Työelämän laatu ja muutos 2021
Työelämän laatu säilyi vakaana koronapandemiasta huolimatta, työllisyys notkahti ja työtunnit vähenivät

5.1.2022 14.33
Kuvituskuva artikkeliin. Kuvassa naiset retkeilemässä ja istuvat kalliolla tietokone sylissä.

Työllisyys notkahti ja lomautusten määrä nousi ennätyskorkeaksi koronapandemian ja siitä seuranneiden rajoitustoimien myötä vuonna 2020. Työllisyys toipui kriisistä nopeasti, mutta työtuntien määrä jäi matalaksi mikä näkyi alityöllisyyden kasvuna. Tuottavuuskehitys on jatkunut heikkona. Työelämän laatu säilyi vakaana, kun tarkastellaan palkansaajia keskimäärin, mutta esimerkiksi nuorten, yksinasuvien ja hoitoalan työntekijöiden kuormitus on kasvanut. Eri työntekijäryhmien välillä on merkittäviä eroja työelämän laadussa, joita pandemia saattaa jatkuessaan entisestään kasvattaa.

Koronapandemia laski työllisyyttä vain väliaikaisesti mutta työtuntien määrä laski

Suomen työllisyysaste oli 74,1 prosenttia vuonna 1990, mutta romahti 90-luvun laman myötä 59,9 prosenttiin vuonna 1994. Sen jälkeen työllisyysaste kasvoi vuosittain vuoteen 2002 asti, saavuttaen 67.7 prosentin tason. Muutaman vuoden taantuman jälkeen työllisyys kääntyi jälleen kasvuun vuonna 2005, ja kasvoi vuoteen 2008 saavuttaen 70,6 prosenttia, kunnes finanssikriisi käänsi työllisyysasteen jälleen laskuun. Työvoimatutkimuksen menetelmäuudistus on aiheuttanut aikasarjaan katkon vuonna 2009. Useita vuosia kestäneen taantuman jälkeen työllisyysaste lähti taas kasvuun vuonna 2015 päätyen uuden laskentatavan mukaisesti 71,6 prosenttiin vuonna 2019. Vuonna 2020 työllisyysaste laski 70,7 prosenttiin.
Suomen työllisyysaste. (Lähde: Tilastokeskus)

Väestön ikääntyessä ja lapsiluvun ollessa historiallisen alhainen on korkea työllisyysaste välttämätön edellytys hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseksi pitkällä aikavälillä. Korkea työllisyys mahdollistaa verokertymän, jolla rahoitetaan julkisia palveluita. Korkea työllisyysaste tukee eriarvoistumisen ehkäisyä. Kun suuri osuus väestöstä ansaitsee palkkatuloja, on matalat tuloerot mahdollista säilyttää ilman suuria tulonsiirtoja. Täten korkea työllisyys tukee yhteiskunnan sekä taloudellista että sosiaalista kestävyyttä. Työllisyysasteella tarkoitetaan työllisten osuutta työikäisestä (15–64-vuotiaasta) väestöstä.

Suomen nykytilanne

Työllisyysaste kääntyi väliaikaisesti laskuun koronapandemian levittyä Suomeen maaliskuussa 2020. Työllisyys kuitenkin palautui nopeasti, ja jo syksyllä 2021 päästiin takaisin koronapandemiaa edeltävälle työllisyyden tasolle. Ennen koronapandemiaa vuonna 2019 Suomen työllisyysaste oli korkeimmillaan 2000-luvun aikana: 71,6 prosenttia. Vuonna 2020 Suomen työllisyysaste oli prosenttiyksikön matalampi, eli 70,7 prosenttia.

Suuri osa töiden vähenemisestä koronakriisin aikana kanavoitui lomautuksiin. Lomautettujen määrä kohosikin vuonna 2020 ennätyksellisen korkeaksi, kun erityisesti palvelualoilta lomautettiin laajamittaisesti henkilöstöä. Lomautukset purkautuivat suurimmalta osin vuoden 2021 loppuun mennessä.

Vaikka työllisyysaste on palautunut koronapandemian aiheuttamasta kuopasta, ei tehtyjen työtuntien määrä palautunut vielä vuoden 2021 aikana. Työllisyysasteen nopea palautuminen selittyy osin osa-aikatyön kasvulla.

Suomen työllisyysaste jää edelleen muutaman prosenttiyksikön jälkeen muiden Pohjoismaiden tasosta. Tätä eroa selittää Suomen muita Pohjoismaita korkeampi kokoaikatyön osuus. Työtunnit huomioon ottavalla kokoaikaekvivalentilla työllisyydellä mitattuna Suomen työllisyys on korkeampi kuin Tanskassa ja Norjassa, mutta edelleen hieman matalampi kuin Ruotsissa. Eurooppalaisessa vertailussa Suomen työllisyysaste on keskimääräistä korkeampi.

Pääministeri Marinin hallitus on asettanut tavoitteekseen 75 prosentin työllisyysasteen vuonna 2025. Ministeriöiden kansliapäälliköiden Mahdollisuudet Suomelle -virkamiesnäkemyksessä (2019) ehdotetaan pitkän aikavälin työllisyysastetavoitteeksi 80 prosenttia.

Suomen viimeaikainen kehitys

Vaikka työllisyysaste oli vuonna 2019 korkeimmillaan vuosikymmeniin, oli se edelleen matalampi kuin 1980-luvun loppuvuosina ennen 90-luvun lamaa. Naisten työllisyys oli vuonna 2019 korkein Suomen historiassa. Lisäksi ikärakenne oli vielä 1990-luvulla selvästi nykyistä suotuisampi. Vuonna 2020 työllisyysaste laski väliaikaisesti koronapandemian vuoksi yhdellä prosenttiyksiköllä.

Norjaa lukuun ottamatta ennen koronapandemiaa työllisyysasteet kasvoivat kaikissa Pohjoismaissa. Työllisyysero muihin Pohjoismaihin on hieman kaventunut viime vuosina. Työvoimatutkimuksen uusi tilastointitapa on myös johtanut aiempaa pienempiin eroihin työllisyysasteessa eri Pohjoismaiden välillä.

Muut indikaattoriin liittyvät huomiot

Työnvoimatutkimuksen tiedonkeruu ja määritelmät uudistuivat vuoden 2021 alusta kaikissa EU-maissa ja muun muassa Norjassa, minkä seurauksena Suomen työllisyysasteen aikasarja on noin prosenttiyksikön aiempaa matalampi. Laskua selittää pääasiassa aiempaa tarkempi tiedonkeruumenetelmä. Muutoksen myötä vertailtavuus muihin Pohjoismaihin nähden on aiempaa parempi.

Koronapandemian aikana lomautettujen määrä kasvoi räjähdysmäisesti. Lomautukset ovat työllisyysasteen kannalta hankala ilmiö, työllisyysaste ei täysin huomioi lomautettuja. Alle kolmen kuukauden lomautukset näkyvät työvoimatutkimuksessa työllisinä.

Vakiintuneen mittariston mukaan työllisyysastetta mitataan 64-vuotiaisiin saakka. Sitä iäkkäämpien työllisyys ei näy työllisyysasteessa. Eläköitymisiän noustessa tulevaisuudessa on mielekästä tarkastella myös iäkkäämpien työllisyyttä.

(Lähde: Tilastokeskus)

Työn tuottavuuskehitys on heikkoa

Työn tuottavuus kasvoi Suomessa voimakkaasti suhteessa EU- ja euroalueisiin vuosien 1995 ja 2007 välillä. Vuonna 2007 työn tuottavuus oli Suomessa 21,6 prosenttia korkeampi kuin EU-maissa keksimäärin ja 9,6 prosenttia korkeampi kuin euroalueella keskimäärin. Vuoden 2007 jälkeen työn tuottavuus Suomessa alkoi kuitenkin heiketä suhteessa muuhun Eurooppaan. Useiden vuosien laskun jälkeen työn tuottavuus kääntyi jälleen kasvuun vuonna 2015. Kasvua kesti kuitenkin vain kaksi vuotta. Vuodesta 2017 vuoteen 2020 työn tuottavuus Suomessa on jälleen laskenut suhteessa EU- ja euroalueisiin.
Työn tuottavuus 1995–2020. (Lähde: OECD Statistics)

Työn tuottavuutta mitataan tässä tehtyä työtuntia kohden lasketulla bruttokansantuotteella (BKT), joka suhteutetaan vastaavaan keskiarvoon EU- ja euroalueilla. Työn tuottavuuden kehitys yhdessä työllisyysasteen kanssa kertoo suomalaisen hyvinvointimallin taloudellisen kestävyydestä.

Suomen nykytilanne

Työn tuottavuus on Suomessa 11,9 prosenttia korkeampi kuin EU-alueella keskimäärin ja 1,3 prosenttia korkeampi kuin keskimäärin euroalueella.

Suomi jää työn tuottavuudessa selvästi jälkeen muita Pohjoismaita, mutta myös muun muassa Saksaa ja Ranskaa.

Suomen viimeaikainen kehitys

Työn tuottavuus Suomessa suhteessa kilpailijamaihin on heikentynyt merkittävästi sitten vuoden 2007 huipputason. Taustalla vaikuttaa teollisuuden rakennemuutos. Työn tuottavuus Suomessa heikkeni suhteessa EU-maiden keskiarvoon vuodesta 2007 vuoteen 2015, jonka jälkeen tuottavuus parani kahtena seuraavana vuotena. Kuitenkin vuosina 2017–2020 työn tuottavuus on jälleen heikentynyt suhteessa kilpailijoihin.

Finanssikriisin jälkeisenä aikana tuottavuuskasvu on ollut vaatimatonta koko EU-alueella. Suomessa tuottavuus on kuitenkin tuona aikana kasvanut keskimääräistä hitaammin.

Suomen tuottavuus jäi vuosina 2007–2015 erityisen paljon kilpailijoita jälkeen teollisuudessa. Vuosina 2015–2020 tuottavuuskasvu suhteessa kilpailijamaihin on taas ollut erityisen vaatimatonta palvelualoilla ja rakentamisessa. Kokonaistuottavuudessa mitattuna informaatio- ja viestintäsektorin tuottavuus on kasvanut eniten vuoden 2017 jälkeen, mutta näin on ollut myös kilpailijamaissa.

Muut indikaattoriin liittyvät huomiot

Tuottavuuslautakunnan raportin (Valtiovarainministeriön julkaisuja 2019:21) mukaan merkittävät syyt Suomen mitatun tuottavuuden alenemiseen finanssikriisin jälkeen ovat elektroniikkateollisuutta kohdannut shokki ja kansantalouden heikentynyt kilpailukyky.

(Lähde: OECD Statistics)

Koronapandemia käänsi alityöllisyyden rajuun kasvuun

Alityöllisten osuus työllisistä ja työssäkäyvien pienituloisuus. (Lähde: Tilastokeskus tulonjakotilasto ja työvoimatilasto)

Alityöllisyydellä tarkoitetaan osuutta työllisistä, jotka tekevät osa-aikatyötä ja tahtoisivat lisätunteja. Työssäkäyvien pienituloisuusasteella tarkoitetaan tässä niiden yrittäjien ja palkansaajien osuutta työssäkäyvistä, joiden kotitaloudessa käytettävissä olevat rahatulot (pl. myyntivoitot) ovat alle 60 prosenttia kaikkien kotitalouksien ekvivalenttitulon mediaanitason. Indikaattorin pääasiallisena tavoitteena on kuvata työllisyyden laadun kehitystä. Alityöllisyys ja työssäkäyvien pienituloisuusaste kuvaavat työllisyyden laatua, mikä kertoo suomalaisen työelämän sosiaalisesta kestävyydestä.

Suomen nykytilanne

Alityöllisten osuus työllisistä oli vuonna 2020 noin 7,3 prosenttia ja pienituloisten osuus työssäkäyvistä 3,2 prosenttia vuonna 2019. Pienituloisuusaste on palkansaajilla 2,0 prosenttia ja yrittäjillä 10,8 prosenttia. Alityöllisten osuus kasvoi sekä miehillä että naisilla vuodesta 2019. Alityöllisten miesten määrä kasvoi enemmän kuin alityöllisten naisten, mutta naisilla alityöllisyys on edelleen miehiä yleisempää. Vuonna 2020 alityöllisistä naisia oli 56 prosenttia.

Kansainvälisissä vertailuissa Suomessa pienituloisten henkilöiden osuus työllisistä on mittarista riippuen (sekä Eurostat että OECD) muiden Pohjoismaiden ohella yksi maailman matalimmista. Eurostatin (EU-SILC) työssäkäyvien köyhyysriskiä koskevassa tilastossa Suomi sijoittuu EU-jäsenmaista parhainten sekä vuonna 2019 että 2020. Vuonna 2020 Eurostatin mukaan Suomessa pienituloisten (kotitalouden tulot alle 60 % mediaanituloista) työssäkäyvien osuus työllisistä oli 3,1 prosenttia, mikä oli 0,2 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuonna 2019.

Vastentahtoisia osa-aikatyöllisiä on Suomessa OECD-vertailussa keskimääräistä enemmän. Suomessa on OECD-maista keskimääräistä vähemmän osa-aikatyötä, mutta siitä suurehko osuus, noin neljännes, on vastentahtoista, eli kokoaikatyön puutteesta johtuvaa.

Suomen viimeaikainen kehitys

Sekä koko- että osa-aikatyötä tekevien palkansaajien työtuntien määrä putosi merkittävästi koronapandemian myötä keväällä 2020, mikä on näkynyt alityöllisyyden voimakkaansa kasvuna vuonna 2020. Rajoitustoimien ja asiakaskadon myötä työt vähenivät erityisesti palvelualoilla, mikä näkyi kokoaikaisilla työllisillä muun muassa osa-aikaisina lomautuksina ja osa-aikaisilla tarjottujen työtuntien vähenemisenä.

Vuonna 2020 osa-aikatyön osuus ei itsessään kasvanut, mutta työtuntien väheneminen on lisännyt alityöllisyyttä. Osa-aikatyön osuus lähti kuitenkin kasvuun vuonna 2021, mikä voi ennakoida alityöllisyyden tason pysymistä korkeana, joskin eri syystä kuin vuonna 2020.

Työssäkäyvien pienituloisuusaste on laskenut selvästi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Laskua on ollut sekä palkansaajien että yrittäjien pienitulosuudessa. Vielä ei kuitenkaan ole saatavilla indikaattoritietoja korona-ajan tilanteesta.

Muut indikaattoriin liittyvät huomiot

Työssäkäyvien pienituloisuuden ja alityöllisyyden lisäksi työllisyyden laatua kuvaavat myös muun muassa määräaikaisten ja muiden epätyypillisten työsuhteiden määrän kehitys. Vuonna 2020 määräaikaisia oli 14,9 prosenttia palkansaajista, mikä on vähemmän kuin edellisenä vuonna. Osin syynä osuuden laskuun on kuitenkin koronapandemia, jonka aikana moni määräaikainen työsuhde jätettiin uusimatta. Määräaikaisten työsopimusten osuus on pitkällä aikavälillä pysynyt ennallaan. Määräaikaisista palkansaajista noin 60 prosenttia on naisia.

(Lähde: Tilastokeskus tulonjakotilasto ja työvoimatilasto)

Palkansaajien kokema työn henkisen rasittavuuden kasvu on taittunut

Työn henkinen ja fyysinen kuormittavuus (Lähde: Työ ja elinkeinoministeriö)

Kokemukset työn henkisestä ja fyysisestä rasittavuudesta kertovat työn kuormittavuudesta. Pitkittynyt kuormitus heikentää työhyvinvointia ja alentaa työkykyä. Ihmisen omien psyykkisten ja fyysisten voimavarojen lisäksi muun muassa työn tarjoamat mielekkyyden ja oppimisen kokemukset sekä vaikutusmahdollisuudet työhön auttavat sääntelemään haitallista kuormitusta. 

Suomen nykytilanne

Vuonna 2020 palkansaajista 37 prosenttia koki työnsä fyysisesti raskaaksi. Miesten ja naisten kokemukset ovat yhtenevät. Palkansaajista 60 prosentilla työ rasittaa henkisesti. Naiset kokevat miehiä useammin työnsä henkisesti raskaana.

Suomen viimeaikainen kehitys

Työn fyysinen kuormitus on pysynyt viime vuodet vakaana. Kun vielä 2000-luvun alkupuolella naiset kokivat miehiä useammin fyysistä rasitusta, sukupuolten välinen ero on 2020-luvulle tultaessa hävinnyt. Työn henkinen rasittavuus on pitkällä aikavälillä ollut kasvussa, mutta trendi on tasaantunut vuonna 2020. 

Muut indikaattoriin liittyvät huomiot

Työn henkinen kuormittavuus oli ennen COVID-19 pandemiaa nousussa, mutta vuonna 2020 kasvu taittui. Kuitenkin Työterveyslaitoksen tekemän tutkimuksen mukaan nuorten aikuisten ja yksin asuvien työhyvinvointi on pandemia-aikana heikentynyt. Sosiaali- ja terveysalalla pandemia-aika on kuormittanut varsinkin nuoria, työntekijäasemassa toimivia ja tiettyjä ammattiryhmiä: röntgenhoitajia, sairaanhoitajia, laboratoriohoitajia ja laborantteja sekä lähi- ja perushoitajia. Nämä muutokset eivät näy koko palkansaajaväestöä koskevissa tuloksissa.

(Lähde: Työ ja elinkeinoministeriö)

Vaikutusmahdollisuudet omaan työhön pysyvät ennallaan

Vaikutusmahdollisuudet työhön. (Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö.)

Mahdollisuudet vaikuttaa työhön auttavat tasapainottamaan työn vaativuutta omiin voimavaroihin sopivaksi. Vaikutusmahdollisuuksia kuvataan summamuuttujan avulla, jossa ovat mukana tiedot palkansaajien mahdollisuuksista vaikuttaa työtehtäviin, työtahtiin ja työnjakoon. Mitä suuremman arvon summamuuttuja saa asteikolla yhdestä kymmeneen, sitä paremmat vaikutusmahdollisuudet ovat.

Suomen nykytilanne

Vaikutusmahdollisuudet omaan työhön olivat edellisvuoteen verrattuna lähes ennallaan. Ylemmillä toimihenkilöillä on huomattavasti paremmat mahdollisuudet vaikuttaa verrattuna alempiin toimihenkilöihin ja työntekijöihin. Miehet voivat vaikuttaa työhönsä selvästi naisia enemmän.

Vaikutusmahdollisuudet ovat eurooppalaisittain melko korkealla tasolla. Esimerkiksi vuoden 2015 eurooppalaisen työolotutkimuksen mukaan Suomi sijoittuu Euroopan kärkeen mahdollisuuksissa vaikuttaa omaa työtä koskeviin päätöksiin sekä siihen, missä järjestyksessä työtehtäviä tekee. Työmenetelmiin vaikuttaminenkin on yleisempää kuin EU-maissa keskimäärin.

Suomen viimeaikainen kehitys

Työolobarometrin mittaamat vaikutusmahdollisuudet työtehtäviin, työtahtiin ja työnjakoon eivät ole juuri muuttuneet sitten 2000-luvun alun. Tilastokeskuksen työolotutkimuksen mukaan työtehtäviin ja työnjakoon vaikuttamisen mahdollisuudet kasvoivat vuosien 1984 ja 1997 välillä, mutta tämän jälkeen trendit ovat tasaantuneet. Työtahtiin vaikuttamisen mahdollisuudet eivät ole kasvaneet pidemmälläkään aikavälillä.

Muut indikaattoriin liittyvät huomiot

Indikaattori on laskettu kolmen vaikutusmahdollisuuksia mittaavan kysymyksen perusteella. Jos vaikutusmahdollisuuksia tarkastelee laajemmin, esimerkiksi työaikoihin tai työn ajoittumiseen sekä työnteon paikkoihin keskittyen, vaikutusmahdollisuudet ovat näissä viime vuosina selvästi kasvaneet. Tilastokeskuksen 2018 työolotutkimuksen mukaan työaikoihin voi huomattavasti vaikuttaa 44 prosenttia palkansaajista. Työolobarometri 2020 puolestaan kertoo, että 36 prosenttia voi vaikuttaa työnteon paikkoihin.

(Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö.)

Entistä useampi palkansaaja kokee, että työssä voi oppia koko ajan uutta

Työpaikkani on sellainen, että siellä voi oppia koko ajan uusia asioita. (Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö.)

Työelämässä tarvitaan yhä enemmän taitoja ja osaamista, kun ammatit ja työtehtävät muuttuvat, teknologia kehittyy ja digitaalisia työvälineitä otetaan käyttöön. Uuden oppiminen ja opiskelu ovat työelämän arkea.

Valtaosa palkansaajista oppii työssään jatkuvasti uutta. Indikaattori kuvaa yleisesti työpaikalla tarjoutuvia mahdollisuuksia uuden oppimiseen. Mahdollisuus oppia ei kuitenkaan kerro, miten osaaminen työssä kehittyy ja kuinka moni työelämässä oleva oppii ja opiskelee aktiivisesti. Esimerkiksi työnantajan tarjoamaan koulutukseen osallistuminen, itsenäinen opiskelu ja työssä oppiminen ohjatusti täydentävät kuvaa osaamisen kehittämisestä.

Suomen nykytilanne

Vuonna 2020 palkansaajista jopa 85 prosenttia koki, että työpaikalla voi oppia koko ajan uusia asioita. 38 prosentin mielestä luonnehdinta kuvasi omaa työpaikkaa erittäin hyvin. Miesten ja naisten kokemuksissa ei ole eroa. Ylemmät toimihenkilöt ovat selvästi tyytyväisempiä työpaikkansa tarjoamiin oppimismahdollisuuksiin verrattuna alempiin toimihenkilöihin tai työntekijöihin.

Työnantajan tarjoamaan koulutukseen osallistui noin puolet (51 %) palkansaajista. Koulutukseen käytettyjen työpäivien keskiarvo oli 4,5. Palkansaajista 27 prosenttia opiskeli työssään ohjatusti.

Itsenäinen osaamisen kehittäminen työssä on koulutukseen osallistumista yleisempää. Vuonna 2020 palkansaajista 61 prosenttia sanoi opiskelleensa itsenäisesti viimeisen 12 kuukauden aikana ja 61 prosenttia oli opiskellut verkkomateriaalien avulla. Edellisvuoteen verrattuna verkkomateriaalien avulla opiskelu kasvoi selvästi, jopa yhdeksän prosenttiyksikköä.

Korkea osaaminen ja työelämän tarjoamat mahdollisuudet oppimiseen ovat yksi suomalaisen työelämän kulmakivistä, ja Suomi sijoittuu monissa tutkimuksissa kansainväliseen kärkeen (mm.  kansainvälisessä aikuistutkimuksessa sekä Euroopan työolotutkimuksessa). Osaamisen kehittäminen kuitenkin kasaantuu Suomessa kansainvälisestikin tarkasteltuna vahvasti niille, joiden osaaminen, taidot ja kehittymismahdollisuudet ovat jo koulutuksen, työmarkkina-aseman ja työtehtävien myötä hyvät. Lisäksi oman osaamisen kehittäminen hiipuu iän myötä.

Oppimisen kasaantuminen on työelämän kestävyyden näkökulmasta huolestuttavaa, sillä on ennakoitu, että tulevaisuudessa työmarkkinoilla on entistä suurempi tarve korkealle osaamiselle. Hallituksen jatkuvan oppimisen uudistuksella pyritään siihen, että osaamisen kehittäminen olisi mahdollista elämän ja työuran eri vaiheissa.

Suomen viimeaikainen kehitys

Uuden oppimisen trendi on ollut nouseva seurannan alusta saakka ja vuonna 2020 useampi kuin koko seuranta-aikana koki voivansa oppia uutta työssä. Työnantajan kustantamaan koulutukseen osallistuminen on sen sijaan pysynyt lähes ennallaan vuodesta 2005 lähtien, hieman yli 50 prosentissa palkansaajista. Koulutukseen osallistuminen on kuitenkin nyt hieman yleisempää kuin 2000-luvun alussa. Koulutukseen käytettyjen työpäivien lukumäärä on vähentynyt trendinomaisesti 2000-luvun alusta. Opiskelu verkkomateriaalien avulla on selvästi lisääntynyt aivan viime vuosina.

(Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö.)

Miesten ja naisten välinen palkkakuilu kapenee hitaasti

Sukupuolten palkkatasa-arvo. (Lähde: Tilastokeskus)

Ammattialojen välinen segregaatio on työmarkkinoilla voimakas, ja tämä heijastuu vahvasti miesten ja naisten välisiin palkkaeroihin. Naiset ja miehet työskentelevät eri toimialoilla ja eri tehtävissä ja naisenemmistöisillä aloilla palkkaus on matalampi kuin miesenemmistöisillä aloilla. Miehillä tulokehitys on voimakkaampaa kuin naisilla. Naisten tulokehitystä hidastavat esimerkiksi miehiä pidemmät perhevapaat. 

Naisten ja miesten palkkaero on laskettu kokoaikaisten palkansaajien säännöllisen työajan keskikuukausiansioista (Tilastokeskuksen ansiotasoindeksi). Ansiotasoindeksi ei sisällä ylityötä eikä pääsääntöisesti osa-aikatyötä. Sillä mitataan palkkaeroa juridisen sukupuolen mukaan.

Suomen nykytilanne ja viimeaikainen kehitys 

Sukupuolten välinen palkkaero on Suomessa iso. Naisten kuukausiansiot ovat Tilastokeskuksen ansiotasoindeksin mukaan keskimäärin 84 prosenttia miesten kuukausiansioista.

Naisten ja miesten väliset palkkaerot ovat Suomessa Eurostatin mukaan EU:n kahdeksanneksi suurimmat, eli selvästi suuremmat kuin EU:ssa keskimäärin. Ruotsissa naisten palkan osuus miesten palkasta oli keskimäärin 88 prosenttia vuonna 2018, eli neljä prosenttiyksikköä enemmän kuin Suomessa.

Hallituksen ja työmarkkinakeskusjärjestöjen samapalkkaisuusohjelman 2020–2023 tavoitteena on naisten ja miesten keskimääräisen palkkaeron kaventaminen ja tasa-arvolain samapalkkaisuusperiaatteen toteutuminen. Lain mukaan samasta ja samanarvoisesta työstä tulee maksaa samaa palkkaa sukupuolesta riippumatta.

Naisten ja miesten palkkaero on kaventunut 2000-luvulla johdonmukaisesti, mutta hitaasti. 2000-luvun alussa naisten kuukausiansiot olivat keskimäärin 80 prosenttia miesten ansioista.

Suurten suomalaisyritysten ihmisoikeusvastuu on kansainvälistä keskitasoa

Yritysten ihmisoikeusvastuun toteutumisesta on selvitetty Suomalaisyritysten ihmisoikeussuoriutumisen tila (SIHTI) -hankkeessa vuonna 2020. Toteutumista tarkasteltiin suhteessa yritykselle asetettuihin odotuksiin, jotka on kirjattu yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskeviin YK:n ohjaaviin periaatteisiin (UNGP:t). Odotukset kohdistuvat yritysten toimintapoliittisiin sitoumuksiin, prosesseihin, käytäntöihin sekä kielteisiin ihmisoikeusvaikutuksiin reagointiin.

Selvityksessä oli mukana 78 suomalaisyritystä. Yritykset valittiin Talouselämän vuonna 2019 julkaiseman 500:n liikevaihdoltaan Suomen suurimman yrityksen listalta, josta 29 yritystä soveltui arviointiin Corporate Human Rights Benchmarkin kehittämällä toimialakohtaisella menetelmällä. Keskeisten UNGP-mittareiden avulla arvioitiin 49 muuta suurinta yritystä TE500-listalta.

Yritysten ihmisoikeusvastuun toteutumista arviointiin julkisesti saatavissa olevan tiedon pohjalta. Lisäksi haastateltiin 20 yritysten edustajaa. Haastatteluissa teemana oli ihmisoikeusvastuuseen liittyvä viestintä.

Suomen nykytilanne

Valtaosa suomalaisyrityksistä on sitoutunut kunnioittamaan ihmisoikeuksia ja Kansainvälisen työjärjestön (ILO) työelämän perusoikeuksia ja periaatteita. Käytännön toimeenpanossa yritykset eivät pärjänneet yhtä hyvin. Vain neljännes yrityksistä arvioi järjestelmällisesti ja julkisesti, millaisia vaikutuksia niiden liiketoiminnalla on ihmisoikeuksien toteutumiseen. Suurella osalla yrityksistä on kanava ihmisoikeuksiin liittyvien huolien ja väärinkäytösten raportoinnille, mutta etenkin ulkopuolisille avoimien ja haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien saavutettavissa olevien kanavien kehittämiselle on tarve. Yrityksillä ei yleisesti ole selkeää näkemystä korjaavista toimenpiteistä. Tulokset noudattavat kansainvälistä keskiarvoa.

Toimialojen välisessä vertailussa metsäala pärjäsi parhaiten. Kaivannaisalan ja maataloustuotesektorin kokonaistulokset olivat samalla tasolla. Vaatetus- ja asustealan ja ICT-sektorin tulokset jäivät muita heikommiksi. Valtion omistamat yhtiöt eivät suoriutuneet muita yrityksiä paremmin.

Muut indikaattoriin liittyvät huomiot

Selvityksessä oli mukana ainoastaan suuria yrityksiä, sillä toimialakohtainen menetelmä on kehitetty vain tietyille toimialoille ja erityisesti suurille yrityksille. Suomessa suuria yrityksiä on vähän, jolloin tarkastelun ulkopuolelle jää iso osa suomalaisyrityksistä. UNGP-mittareihin perustuvaa arviointia voisi soveltaa kaikilla toimialoilla ja eri kokoisiin yrityksiin. Pienemmistä yrityksistä on tosin saatavilla niukemmin tietoa, sillä ne raportoivat vastuullisuudesta isoja huomattavasti harvemmin.

(Lähde: Tilastokeskus)

Lopuksi

Indikaattori suomalaisyritysten yritysvastuusta on vuosittain vaihtuva analyysi teemasta kunakin vuonna saatavilla olevan tiedon perusteella. Tänä vuonna teksti pohjaa SIHTI-hankkeeseen.