Asuminen ja yhdyskunnat 2021
Yhdyskuntien suunnittelun merkitys ja kestävien ratkaisujen etsiminen avainasemassa toimivien asuin- ja elinympäristöjen saavuttamiseksi
Ilmastonmuutos pakottaa muuttamaan yhteiskunnan ja yksilöiden toimintaa kestävämpään suuntaan sekä varautumaan sääilmiöiden aiheuttamiin riskeihin kuten tulviin. Suomen väestö ikääntyy ja asuu yhä useammin kotonaan. Väestö keskittyy kaupunkeihin mahdollistaen toimivan joukkoliikenteen ja hyvän palveluiden saavutettavuuden tiiviillä alueilla. Samalla syntyy haasteita palveluiden järjestämiselle väestöään menettävillä alueilla. Teknologia ja sitä hyödyntävät palvelut nivoutuvat yhä enenevissä määrin yhteiskunnan kaikkiin rakenteisiin ja tarjoavat uusia mahdollisuuksia palveluiden järjestämiseen.
Kotona asuvien 75 vuotta täyttäneiden määrä on edelleen kasvussa
Indikaattorilla kuvataan iäkkäiden ihmisten mahdollisuuksia itsenäiseen asumiseen. Siinä on kaksi muuttujaa, jotka kuvastavat kotona asuvien sekä säännöllisen kotihoidon piirissä olevien 75 vuotta täyttäneiden osuutta vastaavan ikäisestä väestöstä. Kestävän kehityksen näkökulmasta indikaattorilla mitataan ikäihmisten hyvinvointia.
Suomen väestö vanhenee ja elää yhä pidempään ja terveempänä. Ennusteen mukaan vuonna 2030 suuressa osassa Suomen kunnista joka neljäs tai useampi asukas on 75 vuotias tai vanhempi. Iäkkäät usein asuvat ja toivovat voivansa asua kotonaan, kerrostaloissa ja palveluiden läheisyydessä. Tulevaisuudessa yhä useampi ikääntynyt myös asuu yksin. Asuinympäristön ja asuinolojen ikäystävällisyys sekä mahdollisuus saada apua arjessa vaikuttavat olennaisesti ikääntyneiden kotona asumisen mahdollisuuksiin.
Suomen nykytilanne
Kotonaan asuvien 75 vuotta täyttäneiden osuus oli vuoden 2019 lopussa 91,7 prosenttia. Ikäluokasta yksinasuvia oli 57‒58 prosenttia vuosina 2013‒2018. Säännöllisen kotihoidon piirissä taas oli 11 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä (vuonna 2018), ja osuus on pysynyt suhteellisen tasaisena viime vuodet. Asukkaiden tarvitsemat palvelut olivat useimmiten turva- tai ateriapalveluja, ja joka kymmenes asiakas oli myös omaishoidon tuen piirissä. Ikääntyneiden palveluiden 75 vuotta täyttäneistä asiakkaista 60 prosenttia on naisia. Kotona asuvista 75 vuotta täyttäneistä kolme neljästä ei tarvitse säännöllistä tukea tai palveluita.
Kestävän kehityksen agenda 2030 yhtenä päätavoitteena (3) on taata terveellinen elämä ja hyvinvointi kaikenikäisille. Sosiaali- ja terveysministeriön ja Kuntaliiton laatusuosituksessa vuonna 2013 asetettiin tavoitteeksi, että vuonna 2017 91‒92 prosenttia yli 75-vuotiaista asuu kotona. Vuoden 2017 laatusuosituksessa tavoitteena oli lisätä kotona asumisen mahdollisuuksia edelleen parantamalla sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita, jotka mahdollistavat kotona asumisen ja itsenäisen toimimisen sekä kotiin tuotavien palveluiden valikoimaa kuten kuntoutuspalvelua, ensihoitoa ja kotisairaalan palveluja.
Asuntokannan ja ympäristön esteettömyyteen panostaminen, asumisen vaihtoehtojen tarjoaminen ja erilaiset liikenneratkaisut edistävät ikäystävällisiä asuinympäristöjä. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) myöntää esimerkiksi korjausavustuksia iäkkäiden ja vammaisten henkilöiden asuntoihin. Tavoitteena on myös kehittää asuntotuotantoa, jossa eri ikäiset voisivat asua yhdessä panostamalla asumisen, asuinympäristön ja palveluiden esteettömyyteen. Ikäystävällisten asuinympäristöjen kehittäminen on tärkeässä asemassa. Lisäksi ikäteknologia voi tarjota mahdollisuuksia kotona asumisen helpottamiseksi.
Suomen viimeaikainen kehitys
Kotonaan asuvien 75 vuotta täyttäneiden osuus on kasvanut vuodesta 2012 lähtien, ja ikäluokat ovat keskimäärin paremmassa kunnossa kuin aikaisemmat sukupolvet. Kuitenkin myös aikaisempaa huonokuntoisempia ja erityisen iäkkäitä asuu kotona. Ikääntymisen aiheuttamien haasteiden on myös arvioitu lisääntyvän tulevaisuudessa ja eriytyvän alueellisesti. Erityisesti maaseutualueilla väki vähenee ja vanhenee aiheuttaen haasteita palveluiden tarpeelle ja tarjonnalle.
Kotihoidon osalta palveluiden tarve on kasvanut viime vuosina. Runsaasti kotihoidon palveluja saavien henkilöiden määrä on vuosikymmenessä yli kaksinkertaistunut.
Elämänlaatunsa hyväksi tuntevien 75 vuotta täyttäneiden osuus väestöstä kasvoi vuosina 2013‒2017 42 prosentista 50 prosenttiin, laski vuonna 2018 42 prosentin tuntumaan ja nousi 2020 noin 47 prosenttiin. Terveytensä keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi koki vuonna 2018 58 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä. Osuus on laskenut koko tarkasteluajanjakson ajan vuodesta 2013, jolloin se oli 69 prosenttia. Itsestä huolehtimisessa vähintään suuria vaikeuksia kokevien osuus 75 vuotta täyttäneiden keskuudessa oli vuonna 2018 12 prosenttia. Miehistä suurempi osuus kokee elämänlaatunsa hyväksi, terveytensä paremmaksi ja he kohtaavat itsestä huolehtimisessa vähemmän ongelmia kuin naiset.
Muut indikaattoriin liittyvät huomiot
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on mitannut ikääntyneiden elämänlaatuun liittyviä indikaattoreita pääosin vasta vuodesta 2013 ja vertailukelpoisia pitkän aikavälin tietoja on saatavilla rajatusti. Mahdollisuudet itsenäiseen asumiseen -indikaattorin tulkinta on haasteellista, koska ikääntyneiden toimintakyvyssä on suuria eroja. Indikaattorista ei suoraan ilmene, kuinka suuri osuus ikääntyneistä asuu kotonaan vastentahtoisesti, koska riittävän hyvälaatuiseksi koettua tai tarpeeksi edullista hoitopaikkaa ei ole saatavilla. Myös ikääntyneiden hoivan laatua on kritisoitu, mutta siitä ei ole saatavilla riittävän kattavia ja pitkäaikaisia vertailukelpoisia tietoja. Kotihoitoa koskevasta aikasarjasta puuttuvat vuosien 1998, 2000, 2002, 2004 ja 2006 tiedot. Näiden osalta aikasarjassa on esitetty edeltävän ja seuraavan vuoden keskiarvo. Vuodelta 2019 ei myöskään ole vielä saatavissa tietoa.
Korkeat asumiskustannukset vaikuttavat erityisesti pienituloisiin vuokralla asuviin kotitalouksiin
Yli 40 prosenttia nettotuloista asumiskustannuksiin käyttävien kotitalouksien osuus pienituloisista omistusasujien ja vuokralla asujien keskuudessa. (Lähde: Tilastokeskus)
Asumiskustannusten kohtuullisuus on keskeistä hyvän elämän kannalta. Indikaattori kuvaa yli 40 prosenttia nettotuloistaan asumiskustannuksiin käyttävien kotitalouksien osuutta kaikista kotitalouksista. Indikaattorissa ovat mukana pienituloiset kotitaloudet sekä vertauskohtana kaikki kotitaloudet.
Suomen nykytilanne
Vuonna 2019 asumiskustannuksiin käytti yli 40 prosenttia käytettävissä olevista tuloistaan noin 173 000 kotitaloutta eli 6,2 prosenttia kaikista kotitalouksista. Korkeat asumiskustannukset rasittavat erityisesti vuokralla asuvia, pienituloisia, yksin asuvia, yksinhuoltajia sekä pääkaupunkiseudulla asuvia. Pienituloisimman viidenneksen asumismenojen osuus kulutusmenoista on kolmessakymmenessä vuodessa (1985‒2016) kasvanut 14 prosenttia. Pienituloisia ovat muita useammin työttömät, opiskelijat sekä yksinasuvat yli 65-vuotiaat, ikäryhmistä nuoret aikuiset ja 75 vuotta täyttäneet.
Kestävän kehityksen tavoitteena on edistää asumisen kohtuuhintaisuutta ja elämäntilanteeseen sopivia asumismahdollisuuksia. Vuoteen 2030 mennessä jokaisella tulisi olla riittävä, edullinen ja turvallinen asunto Agenda30:n alatavoitteen 11.1. mukaan. Asumiskustannusten kasvu vaikuttaa osin myös yhdyskuntarakenteen hajautumiseen. Kun asuntojen kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa, asuntojen hinnat ja vuokrat nousevat. Kotitaloudet muuttavat halvemmille alueille kauemmas keskustoista. Joukkoliikenteen ja palveluiden toteuttaminen kestävästi vaikeutuu, ja liikenne alueiden välillä kasvaa johtaen yksityisautoilun kasvuun. Tiiviissä yhdyskuntarakenteessa suurin osa matkoista voidaan tehdä jalan, pyörällä tai joukkoliikenteellä, myös ympäristötavoitteet voidaan saavuttaa helpommin, edistää terveyttä ja liikkuminen on edullista.
Suomen viimeaikainen kehitys
Asumiskustannusten osuus kotitalouksien käytettävissä olevista tuloista on laskenut tarkastelukaudella 2002‒2019 huippuvuodesta 2013, jolloin yli 7 prosenttia (yli 191 000) kaikista kotitalouksista ja hieman alle 24 prosenttia pienituloisista kotitalouksista kulutti asumiseen käytettävissä olevista tuloista yli 40 prosenttia. Alimmillaan vuokra-asunnoissa asuvien pienituloisten korkeiden asumiskustannusten kotitalouksien osuus oli vuonna 2010. Omistusasunnoissa asuvista kotitalouksista korkeiden asumiskustannusten osuus on pysynyt noin kahdessa prosentissa asuinpaikasta riippumatta. Yhtenä syynä tähän on matala korkotaso. Asumisen kustannuksiin vaikuttavat kuitenkin myös yleinen taloustilanne ja työllisyys, rakennus- ja asuntomarkkinoiden toimivuus, kuntien kaavoitus ja maapolitiikka sekä valtion ja kasvukeskuskuntien väliset maankäyttöä, asumista ja liikennettä (MAL) yhteen sovittavat sopimukset. Riittävä asuntotuotanto oikeilla sijainneilla hillitsee asuntojen hintoja ja vuokria. Pienituloisten vuokralla asuvien tilanne on hieman heikentynyt vuonna 2019, kun taas pienituloisten omistusasunnoissa asuvien tilanne on hieman parantunut. Koska asumiskustannukset uhkaavat nousta mm. kallistuvien tonttivuokrien ja energian hinnan kohotessa, on syytä seurata tämän indikaattorin kehitystä lähivuosina tarkkaan.
Muut indikaattoriin liittyvät huomiot
Pienituloisia ovat henkilöt, joiden kotitalouden käytettävissä olevat rahatulot ovat alle 60 prosenttia kaikkien kotitalouksien käytettävissä olevien rahatulojen mediaanitulosta. Vuonna 2019 tämä mediaanituloraja oli 25 020 euroa. Asumistukia ei lueta asumiskustannuksiin eikä käytettävissä oleviin rahatuloihin. Omistusasuntolainojen lyhennyksiä ei lasketa mukaan asumiskustannuksiin vaan niitä tarkastellaan säästämisen muotona. Indikaattorin tulkinnassa on huomioitava, että asumiskustannusten väheneminen tai pienuus ei kaikissa tilanteissa osoita myönteistä kehitystä. Esimerkiksi heikkokuntoisessa asunnossa asuminen voi olla halpaa ja väestöään menettävillä alueilla asumiskustannusten lasku voi kieliä hyväkuntoistenkin asuntojen arvon merkittävästä laskusta.
Kaupungistuminen vetää ihmisiä suurille ja keskisuurille kaupunkiseuduille, joissa joukkoliikenteen toimintaedellytykset paranevat
Tiiviisti rakennetulla alueella (vähintään 20 asukasta/ha.) asuvien osuus kaupunkiseututaajamissa (Lähde: Ympäristöministeriö).
Kaupungistumisen myötä etenkin suurten kaupunkiseutujen asukastiheys on kasvanut viime vuosina. Myös palveluiden järjestäminen edellyttää riittävää väestöntiheyttä. Indikaattori kuvaa, kuinka keskittyneesti ihmiset asuvat eri kaupunkiseuduilla, ja se antaa siten hyvän kuvan joukkoliikenteen toimintaedellytyksiä tukevasta asukastiheydestä ja autoon tukeutuvien yhdyskuntien kehityksestä. 20 asukasta hehtaarilla pidetään joukkoliikenteen toimintaedellytysten raja-arvona.
Suomen nykytilanne
Vuonna 2018 Suomen 34 kaupunkiseudun väestöstä 64,4 prosenttia asui tiiviisti rakennetulla alueella (20 as/ha), ja 14 kaupunkiseudulla yli 50 prosenttia asukkaista asui tiiviisti rakennetulla alueella. Osuus on kasvanut 2010-luvun ajan, mutta ei ole vielä vuoden 2000 tasolla. Suurten ja pienten kaupunkiseutujen välillä on eroja. Helsingissä, Tampereella ja Turussa, sekä isommilla keskisuurilla kaupunkiseuduilla asutus on keskittynyt vuoden 2010 jälkeen, mutta pienemmillä keskisuurilla ja pienillä kaupunkiseuduilla yhdyskuntarakenne on hajaantunut vuodesta 2000. Vuonna 2018, Helsingin kaupunkiseudulla asukkaista 82 prosenttia asui tiiviisti rakennetuilla alueilla, Tampereella ja Turussa 65 prosenttia, mutta esimerkiksi pienillä kaupunkiseuduilla vain 41 prosenttia asui tiiviisti rakennetulla alueella.
Suurilla kaupunkiseuduilla on parhaat edellytykset muodostua joukkoliikennekaupungeiksi, sillä toimivat joukkoliikennepalvelut vaativat riittävän asukastiheyden ja tiiviin kaupunkirakenteen. Sekä keskisuurilla että pienillä kaupunkiseuduilla asutus on sijoittunut useimmiten keskustaan tai keskustan reunavyöhykkeelle. Keskisuurilla kaupunkiseuduilla joukkoliikenteen vuorovälit ovat melko harvoja ja joukkoliikennealueita on vähän. Pienillä kaupunkiseuduilla taas ei usein ole lainkaan paikallisia joukkoliikennepalveluja. Erilaiset uudet liikkumispalvelut voivat tarjota mahdollisuuksia joukkoliikenteen tarjoamiseen pienillä ja keskisuurilla kaupunkiseuduilla. Julkisten hankintojen ja kotitalouksien kulutuksen elinkaarisia kasvihuonekaasupäästöjä ja raaka-aineiden käyttöä mallintavan Envimat-mallin mukaan liikenteen hiilijalanjälki oli noin 40 prosenttia pienempi sisemmillä kaupunkialueilla asuvilla verrattuna kaupunkien läheisillä maaseutualueilla asuviin vuonna 2016.
Agenda2030 -päätavoitteen 9 alatavoitteena on edistää kestävän infrastruktuurin rakentamista. Autoriippuvainen elämä lisää henkilökohtaisia päästöjä, ruuhkia sekä terveyshaittoja. Yhdyskuntarakenteen tiivistämisen tulee kuitenkin huomioida viheralueiden riittävyys ja saavutettavuus, sillä viherympäristöillä on merkittävä vaikutus kaikenikäisten fyysiseen, mielen sekä sosiaaliseen hyvinvointiin.
Suomen viimeaikainen kehitys
Suomessa tiivistymiskehitystä edesauttavat väestön vanheneminen, pienten asuntokuntien yleistyminen ja kaupunkimaiset asuinpreferenssit. Kaupunkiseuduilla on kuitenkin kaavojen aluevarauksia väljille reuna-alueiden pientaloalueille, jotka rakentuessaan johtaisivat yhdyskuntarakenteen hajaantumiseen. Sen sijaan tulisikin panostaa kohtuuhintaisten kaupunkipientalojen rakentamiseen kohtuulliselle etäisyydelle keskustoista, jotta myös lapsiperheet pystyisivät asumaan keskustoissa. Myös asumispreferenssien kehitys tukee tiivistä rakentamista omalla pihalla varustetuille kaupunkipientaloille.
Vähintään 20 asukasta hehtaarilla asuvien osuus laski kaikilla taajama-alueilla vuodesta 2000 vuoteen 2012, minkä jälkeen osuus on vähittäin kasvanut. Syynä tiiviissä taajamissa asuvien osuuden kasvuun on ollut erityisesti kerrostalovaltainen täydennysrakentamisen lisääntyminen sen sijaan, että olisi rakennettu taajamien reunoille hajauttaen yhdyskuntarakennetta.
On mielenkiintoista nähdä, aiheuttaako viimeaikainen mm. koronapandemian ehkäisemistoimenpiteiden vauhdittama etätyön yleistyminen muutosta asumisen keskittymistä alentavasti. Tällainen muutos lienee tässä indikaattorissa näkyvissä vasta tulevien vuosien aikana.
Muut indikaattoriin liittyvät huomiot
Asukastiheys on laskettu 250 m x 250 m tilastoruuduittain suhteuttamalla tilastoruudun maapinta-alaan. Mukana tarkastelussa ovat vain ne ruudut, jotka kuuluvat kyseisenä vuonna taajama-alueisiin. Jako eri kokoisiin kaupunkiseutuihin on esitelty raportissa Rehunen ym. (2018)Linkki toiselle sivustolle.
Päivittäistavarakauppa keskittyy ja saavutettavuus huononee erityisesti pienillä kaupunkiseuduilla ja maaseudulla
Enintään 500 metrin etäisyydellä lähimmästä päivittäistavarakaupasta asuvien osuus kaupunkiseutujen tiheän taajaman alueella (Lähde: Ympäristöministeriö.)
Asukkaiden arjen, yhdyskuntarakenteen toimivuuden ja kestävän liikkumisen näkökulmasta arjen kannalta keskeisten paikkojen kuten päivittäistavarakaupan sijainnilla on merkitystä. Usein palveluiden saavutettavuus on myös yksi asuinalueiden merkittävimmistä viihtyvyystekijöistä. Indikaattori kuvaa enintään 500 metrin linnuntie-etäisyydellä lähimmästä päivittäistavarakaupasta asuvien osuutta kaupunkiseutujen tiheissä taajamissa.
Suomen nykytilanne
Vuonna 2018 Suomen 34 kaupunkiseudun tiheiden taajamien asukkaista 56,5 prosenttia asui maksimissaan 500 metrin etäisyydellä päivittäistavarakaupasta. Trendi on ollut laskeva vuodesta 2012. Kauppa vaatii riittävän asiakaskunnan menestyäkseen, minkä vuoksi tiiviimmin asutuilla alueilla palveluiden saavutettavuus on parempi.
Päivittäistavarakaupan ja muiden päivittäisten palveluiden hyvä saavutettavuus etenkin jalan on tärkeää erityisesti ikääntyneille, lapsille ja talouksille, jotka eivät omista autoa, sillä kaupassa käydään useita kertoja viikossa. Ikääntyneille kaupan saavutettavuus mahdollistaa itsenäisen asumisen. Verkkokaupan suosio jatkaa kasvuaan, mikä voi osaltaan vaikuttaa asuinpaikan valintaan, kaupan sijoittumiseen keskeisille paikoille ja myymäläyksiköiden kokoon. Myös erilaiset kuljetuspalvelut ja niiden valtavirtaistuminen vaikuttavat päivittäistavarakaupan kysyntään ja sijaintiin. Maaseutualueilla auto on kuitenkin välttämättömyys pitkien etäisyyksien vuoksi.
Suomen viimeaikainen kehitys
Kaupan sijoittumiseen vaikuttaa erityisesti väestön kehitys, kaupungistuminen ja kaupan ohjaus. Myös liikenneratkaisuilla on merkitystä, minkä vuoksi maankäytöllä voidaan ohjata kaupan sijoittumista.
Kaupan saavutettavuudessa on nähtävissä kahdenlaista kehitystä viime vuosikymmenenä. Kauppa on keskittynyt yhä suurempiin yksiköihin ja vuoden 2016 alusta voimaan tullut kaupan aukioloaikojen vapauttaminen on lisännyt käyntejä suurissa myymälöissä pienten kauppojen joutuessa lopettamaan toimintansa. Erityisesti pienet kaupunkiseudut ja maaseutu ovat kärsineet kaupan saavutettavuuden heikkenemisestä väen vähetessä ja kaupan keskittyessä hyvien liikenneyhteyksien varteen. Kaupan sijainnilla on erityisen suuri merkitys pienten paikkakuntien yhdyskuntarakenteen kehitykselle, sillä kauppojen siirtyessä keskustan ulkopuolelle, myös muut keskustatoiminnot siirtyvät kaupan mukana. Keskustojen elinvoima vähenee, kaupan saavutettavuus kävellen huonontuu ja autoriippuvuus kasvaa.
Toisaalta kaupungistuminen ja keskustojen täydennysrakentaminen ovat parantaneet kaupan saavutettavuutta. Lisäksi vuonna 2017 voimaan tullut lakimuutos kaupan ohjaamisesta keskustoihin ja asuinalueiden keskuksiin on edistänyt kaupan palveluiden saavutettavuutta. Erilaiset muutokset arvoissa, väestörakenteessa ja toimintaympäristössä kuten väestön ikääntyminen, pienten kotitalouksien määrän kasvu, palvelukulttuurin muutokset sekä ekologisuus ja autoistumisen väheneminen keskusta-alueilla ovat vaikuttaneet kaupan keskustahakuisuuteen. Erityisesti kaupunkiseuduilla on tärkeää suunnitella maankäyttöä, asumisen, liikenteen ja palveluiden kysymyksiä yhdessä. Kaupan ohjauksessa on myös tärkeää huomioida alueiden väliset erot.
Muut indikaattoriin liittyvät huomiot
Indikaattorissa tiheä taajama vastaa rakentamistehokkuudeltaan asemakaavoitettua aluetta. Indikaattorin tulkintaa vaikeuttaa se, että helpot ostosmahdollisuudet yhdessä mainonnan kanssa voivat kannustaa myös kestävän kehityksen näkökulmasta kyseenalaiseen ympäristöä kuormittavaan kuluttamiseen.
Merkittäville tulvariskialueille ei tulisi ohjata uutta rakentamista
Asukkaiden määrä merkittävillä tulvariskialueilla (Lähde: Ympäristöministeriö)
Tulvariskien hallinnan indikaattori kertoo, miten yhdyskunnat ovat sopeutuneet ilmastonmuutoksen aiheuttamiin sää- ja vesiolojen muutoksiin sekä ääri-ilmiöihin, ja se on osa terveyteen, infrastruktuuriin ja turvallisuuteen kohdistuvien sää- ja ilmastoriskien ennakointia. Indikaattori ilmentää, kuinka moni asuu merkittävillä tulvariskialueilla. Merkittävien tulvariskialueisiin on tullut muutoksia sekä aluerajuksiin että tietopohjaan indikaattorin mittaushistorian aikana. Merkittävät tulvariskialueet myös arvioidaan uudelleen kuuden vuoden välein, viimeisen kerran vuonna 2018, mikä voi aiheuttaa suuriakin muutoksia alueilla asuvien määrään.
Suomen nykytilanne
Suomessa merkittävillä tulvariskialueilla asuvien määrä lisääntyi hieman vuonna 2020. Yhteensä 100 alueella vesistöjen tai meriveden pinnan nousu voi johtaa tulvavahinkoihin. Alueista 22 on merkittäviä tulvariskialueita, ja näistä sisävesien varrella on 17 ja rannikolla viisi. Asukasmäärät ovat pysyneet viimeisten viiden vuoden aikana melko tasaisina 6 000 asukkaan tuntumassa. Suurimmat riskit aiheutuvat Porissa ja Rovaniemellä sisävesien tulvimisisesta. Pääkaupunkiseudulla riskiä aiheuttaa pitkällä aikavälillä merivedenpinnan nousu. Tulvasuojaus esimerkiksi Helsingin Vartiokylänlahdella on vähentänyt merkittävillä tulvariskialueilla asuvien määrää. Nykyisin rakentamisessa huomioidaankin tulvavaara melko hyvin. Vuoden 2013 matalia lukuja selittää se, ettei tarkkoja tulvakarttoja ollut saatavilla jokaiselta merkittävältä alueelta.
Agenda 2030:n päätavoite 11 tavoittelee turvallisia ja kestäviä kaupunkeja ja asuinyhdyskuntia. Lisäksi pyritään parantamaan huono-osaisten sopeutumiskykyä ja vähentämään haavoittuvuutta ilmastoon liittyville ääri-ilmiöille alatavoitteessa 1.5. Ilmastonmuutoksen myötä erilaiset sään ääri-ilmiöt lisääntyvät ja merivesi- sekä vesistötulvat yleistyvät pitkällä aikavälillä. Myös rankkasateiden aiheuttamiin hulevesitulviin tulee varautua. Suomen tavoite on laskea asukkaiden määrää tulvariskialueilla tai pitää se korkeimmillaan nykyisellä tasolla. Toimenpiteiden kuten rakentamisen estämisen myötä asukasmäärän tulisikin vähentyä hiljalleen. Hidasteena ovat jo olemassa oleva pysyvä rakennuskanta, ja se, että tulvariskialueet ovat suosittuja asuinpaikkoja mm. sijaintinsa vuoksi. Kaikessa uudessa asuinrakentamisessa tulisikin huomioida tulvavaara ja -suojaus, jos rakennukset halutaan rakentaa tulvariskialueille. Muita tapoja rakentamisen estämisen ja suojauskeinojen ohella ovat asukkaiden ohjeistus ennakkoon tulvatilanteiden varalta ja tulvatietoisuuden lisääminen. Nämä toimenpiteet lisäävät tulvariskiin varautumista, vaikka eivät vaikutakaan indikaattorin arvoihin.
Suomen viimeaikainen kehitys
Tulviin varaudutaan ja riskejä hallitaan kohdentamalla rakentaminen tulvavaara-alueiden ulkopuolelle, panostamalla valuma-alueiden tulvavesien pidättämiseen sekä varoittamalla tulvista. Valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa määrätään, että tulvariski tulee huomioida kaavoituksessa. Kaupunkialueilla rankkasateiden aiheuttamia hulevesitulvia voidaan ehkäistä lisäämällä viher- ja vesialueita ja muita vettä viivyttäviä pintoja. Maa- ja metsätaloudessa kasvipeitteisyydestä huolehtiminen sekä kosteikkojen ja soiden hyödyntäminen veden virtausten tasaajina auttavat tulvien hallinnassa. Rakennusten kuntotutkimukset ja riskikartoitukset tarjoavat työkaluja tulvatorjuntaan varautumiseksi.
Muut indikaattoriin liittyvät huomiot
Indikaattori kuvaa merkittävää tulvariskiä, jonka tilastollinen toistuvuus on kerran sadassa vuodessa (paitsi jos merkittävyyden aiheuttaa joku muu tulvatyyppi kuin avovesitilanteen tulva, esim. jäistä aiheutuva tulva). Indikaattorissa huomioidaan ne asukkaat, jotka asuvat tulvavaara-alueella ja joiden asuntoja ei ole tulvasuojeltu pysyvästi. Indikaattorin arvoihin vaikuttavat tulvakartoitusmenetelmien kehitys, paikkatietojen päivitys ja korjaukset, tulvariskialueiden koko ja rajaukset sekä muutokset tulvatodennäköisyyksissä ja haavoittuvuudessa.
Lopuksi
Rakennettu ympäristö luo puitteet useille kestävän kehityksen tavoitteille. Asumisen ohella yhdyskuntien kehitys vaikuttaa niin teollisuuteen, liikenteeseen kuin energiantuotantoon, ja hyvin toimivat yhdyskunnat ovat edellytys kestävälle taloudelle. Yhdyskuntien kehitykseen liittyvät muutokset ovat kokonaisuudessaan hitaita, vaikka paikallisesti rakennettu ympäristö voi muuttua uudisrakentamisen tai purkamisen takia nopeastikin.
Indikaattorit on päivitetty tuoreimmilla saatavilla olleilla tiedoilla. Kaikista ei ole uusia tietoja ollut saatavilla.