Tukihaku avattu suurten yritysten energiatehokkuuden syväselvityksiin

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 17.1.2022 14.08
Tiedote

Energiatehokkuussopimukseen kuuluvat suuret yritykset voivat hakea tänä vuonna valtion energiatukea energiatehokkuus- ja ilmastoinvestointeja edeltäviin syväselvityksiin. Sen avulla suuri yritys voi selvittää energiankäyttönsä tehostamista, uusiutuvan energian käytön lisäämistä tai energiankäytön muuttamista vähähiiliseksi.

Tuen tavoite on vauhdittaa investointeja, jotka vähentävät yritysten hiilidioksidipäästöjä ja tehostavat energiankäyttöä.

”Energiatehokkuus etusijalle on energiaunionin keskeisiä periaatteita. Jotta Suomi pystyy vastaamaan EU:n kunnianhimoisiin tavoitteisiin, tarvitsemme enemmän investointeja energiatehokkuuteen”, kertoo työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntija Pekka Kärpänen.
 
”Syväselvitykset auttavat yrityksiä löytämään merkittäviä energiansäästöinvestointeja. Viime vuonna kokeiltu tukimuoto todettiin hyödylliseksi ja tarpeelliseksi. Saatujen hyvien kokemusten perusteella käynnistetään nyt toinen laajennettu pilotti”, Kärpänen jatkaa.

Tukihaku on avoinna koko vuoden Business Finlandin sähköisen asiointipalvelun kautta

Syväselvitykselle myönnettävän tuen suuruus on 40 prosenttia työn hyväksyttävistä kustannuksista. Kustannuksiltaan alle 10 000 euron tai yli 100 000 euron syväselvityksiä ei tueta. Konsernitasolla syväselvitysten yhteenlaskettu kustannusraja on 200 000 euroa. 

Syväselvitykselle voi hakea valtion energiatukea Business Finlandin sähköisen asiointipalvelun kautta 17.1 - 31.12.2022 välisenä aikana. Selvityksen pitää valmistua viimeistään 30.4.2023 mennessä.

Yritys voi vapaasti valita syväselvityksen toteuttajan. Työn sisällölle, toteutustavalle tai raportoinnille ole määrämuotoisia vaatimuksia.  

Edellytykset tuen hakemiselle

Energiatukea voidaan myöntää vain energiatehokkuussopimukseen liittyneelle suurelle yritykselle, joka on tehnyt energiatehokkuuslain edellyttämät pakolliset energiakatselmukset tai vaihtoehtoisesti suorittanut lakivelvoitteesta vapauttavan energianhallintajärjestelmän kuuluvan katselmustyön. 

Syväselvityksen kohde tulee olla energiakatselmoitu. Katselmointia ei edellytetä syväselvityksiltä, jotka liittyvät uuden teknologian käyttöönottoon, digitaalisuuden tai tekoälyn hyödyntämiseen tai vähähiilisyyteen omassa energiantuotannossa tai -käytössä.

Lisätiedot:
tuotepäällikkö Markku Mäkelä, Business Finland, p. 050 339 2516 ja markku.makela(at)businessfinland.fi
erityisasiantuntija Pekka Kärpänen, TEM, p. 029 504 7882 ja pekka.karpanen(at)gov.fi 
yli-insinööri Timo Vihavainen, Energiavirasto, p. 029 505 0099 ja timo.vihavainen(at)energiavirasto.fi
johtava asiantuntija Tomi Kiuru, Motiva Oy, p. 09 6122 5009 ja tomi.kiuru(at)motiva.fi