Arviointi: Energiavirasto onnistunut toiminnassaan – asiantuntevalta virastolta kaivataan silti aktiivisempaa otetta energiamurroksessa

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 22.12.2021 10.27
Tiedote
Kuvituskuva. Talvinen metsä, jossa kulkee suurjännitesähkölinja. Linjat ovat kuurassa.

Uuden vuosikymmenen Energiaviraston tulisi olla energia-alan visionäärinen kansallinen viranomainen, joka hoitaa puolueettomasti sille kuuluvan toimeenpano- ja valvontatehtävän, mutta tarjoaa myös aktiivisesti osaamistaan energia- ja ilmastopolitiikan uudistamisen tueksi.

Tämä ehdotus sisältyy virastosta tehtyyn arviointiin, joka julkistettiin 22.12.2021. Energiaviraston toimintaa arvioitiin nyt ensimmäisen kerran. Ulkopuolinen arviointi tilattiin Frisky & Anjoy Oy:ltä.

Arvion mukaan Energiavirasto on onnistunut toiminnassaan varsin hyvin. Osaaminen ja asiantuntemus ovat virastossa korkealla tasolla ja luottamus viraston puolueetonta toimintaa kohtaan on suurta valvottavien tai luvanvaraista toimintaa harjoittavien yritysten parissa.

Arvioinnin perusteella virasto vaikuttaa kuitenkin jossain määrin passiiviselta ja reaktiiviselta. Tämän taustalla on osin puutteellinen ymmärrys viraston toimivallasta esimerkiksi sähkön siirtohinnoittelun kaltaisten asioiden suhteen. Osittain se kertoo kuitenkin myös viraston viestinnän ja toimintakulttuurin kehittämistarpeista. Energiamurros edellyttää siirtymistä ennakoivaan ohjaukseen ja viisaaseen sääntelyyn.

”Energiavirastolla on tärkeä ja tunnustettu rooli itsenäisenä valvontaviranomaisena sekä ilmastotoimien edistäjänä. Sen vankkaa asiantuntemusta tulee hyödyntää niin politiikan valmistelussa kuin julkisessa keskustelussakin. Toteutettu kattava arviointi antaa oivan lähtökohdan viraston kehittämiselle”, toteaa työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston ylijohtaja Riku Huttunen.

Energiavirasto on yksi keskeisistä toimijoista ilmasto- ja energiapolitiikan toimeenpanossa. Viraston tehtävänä on valvoa ja edistää energiamarkkinoita, päästöjen vähentämistä, energiatehokkuutta ja uusiutuvan energian käyttöä.

Arvioitavana on ollut Energiaviraston toiminnan organisointi ja johtaminen, viraston suhde yhteiskuntaan sekä työ- ja elinkeinoministeriön ja viraston välinen tulosohjaus ja muu yhteistyö.

Arviointiraportti sisältää kahdeksan kehittämissuositusta. Niiden mukaan Energiavirastoa tulisi muun muassa kehittää nykyisten vahvuuksien pohjalta kohti uudenaikaista energia-alan asiantuntijavirastoa. Virasto voisi lisätä dialogia, kokeiluja ja yhteiskehittämistä toimialan järjestöjen, yritysten ja muiden viranomaisten kanssa. Lisäksi viraston viestintää tulisi vahvistaa ketterän asiantuntijaviraston toiminnan edellyttämällä tavalla. Työ- ja elinkeinoministeriön tulisi pyrkiä ohjaamaan viraston toimintaa tavalla, joka mahdollistaisi sen strategisen uudistumisen.  

Tehtävien samanaikainen toteuttaminen olisi mahdollista, jos esimerkiksi viraston toimintolähtöistä strategiaa ja organisaatiomallia kehitetään suuntaan, jossa valvonta- ja edistämistehtävät voidaan toiminnallisesti erottaa toisistaan ja luoda täydentävien kyvykkyyksien varaan perustuva nykyaikainen asiantuntijavirasto.

TEM:n ja Energiaviraston on tarkoitus ryhtyä pohtimaan yhdessä, miten arvioinnin pohjalta voitaisiin kehittää viraston toimintaa ja tulosohjausta. Tämän työn tulokset näkyvät viimeistään syksyllä 2022 tehtävässä seuraavassa ministeriön ja viraston välisessä tulossopimuksessa.

Lisätiedot:
neuvotteleva virkamies Jaana Avolahti, TEM, p. 029 506 4836 tai sposti: etunimi.sukunimi(at)gov.fi
ylijohtaja Riku Huttunen, TEM, p. 050 431 6518 tai sposti: etunimi.sukunimi(at)gov.fi
toimitusjohtaja Petri Uusikylä, Frisky & Anjoy, p. 040 577 7516 tai sposti: tai sposti: etunimi.sukunimi(at)frisky.fi