiin 11. huhtikuuta. Maailman ylikulutuspäivä on viime vuosina ollut elokuussa. Ylikulutuspäivällä tarkoitetaan ajankohtaa, jolloin ihmisten luonnonvarojen kulutus laskennallisesti ylittää maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä fossiilisten polttoaineiden käytön aiheuttamia kasvihuonepäästöjä. Suomalaiset kuluttavat siis luonnonvaroja tahtiin, joka on noin neljä kuukautta koko maailman keskiarvoa reippaampi.

- Se, mitä voimme niin vastuullisina vanhempina, päättäjinä kuin kansalaisina tehdä, on toimia siten, että otamme entistä tehokkaammin käyttöön kiertotalouden keinoja. Meidän tulisi pysähtyä miettimään kulutustottumuksiamme ja opettaa niin itsellemme kuin tuleville sukupolville jälkikasvumme kautta kohtuullisuutta ja ylisukupolvista ajattelua, Saarikko sanoo. Lapsille tulisi myös antaa mahdollisuus luonnolliseen luontosuhteeseen niin arjen tekemisen kuin harrastustoiminnan kautta.

- Haastankin esimerkiksi päiväkodit järjestämään yhteisiä tilaisuuksia ikäihmisten kanssa ja keskustelemaan siitä, miten isovanhempiemme lapsuudessa kiertotalous oli luonteva osa arkea esineiden lainaamisen, kestävien ja korjattavien esineiden ja vaatteiden, kompostoinnin tai lähiruokatuotannon kautta. Jos me olemme menetetty sukupolvi, niin ehkäpä lapsemme voivat vielä pystyä parempaan tässä suhteessa. Haastan myös kaikki lainaamaan tavaroita, joita ei päivittäin tarvitse, sekä harkitsemaan nykyistä useammin yhteistä omistamista, ministeri Saarikko toteaa.

Lisätietoja:

Ministerin erityisavustaja Hanna-Maija Kause, p. 02951 63109