Itämeren alueen valtiot vastaavat Venäjän aiheuttamaan energiakriisiin neljällä linjauksella

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 5.9.2022 10.32
Uutinen

Venäjän aloittama hyökkäyssota on johtanut kansainväliseen energiakriisiin. Vahvistamalla energiaturvallisuutta, irtautumalla Venäjän fossiilisista polttoaineista, lisäämällä merituulivoimakapasiteettia ja kehittämällä uusiutuvan energian yhteistyöhankkeita Itämeren alueen valtiot haluavat suojata koko Eurooppaa energian käyttämiseltä painostuksen välineenä.

Tanskan koolle kutsumassa The Baltic Sea Energy Security Summit –huippukokouksessa Kööpenhaminassa 31.8. Tanskan, Saksan, Puolan, Viron, Latvian, Liettuan, Suomen ja Ruotsin energiasta vastaavat ministerit allekirjoittivat yhteisen julistuksen, jonka tavoitteena on neljä asiaa.

Ensinnäkin venäläisestä energiasta irtautumista nopeutetaan. Fossiilisista polttoaineista irtipääsyä vauhditetaan esimerkiksi energiajärjestelmien sähköistämisellä, energiahuollon monipuolistamisella ja asteittaisella kaasuverkon vähähiilistämisellä.

Toiseksi maat ovat visioineet, että merituulivoiman kapasiteettia kasvatetaan lähes seitsenkertaiseksi seuraavan kahdeksan vuoden aikana. Laajentamalla nykyinen 2,8 gigawatin kapasiteetti vähintään 19,6 gigawattiin voitaisiin sähköistää jopa 28,5 miljoonaa asuntoa. Tämä vastaa kotitalouksien yhteenlaskettua määrää Puolassa, Liettuassa, Latviassa, Virossa, Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Kolmanneksi Venäjältä tulevaa energiaa on lyhyellä aikavälillä korvattava lisäämällä joidenkin maiden nesteytetyn maakaasun (LNG) tuontia. Koska LNG kulkee meriteitse, on parannettava koordinaatiota sekä Itämeren kasvavassa meriliikenteessä että infrastruktuurin, kuten satamien ja LNG-terminaalien rakentamisessa.

Lopuksi yhteisten rajat ylittävien uusiutuvan energian hankkeiden, infrastruktuuritarpeiden ja yhteistyön mahdollisuuksia selvitetään. Näin halutaan turvata riittävä ja edullinen energiansaanti kotitalouksille ja yrityksille maiden erilaiset tarpeet huomioiden.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan vaikuttaa energian geopolitiikkaan joka puolella maailmaa. Itämeren alueella on nyt mahdollisuus paeta historiallista riippuvuutta Venäjän energiasta. Näin voidaan osoittaa maailmalle, että energian tulee toimia yhteistyön ja hyvinvoinnin lähteenä.

Tämä uutinen on tiivistelmä ministereiden viime viikolla julkaisemasta artikkelista.