Terveyden edellytykset 2021
Koronapandemialla vaikutuksia ihmisten laajempaan hyvinvointiin sairastuvuuden ohella

Väestön yleisimpiä sairauksia ovat sydän- ja verisuonitaudit, tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja syövät. Työikäisen väestön työkykyongelmien ja ikääntyvän väestön toimintarajoitteisuuden yleistyminen kuvaavat viime vuosikymmenen kehitystä. Ravitsemuksen merkitys tarttumattomien tautien riskitekijänä on merkittävämpi kuin liikkumattomuuden, alkoholin ja tupakoinnin yhteensä.

Elämänlaatunsa hyväksi tuntevien 20 vuotta täyttäneiden suomalaisten osuus on laskenut

Kansallinen terveys-, hyvinvointi- ja palvelututkimus FinSote kuvaa suomalaisten hyvinvointia, sekä sosiaali- ja terveyspalvelukokemuksia maakunnittain ja väestöryhmittäin. Indikaattori liittyy selkeästi Yhdenvertaiset mahdollisuudet hyvinvointiin -teemaan, jossa tavoitellaan eriarvoisuuden kaventumista terveydessä ja halutaan taata kaikille yhdenvertaiset ja tarvittavat palvelut. Muutosta tai kehitystä tässä osa-alueessa ei vielä pystytä täysin tämän indikaattorin avulla arvioimaan mutta jatkossa kehityksen seuraaminen on mahdollista.

Suomen nykytilanne

Suomessa on suuria alueiden ja väestöryhmien välisiä terveys- ja hyvinvointieroja. Elämänlaatunsa hyväksi kokevien osuus laski 4 prosenttia vuosien 2018–2020 välillä 56 prosenttiin. Naisilla lasku oli 5 prosenttia ja miehillä 2 prosenttia heikompi kuin edellisellä kyselykierroksella. Tämä on tasannut naisten ja miesten välistä hyvinvointieroa, mutta huolestuttavaa on se, että ero on tasoittunut naisten hyvinvoinnin kustannuksella.  Monien objektiivisten osoittimien, kuten THL:n sairastavuusindeksin ja eräiden elintason mittareiden, mukaan maakuntien ja kuntien välillä on huomattavia eroja, mutta koetun hyvinvoinnin on todettu vaihtelevan maakuntien välillä verrattain vähän (Karvonen 2018). Kuitenkin uusimaalaiset kokevat hyvinvointinsa selkeästi maan keskiarvoa paremmaksi. Suurten kaupunkien vertailussa on havaittu merkittäviä eroja erityisesti koetussa terveydessä, elintavoissa sekä työkyvyssä. Koulutusryhmien välillä on osoitettu olevan suuria terveyden ja työkyvyn eroja myös suurissa kaupungeissa. 

Suomen viimeaikainen kehitys

Vuosien 2013–2018 välillä erityisesti naisten kokema elämänlaatu nousi. Myös miesten kokema elämänlaatu nousi pääsääntöisesti. Vuoden 2020 mittauksessa elämänlaatu laski sekä miesten että naisten osalta. Osatekijä negatiiviseen kehitykseen saattoi olla koronapandemia. Vuonna 2020 FinSote-kyselytutkimukseen lisättiin osio, jossa selvitettiin koronaepidemian vaikutuksia arkielämään ja palveluiden käyttöön. Sosiaalisen kanssakäymisen vähentyminen ja yksinäisyyden kokemuksen lisääntyminen näkyi kaikkialla Suomessa. Eniten yksinäisyys on kuitenkin lisääntynyt Helsingissä, missä noin 44 prosenttia vastaajista kokee yksinäisyyden lisääntyneen, mikä on selkeästi suurempi osuus kuin koko maassa (32 %).

Vastaavasti etätyön lisääntymisessä on suuret alue-erot: helsinkiläisistä etätyötä koronaepidemian aikana on lisännyt keskimäärin 74 prosenttia, kun vastaava osuus koko maassa on 48 prosenttia. Monet hyvinvointiin liittyvät ongelmat ovat yleisempiä toimintarajoitteisilla ihmisillä verrattuna muuhun väestöön. Koronaepidemia ja sen rajoitustoimet ovat entisestään heikentäneet heidän tilannettaan. Toimintarajoitteisista ihmisistä useampi (29 %) kuin muusta väestöstä (22 %) kertoi hoitokäynnin siirtyneen tai peruuntuneen maaliskuun alun 2020 jälkeen.  Samoin koronapandemia on lisännyt toimintarajoitteisten ihmisten yksinäisyyden tunnetta ja heikentänyt taloudellista tilannetta enemmän kuin muun väestön kohdalla. Ikääntyneet kertoivat muuta väestöä useammin kokevansa univaikeuksia ja painajaisia sekä vähentäneensä päivittäistä liikuntaa.

(Lähde THL ) 

Muut indikaattoriin liittyvät huomiot

Elämänlaadussa on kyse yksilön omasta arviosta siinä kulttuuri- ja arvoympäristössä, jossa hän elää, sekä suhteesta hänen omiin päämääriinsä, odotuksiinsa, arvoihinsa ja muihin hänelle merkityksellisiin asioihin. Indikaattori perustuu WHO8-EUROHIS - mittariin, joka on tiivis, mutta silti moniulotteinen elämänlaatumittari, joka kattaa elämänlaadun neljä ulottuvuutta eli fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja ympäristöulottuvuuden.

Kokonaisvaltainen kuva väestön hyvinvoinnista edellyttää eri ulottuvuuksien ja näkökulmien huomioon ottamista. Objektiiviset elinolojen mittarit (esim. työttömyys) kuvaavat tärkeitä hyvinvoinnin osatekijöitä. Ne eivät kuitenkaan yksin riitä, vaan tarvitaan myös tietoa siitä, millaiseksi kansalaiset elämänsä ja sosiaalisen tilanteensa kokevat. Jos tämä kokoava elämänlaatumittari saa jollakin alueella matalan arvon suhteessa esimerkiksi koko maahan, olisi hyvä pyrkiä tunnistamaan ilmiön taustalla vaikuttavia tekijöitä.

Ylipaino yleistyy kaikissa väestöryhmissä, eniten nuorten miesten keskuudessa

Lasten ja nuorten osalta ylipaino- ja lihavuustiedot perustuvat lastenneuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa mitattuihin pituus- ja painotietoihin. Tiedot siirtyvät THL:een osana Avohilmo tiedonkeruuta. Lasten kasvua ja kehitystä seurataan kasvukäyrien avulla.

Tiedot aikuisten ylipainosta ja lihavuudesta perustuvat FinTerveys-tutkimuksessa mitattuihin pituus ja painotietoihin.  Aikuisten ylipaino ja lihavuus määritetään kehon painoindeksillä (kehon painoindeksi BMI >= paino-kg/pituus- m2) (%) eli mitatun painon ja pituuden suhteena siten, että ylipaino on BMI >25 ja lihavuus BMI >30. Ylipainolla on tutkittuja kytkentöjä ihmisen terveyden edellytyksiin. Paino ei kuitenkaan kerro kaikkea ihmisen terveydestä vaan osa kokonaisuutta.

Suomen nykytilanne ja viimeaikainen kehitys

Vaikka suomalaisten terveys on yleisesti kohentunut useiden vuosikymmenten ajan, on lihomiskehitys huolestuttavaa, koska lihavuus on riskitekijä useille sairauksille ja huonontaa elämänlaatua ja toimintakykyä. 

Lapsuuden lihomiskehitystä kannattaa seurata ja siihen puuttua, koska lapsuuden lihavuus on sydän- ja verisuonitautien ja diabeteksen riskitekijä, mutta se ei ole riippumaton riskitekijä. Toisin sanoen, jos lihava tai ylipainen lapsi ei ole aikuisena lihava, sairastumisriski on sama kuin niillä, jotka eivät ole koskaan olleet lihavia. Lihavuusepidemian ongelmana on lihavuuden jatkuminen aikuisuuteen. Valtaosa ylipainoisista lapsista on lihavia aikuisenakin. Arviolta 20 prosenttia lihavista aikuisista on ollut lapsena lihava.

Suomalaisista 2–6-vuotiaista tytöistä 17 prosenttia ja pojista 27 prosenttia on vähintään ylipainoisia. Lihavia on samanikäisistä tytöistä 4 ja pojista 8 prosenttia.

Nuorista 18–29-vuotiaista aikuisista vähintään ylipainoisia on naisista 35 ja miehistä lähes puolet, eli 47 prosenttia. Samanikäisistä naisista lihavia on 19 ja miehistä 17 prosenttia.

Yli 30-vuotiaista suomalaisista aikuisista vähintään ylipainoisia on 63 prosenttia naisista ja 72 prosenttia miehistä. Lihavia on naisista 28 ja miehistä 26 prosenttia. Lähes joka toinen (46 %) mies ja nainen on vyötärölihava.

Muut indikaattoriin liittyvät huomiot

Lihavuus lisää riskiä sairastua lukuisiin sairauksiin, kuten tyypin 2 diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin, astmaan, tuki- ja liikuntaelinsairauksiin, dementiaan, masennukseen, uniapneaan, kihtiin, sappi- ja haimasairauksiin sekä useisiin syöpäsairauksiin.

Lisäksi lihavuus voi aiheuttaa kuukautishäiriöitä, hedelmättömyyttä sekä komplikaatioita raskauden ja synnytyksen aikana.

Sairauksien riskiä kasvattavat erityisesti vyötärön seudulla kertynyt rasva ja varhain alkanut lihavuus. Vyötärölihavuus on tunnusomaista erityisesti metaboliselle oireyhtymälle eli tilalle, jossa samalla henkilöllä on useita terveyttä uhkaavia häiriöitä yhtä aikaa.

Lihavuus ja siihen liittyvät sairaudet heikentävät elämänlaatua fyysisen toimintakyvyn ja työkyvyn huonontuessa.

Sairastavuusindeksi kertoo, että suomalaisten terveys kohenee koko maassa, mutta alueelliset erot kärjistyvät

THL:n sairastavuusindeksi on laadittu sairastavuuden alueellisen vaihtelun ja yksittäisten alueiden sairastavuuden muutosten mittariksi. Useimpien sairauksien yleisyys on hyvin erilainen eri ikäryhmissä, jolloin alueen ikärakenne vaikuttaa voimakkaasti sairastavuuden tasoon. Ikävakioitu indeksi kuvaa sitä osaa alueiden välisistä eroista, joka ei johdu ikärakenteiden erilaisuudesta. Edellinen sairastavuusindeksi julkaistiin vuonna 2019 ja se kattaa tiedot vuosilta 2014–2016.

Suomen nykytilanne

Verrattaessa yli 50 000 asukkaan kaupunkeja koko maahan (100 pistettä), terveimmät asukkaat ovat Espoossa (73 pistettä), Helsingissä (81 pistettä) ja Vantaalla (83 pistettä). Suurinta sairastavuus on Kuopiossa (129 pistettä), Oulussa (115 pistettä), Joensuussa (114) pistettä ja Kotkassa (113 pistettä).

Verrattaessa maakuntia koko maahan (100 pistettä), väestö on terveintä Ahvenanmaalla (65 pistettä), Uudellamaalla (83 pistettä) ja Pohjanmaalla (89 pistettä). Sairastavuus on suurinta Pohjois-Savossa (130 pistettä), Pohjois-Karjalassa (122 pistettä), Pohjois-Pohjanmaalla (122 pistettä), Kainuussa (118 pistettä) ja Lapissa (115 pistettä).

Sepelvaltimotauti, tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä mielenterveyden häiriöt ovat yleisimpiä Itä- ja Pohjois-Suomessa. Syöpätaudit ovat hieman yleisempiä etelässä kuin Keski- ja Pohjois-Suomessa.

Tapaturmia on maakunnista eniten Lapissa ja Pohjois-Karjalassa. Aivoverisuonitaudit jakaantuvat melko tasaisesti koko maassa.

Suomen viimeaikainen kehitys

”Sairastavuus suurenee siirryttäessä etelästä ja lännestä koilliseen, ja tämä on ollut Suomen alueellisten terveyserojen keskeinen piirre jo toistasataa vuotta. Vaikka koko maassa terveys on kohentunut, alue-erot ovat säilyneet suurina ja jopa kärjistyneet”, kertoo tutkimusprofessori Seppo Koskinen.

"2000-luvun aikana sairastavuus on pienentynyt koko maassa 16 prosenttia, kymmenessä terveimmässä kunnassa 36 prosenttia, mutta kymmenessä sairaimmassa kunnassa vain viisi prosenttia”, Koskinen jatkaa.

Sairastavuuden erojen taustalla on elinoloihin, elintapoihin, perinnöllisiin tekijöihin ja terveydenhuollon toimintaan liittyviä syitä. Esitetyt luvut ovat ikävakioituja, mikä tarkoittaa, että kuntien erilaiset ikärakenteet eivät vaikuta tuloksiin.

Muut indikaattoriin liittyvät huomiot

THL:n sairastavuusindeksi kokoaa yhteen useiden kansallisten rekistereiden sisältämää tietoa keskeisten kansansairauksien yleisyydestä. Tilastoaineisto päivitetään vuosittain THL:n, Tilastokeskuksen, Eläketurvakeskuksen, Syöpärekisterin ja Kansaneläkelaitoksen kansallisista rekistereistä.

Riittävän tapausmäärän varmistamiseksi pienimmillekin aluetasoille indeksin laskemisessa on käytetty kolmen peräkkäisen vuoden tietoja. Esimerkiksi vuoden 2010 indeksin laskennassa on käytetty vuosien 2008–2010 tietoja. Tästä huolimatta pienimmissä kunnissa satunnaisvaihtelu vaikuttaa tuloksiin huomattavasti ja sen vuoksi sairausryhmittäiset indeksit esitetään vain yli 2 000 asukkaan kunnille. Indeksin arvoille on laskettu myös virhemarginaalit (luottamusvälit), joiden avulla on mahdollista arvioida satunnaisvaihtelun vaikutusta indeksin arvoihin. Virhemarginaalien huomiointi on välttämätöntä pienten kuntien tulosten tulkinnassa. Kaikkien kuntien sairausryhmittäiset indeksit ovat saatavissa luottamusväleineen Terveytemme -verkkopalvelusta.

Dementiaindeksin tuloksia ei ole päivitetty tässä julkaisussa, joka koskee ajanjaksoa 2014–2016. Vuonna 2016 Alzheimer-taudin hoitoon käytettyjen lääkkeiden erityiskorvausoikeudet muuttuivat, joten tulokset eivät olisi vertailukelpoisia aiempien tulosten kanssa. THL:n sairastavuusindeksin ajanjakson 2014–2016 tulosten laskennassa on siksi käytetty dementiaindeksin tuloksia ajanjaksolta 2013–2015.

Psyykkisen kuormittuneisuuden yleisyys; eniten psyykkistä kuormittuneisuutta kokevat työikäiset naiset, vähiten yli 65-vuotiaat miehet

Psyykkinen kuormittuneisuus vaikuttaa hyvinvointiin ja osallisuuteen erityisesti silloin, kun se lukitsee voimavaroja käyttämättömiin ja estää toiminnan potentiaalia muuttumasta toimijuudeksi. Psyykkinen kuormittuneisuus vähentää uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiin ja voimia yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Kuormittunut ihminen jää helposti syrjään myös muusta sosiaalisesta elämästä, koska voimavarat kuluvat ensisijaiseen selviytymiseen.

Suomen nykytilanne

FinSote2020 -tutkimusten perusteella nuorista 20–54-vuotiaista työikäisistä 17,6 prosenttia koki merkittävää psyykkistä kuormittuneisuutta, kun taas 55–74-vuotiailla vastaava luku oli 10 prosenttia. Eniten psyykkistä kuormittuneisuutta raportoivat 20–54-vuotiaat naiset (18,6 %). Noin joka neljäs vastaaja ei usko jaksavansa työskennellä vanhuuseläkeikään saakka. Työkyvyn on todettu heikkenevän iän myötä. Miesten ja naisten väliset erot olivat melko pieniä.

Työelämän ulkopuolella olevien osallisuus ja hyvinvointi –tutkimuksen perusteella kuormittuneisuus on huomattavasti yleisempää kuin muussa väestössä. Mielialaa ja ahdistuneisuutta painottavalla kyselyllä mitattuna psyykkisesti kuormittuneiden osuus oli 34,5 prosenttia. Enemmän ajankohtaisista huolista ja tehtävistä selviämistä korostavalla kyselyllä arvioituna psyykkinen kuormittuneisuus kosketti peräti 39,5 prosenttia vastaajista. Yli kolmasosa kaikista vastaajista sai kyselyssä pistemäärän, joka viittaa melko vakavaan psyykkiseen kuormittaneisuuteen. Tämä osuus on jopa yli kolminkertainen koko Suomen väestöön verrattuna.

Ajankohtaisia huolia kuvaavassa ja arjen tehtävistä selviämistä kuvaavalla kyselyllä arvioituna psyykkisen kuormittuneisuuden yleisyys oli melkein 40 prosenttia. Tämä luku on kaksinkertainen koko väestöä edustavaan FinTerveys 2017 -tutkimukseen, jossa työikäisten keskuudessa osuus oli noin 20 prosenttia (Suvisaari ym. 2018).

Suomen viimeaikainen kehitys

Edelliseen FinSote 2018 selvitykseen verrattuna psyykkinen kuormittuneisuus on kasvanut niin koko väestötasolla, kuin eri koulutusluokissa ja miesten ja naisten kesken. Yksi syy psyykkisen kuormituksen lisääntymiseen kahden mittausajankohdan välillä voi olla koronavirus, johon pureutuvia kysymyksiä on kuvattu yllä. Positiivinen mielenterveys oli hieman vahvistunut 50–69 -vuotiailla, kun se vastaavasti oli jonkin verran heikentynyt sitä nuoremmilla.

Uhkailun ja väkivallan tekijöinä aiempaa useammin lähipiiristä tutut kuin tuntemattomat

Lähisuhdeväkivaltaa kuvataan tarkastellen esiintymistä väestötutkimuksissa, lähisuhdeväkivallan vuoksi viranomaisiin yhteyttä ottaneiden, rikos- ja riita-asioiden sovitteluun ohjattujen ja lähisuhdeväkivaltaa tarkoitettuja erityispalveluja käyttäneiden asiakasmääriä sekä lähisuhdeväkivallan tunnistamiseen kehitettyjen toimintamallien kautta. Tutkimuksessa vastaajista miehiä oli 2 758–3 461, naisia 3 354–4 285 ja yhteensä 6 141–7 746. 

Indikaattorikuvassa olevat tiedot on saatu Suomessa vuosittain toteutetusta Kansallisesta rikosuhritutkimuksesta. Vuonna 2017 rikosuhritutkimukseen vastasi yhteensä 6 222 Suomessa vakituisesti asuvaa 15–74-vuotiasta henkilöä.

Suomen nykytilanne

Parisuhteessaan uhkailun ja väkivallan kohteeksi joutui rikosuhritutkimuksen mukaan 15–74-vuotiaista miehistä 2,5 prosenttia ja naisista 4,8 prosenttia. 

Rikosuhritutkimuksessa muun uhrin lähemmin tunteman henkilön tekemää väkivaltaa raportoi vähän suurempi osa miehistä kuin naisista, kun otetaan huomioon kaikki tarkastellut väkivallan muodot. Poikkeuksen muodostaa seksuaalinen väkivalta tai sen yritys, jonka kohteeksi naiset kertoivat joutuneensa miehiä useammin, kun tekijänä oli muu uhrin lähemmin tuntema henkilö. Tuntemattoman tai puolitutun tekemän väkivallan suhteen naisten ja miesten välillä ei ollut eroa, kun tarkastellaan väkivallan kaikkia tekomuotoja yhteensä. (Danielsson & Näsi 2018.)

Merkittävänä sukupuolten välisenä erona havaitaan, että naiset ovat joutuneet miehiä useammin väkivallan tai uhkailun kohteeksi nykyisen tai entisen kumppanin taholta. Muiden tekijäryhmien, kuin parisuhdeväkivallan, kohdalla sukupuolten välistä eroa ei ole havaittavissa. Sekä miesten että naisten kokema nykyisen tai entisen kumppanin tekemä väkivalta ja uhkailu näyttäisi vähentyneen vuosina 2012–2017, kun taas tuntemattoman tekemä väkivalta ja uhkailu on lisääntynyt.

Suomen viimeaikainen kehitys

Väkivalta- ja uhkailukokemusten esiintyvyys on ollut suhteellisen vakaata vuosina 2012–2017. Lähes kaikissa tekomuodoissa keskeinen tulos on tekojen esiintyvyyden suhteellinen vakaus yli ajan. Esimerkiksi uhkailujen yleisyys on tarkastelujaksolla pysynyt samalla tasolla niin miehillä kuin naisillakin. Miesten kokeman fyysisen väkivallan yleisyys laski välillä 2012–2014, mutta on sen jälkeen pysynyt vakaana. Naiset ovat ilmoittaneet miehiä useammin lievemmistä fyysisen väkivallan muodoista, kuten kiinni tarttumisesta ja tönimisestä, mutta vakavamman fyysisen väkivallan osalta sukupuolten välillä ei ole ollut eroa. Seksuaalisen väkivallan osalta sukupuolten välinen ero on selvä: naisista noin kaksi prosenttia ja miehistä alle prosentti on ilmoittanut joutuneensa seksuaalisen väkivallan tai sen yrityksen kohteeksi.

Väkivaltakokemuksista on kysytty sekä viimeisen vuoden ajalta että 15 vuotta täyttämisen jälkeen kolmesta tapahtuneesta väkivallasta vuonna 2012 toteutetussa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevassa tutkimuksessa. Viimeisen vuoden aikana fyysistä tai seksuaalista vakivaltaa oli kokenut nykyisen tai entisen kumppanin tekemänä viisi prosenttia ja muun henkilön tekemänä seitsemän prosenttia kyselyyn vastanneista suomalaisista naisista. 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista naisista 31 prosenttia oli kokenut elämänsä aikana fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa nykyisen tai entisen kumppanin tekemänä ja 33 prosenttia muun henkilön tekemänä.

Vuonna 2020 alkanut koronapandemia on luultavasti vaikuttanut lähisuhdeväkivallan kasvulla.

”Lähisuhdeväkivalta koronapandemian aikana vauvaperheiden vanhemmilla ja Nollalinjan auttavan puhelimen keskusteluissa” –tutkimuksessa todetaan, että kaikista 1.9.2020 mennessä vastanneista vauvojen vanhemmista 12,3 % raportoi kokeneensa parisuhdeväkivaltaa. Koronapandemiaan liittyvät vaikutukset jaksamisen ja puolisoiden välisen läheisyyden tunteen vähenemiseen sekä lisääntyneisiin erimielisyyksiin ja ristiriitoihin olivat väliaikatulosten mukaan yhteydessä parisuhdeväkivallan suurempaan esiintymiseen. Nollalinjaan soitettujen puhelujen määrä notkahti keväällä ja nousi merkittävästi kesästä alkaen. Nollalinjaan ensi kertaa väkivaltaa kokeneiden soittajien määrä sekä fyysistä väkivaltaa raportoivien määrä kasvoi valmiuslain voimassaolon aikana. Lisäksi poikkeustilan jälkeen aiemmissa parisuhteissa tai muissa ihmissuhteissa väkivaltaa kokeneiden soittajien määrä kasvoi. Koronapandemian aikana väkivallantekijöissä korostuivat puolisot ja seurustelukumppanit.