FI SV EN

Professori Janne Kotiahosta Suomen Luontopaneelin puheenjohtaja

Ympäristöministeriö 18.1.2019 10.54
Tiedote
Janne Kotiaho. © Kuva: Petteri Kivimäki

Paneeli etsii ratkaisuja ihmiskunnan kohtalonkysymyksiin, professori sanoo.

Ympäristöministeriö on nimittänyt Jyväskylän yliopiston ekologian professori Janne Kotiahon Suomen Luontopaneelin puheenjohtajaksi kaudelle 2019–2022. Kotiaho seuraa puheenjohtajana vuosina 2015–2018 tehtävässä toiminutta professori Jari Niemelää, joka on työskennellyt viime syksystä lähtien Helsingin yliopiston rehtorina.

Suomen Luontopaneeli toimii hallitustenvälisen IPBES-luontopaneelin kansallisena yhteystahona. IPBES (Intergovernmental Science-Policy Platform on Biodiversity and Ecosystem Services) perustettiin vuonna 2012 vastauksena jatkuvaan luonnon monimuotoisuuden köyhtymiseen. Tavoitteena on niin kansainvälisesti kuin kansallisella tasolla vahvistaa tieteen ja politiikan vuorovaikutusta luonnon monimuotoisuuteen ja ekosysteemipalveluihin liittyvissä kysymyksissä sekä pysäyttää luonnon köyhtyminen.

Suomessa Luontopaneeli on toiminut myös laajemman julkisen keskustelun herättäjänä nostamalla esille uusinta tutkimustietoa luonnon tilan ja maapallon kantokyvyn heikkenemisestä.

”Voidaan sanoa, että Luontopaneeli etsii ratkaisuja ihmiskunnan kohtalonkysymyksiin. Olemme ihmisinä täysin riippuvaisia luonnon tuottamista palveluista, kuten ruoasta, puhtaasta vedestä ja luonnon muista hyvinvointivaikutuksista. Samaan aikaan tiede kertoo, että luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen jatkuu kaikkialla maailmassa ja Suomessakin puolet luontotyypeistä on uhanalaisia. Näyttöön perustuvan tiedon roolia päätöksenteossa pitää vahvistaa, jotta voimme säilyttää maapallon elinkelpoisena”, Kotiaho sanoo.

Professuurinsa ohella Janne Kotiaho johtaa Jyväskylän yliopiston kaikkien tiedekuntien yhteistä resurssiviisauteen ja kestävyystutkimukseen keskittyvää JYU.WISDOM -tutkimusyhteisöä. Kotiaho toimi Suomen Luontopaneelin varsinaisena jäsenenä myös edellisellä kaudella ja oli yksi viime vuonna ilmestyneen, maapallon ekosysteemien tilaa käsitelleen IPBESin raportin koordinoivista pääkirjoittajista.

”Yksi raportin keskeisistä tuloksista oli, että ihmisisten aiheuttama ekosysteemien tuho ja ilmastonmuutos heikentävät jo nyt miljardien ihmisten hyvinvointia. Tämä taas lisää epävakautta ja konfliktien todennäköisyyttä, mikä voi johtaa satojen miljoonien ihmisten pakolaisuuteen. Vaikka tilanne on huolestuttava, meillä on keinoja sen korjaamiseksi. Suurimmat muutokset pitää tapahtua jo kansainvälisesti sovittujen, mutta kansallisesti toteutettavien toimenpiteiden, kuten lisäsuojelun ja elinympäristöjen ennallistamisen toimeenpanossa. Negatiivisen kehityksen pysäyttämiseksi tarvitaan myös huomattavaa luonnonsuojelun lisärahoitusta”, Kotiaho sanoo.

Luontopaneeli kostuu 21 ympäristöalan asiantuntijasta, jotka edustavat monipuolisesti suomalaisia yliopistoja, tutkimuslaitoksia ja valtionhallintoa. Luontopaneelin sihteerin tehtävää hoitaa Suomen ympäristökeskuksessa erikoistutkija Juha Pöyry.

Uuden Luontopaneelin ensimmäisiä ponnistuksia on kommentoida ja viedä eteenpäin kansallisesti maailman monimuotoisuuden ja ekosysteemipalveluiden tilaa kuvaavaa IPBES:n uusinta arviointiraporttia, joka on tarkoitus hyväksyä toukokuun alussa Pariisissa.

Lisätietoja:

Erityisasiantuntija Olli Ojala, ympäristöministeriö, p. 029 525 0039, etunimi.sukunimi@ym.fi

Professori Janne Kotiaho, Luontopaneelin puheenjohtaja, p. 050 594 6881, etunimi.sukunimi@jyu.fi