Sitoumuksen tehneet valmiita pienentämään hiilijalanjälkeään yli viidenneksellä
Suomalaisten tietoisuus elämäntapojensa hiilijalanjäljestä kasvanut

Kestävän kehityksen toimikuntaValtioneuvoston viestintäosasto 29.11.2019 6.30
Tiedote 627

Valtioneuvoston kanslia lanseerasi yhdessä Sitran kanssa viime vuoden joulukuussa palvelun, jossa suomalaiset pystyvät sitoutumaan hiilijalanjälkensä pienentämiseen henkilökohtaisilla suunnitelmillaan. Viime viikon alkuun mennessä jo 1379 suomalaista on tehnyt oman sitoumuksensa. Keskimäärin sitoumuksen tehneet ovat valmiita pienentämään hiilijalanjälkeään reilut 22 prosenttia.

Sitoumuksista ilmenee, että pieniin tekoihin on helpompi sitoutua kuin suuriin. Moni lupaa korjata hyvät tuotteet, suosia lähiruokaa ja pestä täysiä koneellisia pyykkiä. Harvempi on valmis esimerkiksi sitoutumaan siihen, että ostaa jatkossa vain kierrätettyjä tavaroita tai viettää vuoden lomat Suomessa, kertoo projektisuunnittelija Riina Pursiainen valtioneuvoston kansliasta.

"Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että pienilläkin teoilla on merkitystä. Esimerkiksi tänään Black Fridayna jokainen meistä voi päättää, nostaako kulutuksensa hiilijalanjälkeä vai viettääkö Älä osta mitään -päivää tai aloittaako muuten kestävät elämäntavat", Pursiainen sanoo.

Sitoumuksen tehneistä lähes kolmannes lupasi siirtyä vegaaniksi. Hieman alle viidennes oli puolestaan valmis lopettamaan lentämisen vuodeksi. Toisaalta jopa 44 % sitoumuksen tehneistä kertoi, ettei ole muutenkaan lentänyt vuoden aikana.

"Nämä noin 1400 sitoumuksen tekijää ovat jo valmiiksi valveutuneita ja se näkyy valituissa teoissa. Ei kuitenkaan tarvitse kuulua edelläkävijöihin pienentääkseen omaa hiilijalanjälkeään. Vegaaniuden sijasta voi viettää vaikka kasvisruokapäivää kerran viikossa", hän jatkaa.

Pääministeri Rinne: Kulutusvalintoja kannattaa pohtia joka päivä

Kestävän kehityksen toimikunnan puheenjohtaja, pääministeri Antti Rinne muistuttaa, että ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön tarvitaan mukaan kaikki yhteiskunnan toimijat. Hallituksen tavoitteena on hiilineutraali Suomi vuoteen 2035 mennessä.

"Poliittisten päätösten lisäksi meidän jokaisen teoilla on suuri merkitys siihen, miten nopeasti saavutamme Suomen ilmastotavoitteet", Rinne sanoo.

"Pääministerinä pyrin vaikuttamaan ilmastopolitiikkaan sekä Suomessa että kansainvälisillä foorumeilla. Hiilijalanjälkeä pienentävillä henkilökohtaisilla teoillani haluan puolestaan kannustaa kaikkia suomalaisia arjen kestäviin tekoihin", hän jatkaa.

Tänään julkaistiin pääministeri Rinteen henkilökohtainen sitoumus Sitoumus2050-palvelussa. Palvelussa voi valita itselleen sopivia kestävän kehityksen tekoja useista eri vaihtoehdoista.

"Jatkossa valitsen lähiruokaa kaupasta ja toreilta sekä suosin suomalaisia järvikaloja. Lisäksi ostan tuulivoimalla tuotettua sähköä ja seuraan vedenkulutusta", kertoo Rinne omista valoinnoistaan.

Jokainen voi laskea oman tavoitteen hiilijalanjäljen pienentämiseksi

Kansalaisille suunnattu Kestävät elämäntavat -sitoumus on osa Sitoumus 2050 -palvelua. Palvelussa jokainen voi tehdä oman sitoumuksensa hiilijalanjälkensä pienentämiseen, oli kyseessä yritys, järjestö tai yksityishenkilö. Hiilijalanjälkilaskuri perustuu Sitran Elämäntapatestiin. Yhteensä elämäntapojen hiilijalanjälkeä on Sitoumus 2050 -palvelussa testattu noin 65 400 kertaa.

Sitoumus2050-palvelu kuuluu Suomen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumukseen, joka on Suomen keskeinen väline YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelman Agenda2030:n toimeenpanossa.

Toimenpidesitoumuksia oli viime viikon alkuun mennessä tehty 1944 kappaletta. Sitoumuksia ovat tehneet erityisesti yritykset, kunnat, koulut ja järjestöt.

Lisätietoja: projektisuunnittelija Riina Pursiainen, p. 050 470 9569, valtioneuvoston kanslia