Jo viides onnistunut Hävikkiviikko takana

Julkaisuajankohta 18.9.2017 15.55
Uutinen

Kansallista hävikkiviikkoa vietettiin 11. - 17. syyskuuta. Tänä syksynä kampanja keskittyi haastamaan erityisesti kuluttajien asenteita ruokahävikkiin ja pohtimaan keinoja ruoan arvostuksen lisäämiseen.

Kuluttajaliiton mukaan ruokahävikkiä syntyy eniten kotitalouksissa, joten ratkaisut hävikin vähentämiseksi löytyisivät ennen kaikkea arkipäiväisistä valinnoista. Hävikkiviikon materiaalit opastavat kotitalouksia tähteiden hyödyntämisessä, ruuan oikeanlaisessa säilönnässä ja ruokaostosten suunnittelussa.

Useat yritykset, yhdistykset ja kunnat ovat sitoutuneet taistelemaan ruokahävikkiä vastaan omilla toimenpidesitoumuksillaan. Sitoumus 2050 -sivustolla on syyskuuhun mennessä jaettu lähes 30 ruokahävikin vähentämiseen tähtäävää sitoumusta. Mukana ovat muun muassa S-ryhmä, joka tavoittelee pienentävänsä ruokahävikkiään 15 prosentilla vuoteen 2020 mennessä ja K-ryhmä 10 prosentin tavoitteellaan.

Sitoumukset esittelevät yhteensä kymmeniä keinoja hävikin vähentämiseksi. Tällaisia ovat esimerkiksi HYY-ravintoloiden ruokahävikkiä mittaavat vaa’at ja Fredman Groupin hävikinvastainen viestintäsuunnitelma. Monet toimijat tähtäävätkin jo rohkeasti hävikittömään tuotantoon, kuten Haapasen kotileipomo, luomutuotteiden verkkokauppa Tilakauppa.fi sekä 100% biokaasua tuotannossaan käyttävä Kouvolan Lakritsi.

Hävikkiruoan hyödyntämisellä voi olla myös merkittävä sosiaalinen vaikutus. Hävikkiruokaa tarjoillaan yhä useammin kuluttajille ja ruoka-avun lisäresurssina. Tämän todistavat Vantaan kaupungin ja seurakuntien Yhteinen pöytä -yhteisöruokailuhanke sekä From Taste to Waste -hankkeen kaltaiset hävikkiruoan tarjoiluun erikoistuneet ravintolat.

Ruokahävikin vastaiset toimet jatkuvat ympäri vuoden. Liity mukaan tekemällä oma sitoumuksesi henkilökohtaisen ruokahävikin vähentämiseksi osoitteessa sitoumus2050.fi!

Teksti:
Emma Hietaniemi
korkeakouluharjoittelija
Suomen kestävän kehityksen toimikunta