Toimikunnan esitys edistäisi saamelaisten itsemääräämisoikeuden toteutumista

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 11.5.2021 16.11
Tiedote

Saamelaiskäräjälain muutosta valmisteleva toimikunta on saanut valmiiksi ehdotuksensa lakimuutoksista. Ehdotusten tavoitteena on edistää saamelaisten itsemääräämisoikeuden toteutumista sekä parantaa saamelaisten kieltään ja kulttuuriaan koskevan itsehallinnon ja saamelaiskäräjien toimintaedellytyksiä.

Toimikunta ehdottaa mietinnössään, että saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkitsemisen edellytykset uudistetaan ja vaaliluettelo kootaan uudelleen uudistettujen kriteerien pohjalta. Saamelaisten oikeutta alkuperäiskansana itse määrittää, kuka on saamelainen, halutaan vahvistaa. Ehdotettujen muutosten taustalla on Suomen velvollisuus saattaa saamelaiskäräjälaki sopusointuun YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen kanssa ja estää sopimuksen loukkaukset jatkossa.

Oikeutta äänestää saamelaiskäräjien vaaleissa koskevaa saamelaisen määritelmää eli 3 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että pykälän kielikriteeri laajentuisi neljänteen polveen ja siitä poistettaisiin niin sanottu lappalaiskohta. Pykälässä olisi kysymys nimenomaan oikeudesta äänestää ja oikeudesta asettua ehdolle saamelaiskäräjien vaaleissa eikä siinä määriteltäisi, ketä on pidettävä ylipäänsä saamelaisena. Säännös vastaa pitkälti vuonna 2017 parafoidun pohjoismaisen saamelaissopimuksen määräystä saamelaiskäräjien äänestysluettelosta.

- On tärkeä pikaisesti korjata nykytilanne ja huolehtia, että Suomi turvaa jatkossa täysimääräisesti saamelaisten perus- ja ihmisoikeudet, painottaa oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.

- YK:n ihmisoikeuskomitea on korostanut Suomen olevan velvollinen korjaamaan vallitsevan ihmisoikeusloukkauksen saamelaisten sisäistä itsemääräämisoikeutta kunnioittaen. Tämä oli myös toimikunnan toimeksianto, ja olen iloinen, että se näkyy lopputuloksessa tahtona vahvistaa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, sanoo saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso.

Mietintöön sisältyy myös muita ehdotuksia. Saamelaiskäräjien vaaleja koskevia säännöksiä esitetään tarkistettavaksi äänestämisen helpottamiseksi pitkien etäisyyksien saamelaisalueella. Toimikunta ehdottaa esimerkiksi liikkuvan äänestyspaikan käyttöönottamista, ja että saamelaisalueen kunnissa olisi jatkossa useampi kuin yksi äänestyspaikka.

Vaaliluetteloon merkitsemistä koskevan asian muutoksenhakua uudistettaisiin siten, että ensimmäisenä varsinaisena muutoksenhakuasteena toimisi itsenäinen ja riippumaton muutoksenhakulautakunta. Se toimisi saamelaiskäräjien yhteydessä ja nimitettäisiin saamelaiskäräjien ehdotuksesta. Muutoksenhakulautakunnan päätöksistä haettaisiin muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta, jos se myöntää valitusluvan. 

Säännöstä viranomaisten neuvotteluvelvoitteesta ehdotetaan uudistettavaksi, jotta Suomi täyttäisi YK:n alkuperäiskansajulistuksessa edellytetyn ja ihmisoikeussopimusten tulkinnassa vahvistetun periaatteen alkuperäiskansan vapaasta ja tietoon perustuvasta ennakkosuostumuksesta (Free, Prior and Informed Consent, FPIC). Lisäksi saamelaisten oikeuksien huomioon ottamisesta viranomaisten toiminnassa säädettäisiin tarkemmin. Myös saamelaiskäräjien toimivaltasäännöstä halutaan kehittää ja lain tarkoituspykälään lisätä viittaus saamelaisten itsemääräämisoikeuteen. Kaksisataaviisikymmentä äänioikeutettua saamelaista voisi jatkossa tehdä aloitteen saamelaiskäräjille sen tehtäviin kuuluvassa asiassa. 

Oikeusministeriö asetti saamelaiskäräjälain muutosta valmistelevan toimikunnan ajalle 1.12.2020-15.5.2021. Oikeusministeriön kansliapäällikkö Pekka Timosen johtamassa toimikunnassa on ollut saamelaiskäräjien ja hallituspuolueiden edustajat. Toimikunnan jäsen Juha Joona (Kesk.) jätti eriävän mielipiteen erityisesti toimikunnan ehdottamaan 3 §:ään. Muilta osin mietintö on yksimielinen. Toimikunnan mietintö lähetetään seuraavaksi lausunnolle. Eduskunnalle annetaan ainoastaan sellainen esitys, jonka saamelaiskäräjien kokous hyväksyy. 
Hallitusohjelman mukaan hallitus kunnioittaa ja edistää kaikkien saamelaisten ja saamelaisryhmien kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien toteutumista ottaen huomioon kansainväliset sopimukset. 

Toimikunnan mietintö
Hankesivu 

Lisätietoja: 
Osastopäällikkö Johanna Suurpää, p. 0295 150 534, [email protected]
Neuvotteleva virkamies Yrsa Nyman, p. 0295 150 293, [email protected]
Neuvotteleva virkamies Johanna Hautakorpi, p. 0295 150 018, [email protected]
Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tuomas Aslak Juuso, p. 040 687 3394, tuomas.juuso(@)samediggi.fi