Uusi tutkijaverkosto tarjoaa uransa alkuvaiheessa oleville ilmastotutkijoille koulutusta ja vertaistukea

maa- ja metsätalousministeriö
Julkaisuajankohta 15.12.2021 12.01
Tiedote
Vesistön ylittävä maantie metsän ja peltojen keskellä

Maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni -tutkimus- ja innovaatio-ohjelma ja Suomen Akatemian yhteydessä toimivan strategisen tutkimuksen neuvoston Ilmastonmuutos ja ihminen -ohjelma käynnistävät uransa alkuvaiheessa olevien ilmastoimia tutkivien tutkijoiden verkoston. Tavoitteena on tukea väitöskirja- ja postdoc -tutkijoiden osaamisen kehittämistä ja siten vahvistaa ilmastoon liittyvää kansallista tutkimusyhteistyötä ja sen jatkuvuutta.

Verkostoon on kutsuttu kolmisenkymmentä uransa alussa olevaa tutkijaa, jotka työskentelevät Hiilestä kiinni -tutkimus- ja innovaatio -ohjelman ja Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen Ilmastonmuutos ja ihminen -ohjelman (CLIMATE) hankkeissa. Tänä vuonna käynnistynyt Hiilestä kiinni -tutkimus- ja innovaatio -ohjelma on osa Suomen Akatemian Tutkitun tiedon teemavuotta.

Verkosto tapaa tänään ensimmäistä kertaa virtuaalisesti. Tutustumisen lisäksi ohjelmassa on muiden muassa Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikaisen puheenvuoro. Jatkossa tutkijaverkoston on tarkoitus tavata neljä kertaa vuodessa, kertoo verkoston ideoinut Hiilestä kiinni -tutkimus- ja innovaatio -ohjelman ohjelmapäällikkö Marjaana Suorsa maa- ja metsätalousministeriöstä.

"Toivomme, että verkoston kautta uransa alussa olevat tutkijat saisivat luontevalla tavalla vertaistukea, oppisivat toisiltaan ja saisivat järjestämämme koulutuksen avulla myös vahvistettua erityisesti viestinnän ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden taitojaan", Suorsa avaa.

Mahdollisuuksia verkoston laajentamiseen ohjelmien sisällä tarkastellaan ensi vuoden aikana, kun päätökset uusien MMM:n Hiilestä kiinni -tutkimus- ja innovaatio-ohjelman hankkeiden rahoituksista on tehty.

Hiilestä kiinni -tutkimus- ja innovaatio -ohjelma on osa vuosi sitten käynnistettyä hallitusohjelman mukaista maankäyttösektorin ilmastotoimenpidekokonaisuutta. Hiilestä kiinni -kokonaisuus ja siihen kuuluvat toimenpiteet edistävät osaltaan Suomen pyrkimystä olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä.

Hiilestä kiinni -kokonaisuuden tavoitteena on saavuttaa maa- ja metsätaloudessa ja muussa maankäytössä yhteensä vähintään kolmen miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin vuosittainen ilmastovaikutus vuoteen 2035 mennessä. Nettovaikutukseen pyritään sekä vähentämällä päästöjä että vahvistamalla hiilinieluja ja -varastoja. Avainasemassa on uuden tutkitun tiedon tuottaminen ja sen jalkauttaminen maa- ja metsätaloudessa ja muussa maankäytössä tehtävään käytännön työhön.

"Ilmastopolitiikan tavoitteet on asetettu erittäin korkealle ja niiden saavuttamiseksi tarvitaan parasta tutkittua tietoa. Hiilestä kiinni -kokonaisuus on hieno esimerkki siitä, miten tutkimus voidaan kytkeä osaksi yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemista", sanoo maa- ja metsätalousministeriön tutkimusjohtaja Mikko Peltonen.

Lue lisää Marjaana Suorsan ja Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston Ilmastonmuutos ja ihminen -ohjelman johtajan Paula Schönachin yhteisestä blogikirjoituksesta: Monitieteisestä verkostosta tukea ja vaikuttavuusosaamista ilmastonmuutoksen tutkijoille 

Muualla palvelussamme:

Maankäyttösektorin toimenpidekokonaisuus

Hiilestä kiinni -tutkimus- ja innovaatio-ohjelma

Lisätietoja:

Marjaana Suorsa 
ohjelmapäällikkö, Hiilestä kiinni –tutkimus- ja innovaatio-ohjelma
maa- ja metsätalousministeriö, Tieto- ja tutkimustoimiala, Tutkimus- ja oikeusyksikkö 
0295162228   
[email protected]

Luonto ja ilmasto Tutkimus ja kehittäminen