Hallituksen tasa-arvotoimet etenivät monella alueella

sosiaali- ja terveysministeriövaltioneuvoston viestintäosasto
Julkaisuajankohta 1.3.2019 13.06
Tiedote 134/2019

Hallituksen tasa-arvo-ohjelman loppuraportissa arvioidaan, että suuri osa hallituksen tasa-arvo-ohjelman toimenpiteistä 2016–2019 saavutettiin hyvin ja että merkittäviäkin edistysaskeleita on otettu. Hallitus keskusteli tasa-arvo-ohjelman loppuraportista 28. helmikuuta.

Hallituksen tasa-arvo-ohjelman 41 toimenpidettä koskevat muun muassa tasa-arvon vahvistamista työelämässä ja vanhemmuudessa, sekä koulutuksessa ja liikunnassa. Lisäksi toimilla vähennetään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja lähisuhdeväkivaltaa, edistetään miesten hyvinvointia ja terveyttä sekä kehitetään yhteiskunnallista päätöksentekoa niin että se edistää sukupuolten tasa-arvoa.

Sukupuolinäkökulma mukaan jo suunnitteluvaiheessa

Suuri osa tasa-arvo-ohjelman tavoitteista saavutettiin hyvin. Merkittävä edistysaskel on esimerkiksi se, että turvakotien rahoitusta on nostettu ennätykselliset 70 prosenttia, mikä on kasvattanut turvakotien paikkamäärää yhteensä 77 prosentilla. Kuluvalla hallituskaudella on perustettu myös pitkään toivottu auttava puhelin väkivallan uhreille ja heidän läheisilleen. Tämän lisäksi on avattu myös matalan kynnyksen palvelu seksuaalisen väkivallan uhreille.

Sen sijaan hallituksen isojen uudistusten ja kärkihankkeiden sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisessa tulokset eivät ole olleet parhaita mahdollisia. Loppuraportissa todetaan, että sukupuolinäkökulma täytyy vastaisuudessa saada mukaan hankkeisiin jo suunnitteluvaiheessa. Jotta tämä toteutuisi tarvitaan niin virkamiesjohdon kuin poliittisen johdon vahvaa tukea. Tämä on syytä ottaa huomioon tulevissa hankkeissa, esimerkiksi sosiaaliturvauudistuksen kohdalla.

Uusia avauksia tasa-arvon edistämiseksi tehtiin muun muassa tasa-arvonäkökulman sisällyttämisessä turvapaikanhakijoiden vastaanottopalveluihin ja sukupuolitietoisen budjetoinnin kehittämisessä. Liikuntapolitiikassa on rakennettu määrätietoista ja tutkimustietoon perustavaa tasa-arvotyötä. Tasa-arvo-ohjelmassa ministeriöt kartoittivat ensimmäistä kertaa hallinnonalojensa tasa-arvohaasteita. 

Hallitus linjasi tasapuolisesta edustuksesta pörssiyhtiöiden hallituksissa

Tasa-arvo-ohjelmaan ei tälläkään hallituskaudella sisältynyt kaikki tasa-arvoon vaikuttavat hallituksen toimet. Eri hallinnonaloilla on hallituskauden aikana tehty monia muita päätöksiä ja toimia, jotka vaikuttavat sukupuolten tasa-arvoon. Näiden ratkaisujen vaikutusten arvioiminen vaatisi oman selvityksensä.

Käsitellessään loppuraporttia hallitus linjasi sukupuolten tasapuolisesta edustuksesta pörssiyhtiöiden hallituksissa, että itsesääntelyn ja pörssiyhtiöiden omien toimien seurantaa jatketaan naisten ja miesten hallitus- ja johtoryhmäpaikkojen kehityksen osalta. Lisäksi selvitetään mitkä ovat naisten hallitus-, toimitusjohtaja- ja johtoryhmäpaikkoja pörssiyhtiöissä rajoittavat syyt.

Hallitus käsitteli tasa-arvo-ohjelmaa toistamiseen, edellisen kerran asiaa käsiteltiin hallituksen strategiaistunnossa 12.2.2018.

Lisätietoja: erityisavustaja Satu Mäki-Lassila, p. 0295 163 110 ja neuvotteleva virkamies Päivi Yli-Pietilä, p. 02951 63228, sosiaali- ja terveysministeriö