Kansallisen pölyttäjästrategian valmistelu on käynnissä

maa- ja metsätalousministeriöympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 9.10.2020 12.09
Uutinen
Kimalainen apilalla
Kuva: Mikko Kuussaari

Tänä syksynä on käynnistynyt kansallisen pölyttäjästrategian valmistelu. Ympäristöministeriön vetämää työtä tehdään laajassa työryhmässä, jossa on edustettuna yhteensä 16 pölyttäjien suojelun kannalta keskeistä toimijaa. 

Strategian taustalla on laajalti tunnistettu huoli pölyttäjien tilasta niin meillä kuin muuallakin. Näkyvin osoitus tästä oli vuonna 2016 julkaistu Kansainvälisen luontopaneelin globaali raportti pölyttäjien ja pölytyksen tilasta. Havaintoja pölyttäjien määrän vähenemisestä on runsaasti, joten päättäväisille toimille on tarvetta. 

Työryhmän tavoitteena on määritellä pölyttäjien suojelulle tavoitteet, joihin kaikki eri tahot voivat sitoutua, sekä laatia niiden saavuttamista tukeva toimenpideohjelma. Valmistelutyön aikana tullaan kuulemaan sekä asiantuntijoiden, eturyhmien että kansalaisten toiveita ja odotuksia siitä, millaiset keinot ovat pölyttäjien suojelussa sekä vaikuttavia että hyväksyttäviä. Tämä kuuleminen tapahtuu alkuvuodesta 2021, kun strategia ja toimenpideohjelma on saatu pääpiirteissään laadittua. Palautteen pohjalta niihin tehdään tarkennuksia siten, että työ valmistuu syyskuussa 2021.

Lisätietoja:

  • työryhmän puheenjohtaja: ympäristöneuvos Esko Hyvärinen, esko.o.hyvarinen(at)ym.fi,
    puh. 0295 250 094
  • varapuheenjohtaja: neuvotteleva virkamies Marjukka Mähönen, etunimi.sukunimi(at)mmm.fi, puh. 040-721 7161
  • työryhmän sihteerit:
    tutkija Janne Heliölä, etunimi.sukunimi(at)ymparisto.fi, puh. 0400-0148 654
    erikoistutkija Sari Himanen, etunimi.sukunimi(at)luke.fi, puh. 0295 326 132.
Eläimet ja kasvit Ilmastonmuutos Luonto ja ilmasto Ruoka ja maatalous