TEM asettaa taustaryhmän tukemaan valmistelua vastuullisen liiketoiminnan sääntelystä

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 9.12.2020 14.57
Uutinen

Vastuullisen liiketoiminnan sääntelystä käydään keskustelua sekä kansallisesti että Euroopan unionin tasolla. Asetettavan taustaryhmän tehtävänä on tukea valmistelua, joka liittyy asianmukaisen huolellisuuden velvoitteeseen. Sillä tarkoitetaan yritysten velvollisuutta toimintaan, jolla yritykset ehkäisevät ihmisoikeuksien toteutumiseen tai ympäristöön kohdistuvia haittavaikutuksia.

Työ- ja elinkeinoministeriö pyysi 9.12.2020 sidosryhmiään nimeämään edustajan taustaryhmään, jonka toimikausi on 15.2.2021–1.2.2022. Ryhmän jäsenet edustavat vastuullisen liiketoiminnan parissa työskenteleviä ministeriöitä ja järjestöjä. Ministeriö ja taustaryhmä tulevat järjestämään muille sidosryhmille osallistumismahdollisuuksia valmistelujen kuluessa.

Kansallisen valmistelun pohjana selvitys yritysvastuulaista

Pääministeri Sanna Marinin hallitus on sitoutunut hallitusohjelmassaan edistämään vastuullista liiketoimintaa Suomessa ja EU:ssa. Yksi hallitusohjelmaan kirjatuista toimenpiteistä on selvitys, jonka tavoitteena on yritysvastuulain säätäminen. Laki perustuisi yrityksille asetettavaan huolellisuusvelvoitteeseen, joka koskisi niin kotimaista kuin ulkomaista toimintaa.

Työ- ja elinkeinoministeriö teetti oikeudellisen selvityksen, joka konkretisoi, millainen yritysvastuulaki ja asianmukaisen huolellisuuden velvoite voisivat olla Suomessa. Selvitys avaa lain mahdollisia sääntelyvaihtoehtoja, soveltamisalaa sekä valvontaa ja sanktioita. Ministeriö järjesti 30.6.–30.9.2020 selvityksestä lausuntokierroksen, josta saatiin yhteensä 48 lausuntoa.

Taustaryhmän tehtävänä on tukea virkatyönä tehtävää jatkovalmistelua, joka perustuu selvitykseen ja sen sisällöstä saatuun lausuntopalautteeseen. Taustaryhmää kuullaan säännöllisesti jatkovalmistelun aikana.

Komissio kerää parhaillaan näkemyksiä EU-sääntelystä

Euroopan komissio on ilmoittanut antavansa kesäkuun 2021 loppuun mennessä säädösehdotuksen yritysten kestävästä hallintotavasta. Säädösehdotus sisältäisi myös asianmukaisen huolellisuuden velvoitteen. Komission järjestämä sidosryhmäkuuleminen kestävästä hallintotavasta jatkuu 8.2.2021 asti. Komissio kysyy, miten EU voisi parhaiten auttaa yrityksiä tekemään liiketoiminnastaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävämpää.

Suomen kannat muodostetaan noudattaen normaalia kansallista EU-asioiden valmistelumenettelyä. Taustaryhmän asiantuntemusta hyödynnetään EU-valmisteluun liittyvässä ennakkovaikuttamisessa ja säädösehdotusten käsittelyn yhteydessä.

Lisätietoja:

hallitusneuvos Liisa Huhtala, TEM, p. 0295 047 062
erityisasiantuntija Linda Piirto, TEM, p. 0295 047 028