FI SV

Valtioneuvostolta periaatepäätös ympäristövahinkojen torjunnan strategiasta

Ympäristöministeriö 13.6.2018 13.28
Tiedote

Valtioneuvosto teki tänään periaatepäätöksen ympäristövahinkojen torjunnan kansallisesta strategiasta, jolla varaudutaan öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjuntaan ja torjunnan vaikutuksiin ympäristössä. Torjuntamenetelmät on valittava niin, että ne eivät tarpeettomasti haittaa luontoa vaan edistävät luonnon palautumista vahingon jälkeen.

Öljykuljetusten määrä Suomen merialueilla on merkittävä kansainvälisestikin arvioiden. Esimerkiksi Venäjän öljyvientiin liittyvät merikuljetukset ovat nelinkertaistuneet vuosina 2000-2010, ja Suomenlahdella liikkuivat säiliöalukset voivat kuljettaa yli 150 000 tonnia öljyä.

Suomessa ympäristövahinkojen torjunta perustuu monien valtion, maakuntien ja kuntien viranomaisten, laitosten ja liikelaitosten yhteistyöhön. Torjunnassa käytetään monitoimialuksia, joita käytetään moniin muihinkin tarkoituksiin, mutta jotka on varustettu öljyntorjuntaa ja osa myös aluskemikaalivahinkojen torjuntaa varten. Lisäksi kansalaisjärjestöillä on iso merkitys torjuntatoimissa. Vapaaehtoisten osallistuminen torjuntaan tapahtuu kuitenkin aina viranomaisten johdolla, vastuulla ja hyväksynnällä.

Suomi ennaltaehkäisee ja torjuu ympäristövahinkoja yhteistyössä Itämeren rantavaltioiden viranomaisten kanssa. Suomen viranomaiset pyrkivät osallistumaan myös naapurivaltion alueella tapahtuneen päästön torjuntaan mahdollisimman nopeasti, jotta päästön kaukokulkeutumista voidaan rajoittaa. Torjuntayhteistyön turvaamiseksi Suomi on allekirjoittanut sekä maailmanlaajuisia, alueellisia että kahdenvälisiä sopimuksia, joiden puitteissa järjestetään säännöllisesti yhteisiä harjoituksia.

Strategian valmisteluun ovat osallistuneet laajasti kaikki torjuntaan osallistuvat viranomaiset, yritykset ja järjestöt.

Lisätietoja:

Erityisasiantuntija Magnus Nyström, p. 02952 50212, etunimi.sukunimi@ym.fi